Päivystykset selättivät kaaoksen, mutta jonoja löytyy yhä: pääkaupunkiseudulla jatkohoitoa voi joutua odottamaan yli 70 tuntia

Ruuhkat sairaalapäivystyksissä näyttävät rauhoittuneen ympäri Suomea. Ennen joulua monissa päivystyksissä jonotettiin jopa vuorokausia ja tilannetta kuvattiin kaaokseksi.

Nyt isoista kaupugeista kerrotaan, että useissa päivystyksissä eletään tavanomaista päivystysaikaa. Kaikki ruuhkat eivät kuitenkaan ole täysin poistuneet.

HUSissa tilanne rauhoittunut, mutta jatkohoitoon odotetaan yhä päiviä

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) päivystysten tilanne on parempi kuin joulukuussa, jolloin päivystysten toiminta oli lähellä totaalista pysähdystä, kertoo HUS Akuutin toimialajohtaja Maaret Castrén.

Hänen mukaansa maanantaiaamuna ainoa päivystys, jossa teki tiukkaa, oli Meilahden yhteispäivystys. Siellä kaksi kolmasosaa potilaista odottaa jatkohoitoon pääsyä.

Ideaalitilanteessa ei siis olla vieläkään.

– Jatkohoitoon pitäisi päästä nopeasti. Meillä on tällä hetkellä useassa päivystyksessä potilaita, jotka ovat odottaneet jatkohoitoon yli 70 tuntia. Tilanne on kuitenkin varsin rauhallinen kaikkialla muualla paitsi Meilahdessa.

Castrénin mukaan tilanteen rauhoittumiseen ei ole yksittäistä selittävää tekijää.

– Kokonaisuutena yhteispäivystyksiin hakeutuu vähemmän potilaita kuin ennen koronaa. Ehkä ihmiset eivät tällä hetkellä hakeudu päivystyksiin niin paljoa pienten vaivojen takia, koska esimerkiksi vammautumisia sattuu yhtä lailla kuin ennenkin.

Meilahden Siltasairaalan päivystys käynnistyy 1. helmikuuta. Sinne yhdistyvät Meilahden ja Töölön päivystykset.

Siltasairaalan päivystykseen viedään helmikuusta alkaen kaikki vaikeasti vammautuneet HUS-alueen potilaat.

– Siihen liittyy toki pientä jännitystä, kun kahden päivystyksen henkilökunta siirtyy uusiin tiloihin ja pitää löytää yhteinen toimintakulttuuri, mutta ainakin Meilahden yhteispäivystyksessä tätä odotetaan innolla, koska se on potilaiden kannalta paras mahdollinen uudistus, jota on odotettu jo vuosia.

Tampereella pahin kaaos on hellittänyt

Tampereen yliopistollisen sairaalan TAYSin päivystyksen Acutan tammikuun tilanne on muistuttanut enemmän tavanomaista päivystyskuukautta.

– Sellainen kaoottisempi tilanne, että kaikki päivystyksen sängyt olisivat jatkuvasti täynnä, on nyt ainakin toistaiseksi ohi, kertoo Acutan vastuualuejohtaja, ylilääkäri Mikko Franssila.

Keskimääräiset jonotusajat ovat Acutassa lyhentyneet tammikuun aikana. Nyt keskimääräinen jonotusaika on ollut 230 minuuttia.

Tilanteen helpottamiseen ei ole yhtä selkeää asiaa, mutta pienempiä ratkaisuja on useampia.

Acutan vastuualuelääkäri Mikko Franssilan mukaan päivystyksen ruuhkien saama julkisuus on osaltaan vaikuttanut tilanteen helpottamiseen. Kuva: Marjut Suomi / Yle

Yksi on uusi 15 paikan jatkohoito-osasto, joka aloitti 9. tammikuuta. Jatkohoito-osastolla hoidetaan kotiutusta tai jatkohoitopaikkaa odottavia potilaita, jotka eivät enää tarvitse erikoissairaanhoitoa.

Toinen merkittävä asia on kuntien viime vuoden puolella lupaamat lisäpaikat Pirkanmaan terveyskeskuksiin Acutan ruuhkien helpottamiseksi. Kaikkiaan tavoitteena oli noin 80 lisäpaikkaa terveyskeskuksiin.

Pirkanmaan hyvinvointialueelle on myös lisätty uusia ikäihmisten tehostettuja palvelukotipaikkoja.

Päivystyksen kokonaisuus selvitetään Pirkanmaalla perusteellisesti laajan työryhmän avulla. Selvitystyö alkaa helmikuussa.

Oulussa päivystys ei enää ruuhkaudu

Oulun seudun yhteispäivystyksen ruuhkat ovat helpottaneet ja potilaiden odotusaika pääsystä osastohoitoon on lyhentynyt selvästi.

Yliopistosairaalan johtaja Miia Turpeinen kertoo, että tällä hetkellä tilanne on helpottunut eikä usean vuorokauden odottajia ole viime aikoina ollut. Pisimmillään osastopaikkaa joutuu odottamaan noin puoli vuorokautta.

– Nämäkin ovat yksittäisiä tapauksia.

Yhteispäivystyksen odotusajat jatkohoitoon venyivät ennen joulua jopa pariin vuorokauteen. Silloin osastoilla oli hoitajapulaa ja yhteispäivystyksessä paljon hoitoa tarvitsevia. Nyt tilanne on muuttunut.

Keski-Suomessa potilaiden määrä laskussa

Keski-Suomessa hengitystieinfektio- ja influenssatilanne näyttää rauhoittuneen. Keski-Suomen keskussairaala Novassa Jyväskylässä hengitystieinfektiopotilaiden määrä on vähentynyt selvästi parin viikon takaisesta.

Infektioylilääkäri Jaana Leppäaho-Lakka kertoo, että vuodenvaihteessa influenssapotilaita oli jonkin verran sairaalassa hoidossa, mutta tilanne näyttää laantuneen – esimerkiksi influenssapotilaita ei ole sairaalassa ollut tammikuun ensimmäisen viikon jälkeen.

Myös koronatilanne näyttää hyvältä. Novassa ei tällä hetkellä ole yhtään potilasta hoidossa koronan takia.

Voit keskustella aiheesta tiistaihin 24. tammikuuta kello 23:een saakka.

Source Link yle.fi