Paperiliitto jatkaa lakkoa UPM:ssä huhtikuulle – työt ovat seisoneet pian kaksi kuukautta

Paperiliitto jatkaa lakkoa metsäyhtiö UPM:ssä kolmella viikolla, liitto kertoo.

Paperiliiton mukaan lakko UPM:n paperiteollisuuden työehtosopimusta noudattaneissa tehtaissa jatkuu 2. huhtikuuta saakka ellei sitä ennen saavuteta neuvottelutulosta uudesta työehtosopimuksesta.

Paperiliiton hallitus päätti lakon jatkamisesta kokouksessaan.

Paperiliiton lakko UPM:ssä on kestänyt koko alkuvuoden. Osapuolten seuraava tapaaminen valtakunnansovittelijan luona on huomenna perjantaina.

– Viime viikkoina osapuolet ovat neuvotelleet sekä valtakunnansovittelijan johdolla että keskenään. Osapuolet tietävät nyt toistensa tavoitteet, joten neuvottelijoilla on mahdollisuus käydä asioita läpi ja löytää liiketoimintakohtaiset sopimusratkaisut, sanoo UPM:n työmarkkinajohtaja Jyrki Hollmén tiedotteessa.

Hollménin mukaan UPM toivoo rivakkaa etenemistä ja kompromissihalukkuutta.

UPM:n mukaan noin 200 paperiliittolaista tekee suojelutöitä tehtaiden voimalaitoksilla ja vedenkäsittelyssä.

UPM ei julkista arviota lakon taloudellisista vaikutuksista.

Source Link is.fi