Banner Before Header

Paljonpuhuvat kuvat Johnny Deppin päihde­helvetistä esitettiin oikeudessa – tähdeltä kiivas selitys surulliseen jäätelökuvaan

Ex-aviopari Johnny Deppin ja Amber Heardin välisessä oikeudenkäynnissä kuultiin torstaina Heardin puolustuksen näkemyksiä Deppin väkivaltaisuudesta, arvaamattomuudesta ja päihteiden käytöstä.

Oikeudessa esitettiin muun muassa kuva nukkuvasta Deppistä, jonka jalkojen väliin farkkuhousujen päälle on sulanut jäätelö. Lisäksi esitettiin kuvia, joissa näkyi runsaita määriä erilaisia huumausaineita, lääkkeitä ja alkoholia. Kuvat on otettu Bostonissa vuonna 2014.

Depp myönsi, että kuvat on otettu ajalta, jolloin hän oli ”ratkennut”. Hänen mukaansa jäätelökuva on otettu päivänä, jolloin hänellä oli takanaan 17-tuntinen työpäivä ja hän oli käyttänyt opioideja. Depp väittää, että Heard oli lavastanut kuvan antamalla jäätelön hänelle, koska tiesi hänen nukahtavan se kädessään. Depp perustelee väitettään sillä, että hänen oikea kätensä on hänen taskussaan.

Deppille ja Heardin asianajajalle syntyi myös erimielisyyttä siitä, oliko Depp ”sammunut” kuvassa vai vain ”nukahtanut”, kuten Depp itse haluaa asian ilmaista.

Johnny Depp nukkuu jäätelöt sylissään. Deppille ja Amber Heardin puolustukselle tuli erimielisyyttä siitä, onko kuva lavastettu ja onko Depp siinä päihteiden vaikutuksen alaisena.

Asianajaja kysyi Deppiltä, oliko tämä tietoinen siitä, kuinka huolissaan Heard oli ollut hänen puolestaan. Oikeudessa kuunneltiin äänitallenne, jossa Heard ilmaisi huolensa siitä, että Depp saattaisi nukkuessaan tukehtua omaan oksennukseensa, mikäli tämä jäisi ilman valvontaa.

– Hän ei pitänyt siitä, että olin hänen käsityksensä mukaan huumeiden tai alkoholin vaikutuksen alaisena, Depp kommentoi asiaa oikeudessa.

Oikeudessa esitettiin myös Deppin päihteidenkäyttöä koskevia viestittelyjä laulaja Elton Johnin ja näyttelijä Paul Bettanyn kanssa. Amber Heardin asianajajat pyrkivät Deppin päihdeongelmiin vetoamalla osoittamaan, ettei Johnny Depp ole uskottava kiistäessään Amber Heardin pahoinpitelyn.

Oikeudessa käsiteltiin torstaina myös lukuisia muita todisteita. Niiden avulla Heardin asianajajat pyrkivät osoittamaan valamiehistölle Deppin kohdistaneen henkisestä ja fyysistä väkivaltaa ex-vaimoaan Heardia kohtaan.

Istunnossa käytiin läpi muun muassa Deppin aggressiivista historiaa, johon väitetysti kuului muun muassa hotellihuoneiden hajottaminen ja kylpyhuoneen lampun rikkominen riidan yhteydessä. Asianajajien mukaan Depp myös turmeli peilin, johon hän mustasukkaisena kirjoitti ”Pääosissa Billy Bob ja Easy Amber”. Tämän taideteoksen Depp maalasi väitetysti omalla verellään, käyttäen maalausvälineinä lampunvarjostinta ja omaa penistään.

Veren kerrotaan olleen peräisin Deppin sormesta, jonka hän tiettävästi loukkasi erään riidan yhteydessä. Depp on syyttänyt Heardin heittäneen häntä vodkapullolla, minkä seurauksena sormi aukesi. Aiemmin Depp on sanonut satuttaneensa itse itseään, koska omien sanojensa mukaan halusi suojella Heardia.

Pöydältä otetussa kuvassa näkyy neljä kokaiiniviivaa, Johnny Deppin henkilökohtainen ”pillerirasia”, Keith Richardsin CD-levy, tupakkaa, ajokortti ja lasillinen viskiä.

Deppin väitetään myös iskeneen päällään Heardia kasvoihin. Tämän Depp kiistää. Oikeudelle hän kertoi pyrkineensä rauhoittamaan väkivaltaista Heardia tilanteessa. Deppin mukaan heidän päänsä saattoivat osua yhteen, koska tilanne oli edennyt painiksi Heardin pyrkiessä potkimaan ja lyömään Deppiä.

Oikeudessa esitettiin äänitallenne, jossa Depp myöntää puskeneensa Heardia, mutta ”ei niin kovaa, että hänen nenänsä olisi murtunut”. Samassa tallenteessa Heard uhkaa kertoa oman versionsa tarinasta, joka eroaisi huomattavasti Deppin versiosta.

Myöhemmin Depp lähetti Heardin isälle tekstiviestin, jossa sanoi menneensä liian pitkälle riidassa ja lupasi, ettei sama toistuisi enää koskaan.

Oikeudessa katsottiin torstaina myös videoita. Amber Heardin kuvaamalla videolla Johnny Depp paiskoi keittiön kaappeja, juo viiniä ja huutaa Heardille solvauksia. Depp kutsui Heardia muun muassa ”lesboleirin ohjaajaksi”. Ilmeisesti Depp oli suuttunut, koska Heard oli ystävänsä kanssa kuvannut salaa huonovointista Deppiä. Oikeudessa nähtiin myös toinen Heardin kuvaama video, jossa Depp joi viiniä ja hänen kuultiin oksentavan.

Oikeudenkäynnissä on kyse Johnny Deppin ex-vaimoaan Amber Heard vastaan nostamasta siviilikanteesta, jolla hän vaatii 50 miljoonan dollarin korvauksia kunnianloukkauksesta. Heard on nostanut vastakanteen, jolla hän puolestaan vaatii Deppiltä 100 miljoonaa dollaria.

Kanne koskee Hearin kirjoittamaa tekstiä, joka julkaistiin vuonna 2018 Washington Postissa. Siinä Heard kertoo kokemastaan lähisuhdeväkivallasta, mutta ei mainitse ketään nimeltä. Yleisesti Heardin on kuitenkin ymmärretty tarkoittavan Deppiä, ja Depp katsoo kirjoituksen tuhonneen hänen uransa.

Johnny Depp ja Amber Heard alkoivat seurustelemaan vuonna 2012 ja menivät naimisiin vuonna 2015. Pari erosi jo vuonna 2016, jolloin Heard ensimmäistä kertaa syytti Deppiä väkivallasta.

Lähteet: The Guardian, New York Post

Source Link is.fi