Banner Before Header

Palomiesten kuoleman­tapaukset työtehtävässä harvinaisia Suomessa – ”Tämä on valitettava ja järkyttävä tapaturma”

Palomies menehtyi tiistaina Oulunsalon ja Hailuodon välisellä jäätiellä tapahtuneen onnettomuuden pelastustoiminnan yhteydessä.

Pelastuslaitos sai hälytyksen vesiliikenneonnettomuudesta kello kymmenen jälkeen aamulla, kun jäätietä huoltava tamppauskone oli vajonnut osittain jään läpi.

Onnettomuuden pelastustoiminnan yhteydessä tapahtui tapaturma, jossa palomies joutui veden varaan ja menehtyi.

Lue lisää: Palomies kuoli pelastus­tehtävässä Oulussa – ”Ääretön suru koko työ­yhteisössä”

Suomen pelastusalan keskusjärjestön palokuntajohtaja Petri Jaatinen kertoo, että pelastustoimen työntekijöiden kuolemantapaukset tehtävän yhteydessä ovat Suomessa harvinaisia.

Pelastusalan keskusjärjestö oli mukana, kun pelastusalalle tehtiin muistotaulu, johon listattiin tehtävässä menehtyneet henkilöt itsenäisen Suomen ajalta vuodesta 1917 alkaen.

– Tämän 105 vuoden aikana on tehtävässä menehtynyt tämänpäiväinen tapaus mukaan lukien 80 henkilöä. Viimeisin menehtyminen oli vuonna 2004. Eli 18 vuoteen ei ole ketään tehtävissä menehtynyt, Jaatinen sanoo.

Työturvallisuus ja tekniikka ovat vuosien myötä parantuneet, joten 2000-luvulla pelastustoimen tehtävissä on kuollut Jaatisen mukaan ainoastaan neljä henkilöä.

– Yksi heistä menehtyi sydäninfarktiin ja kolme hälytysajoon liittyvissä onnettomuuksissa. Näin ollen suurin riski liittyykin hälytysajoon, eikä varsinaisiin pelastustehtäviin.

Oulussa tiistaina tapahtunut traaginen tapaturma koskettaa monia pelastusalalla työskenteleviä henkilöitä.

– Tämä on valitettava ja järkyttävä tapaturma, Jaatinen sanoo.

– Aina kun alalla joku tapaturma sattuu, niin kyllä se koskettaa alalla toimivia henkilöitä. Tunnemme sen verran veljeyttä ja sisaruutta toisiamme kohtaan. Ja aina se pysäyttää miettimään omia työtapoja. Jokainen alalla tapahtunut tapaturma puhututtaa ja käsitellään alan lehdistössä juurta jaksaen, ja niistä otetaan ne opit, mitä on otettavissa.

Jaatisen mukaan yleisellä tasolla on ollut tapana, että tehtävässä menehtyneelle henkilölle järjestetään niin sanotut palokuntahautajaiset, mikäli omaiset näin tahtovat. Lisäksi oma työyhteisö muistaa ja kunnioittaa edesmennyttä kollegaansa järjestämällä hiljaisen hetken ja laittamalla lipun puolitankoon.

Source Link is.fi