Pariskunta raiskasi ja pahoin­piteli lasta pitkään – kummallekin noin 10 vuotta vankeutta

Satakunnan käräjäoikeus on tuominnut 29-vuotiaan naisen ja 33-vuotiaan miehen pitkiin vankeusrangaistuksiin seksuaalirikoksista Porissa.

Heidän uhrinaan oli lapsi.

Mielentilatutkimuksen mukaan kumpikin tekijä oli rikoksenteonaikaan alentuneesti syyntakeinen. Mies tuomittiin 11 vuoden ja 3 kuukauden vankeuteen. Naisen tuomioksi tuli 9 vuotta ja 6 kuukautta vankeutta.

Kaksikon katsottiin syyllistyneen pahoinpitelyyn, törkeään vapaudenriistoon, törkeään lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön, pakottamiseen seksuaaliseen tekoon, törkeään raiskaukseen ja törkeään lapsenraiskaukseen vuosien 2017 ja 2021 välisenä aikana.

Käräjäoikeus katsoi, että kysymys oli laajasta ja vuosia kestäneestä kaltoinkohtelua, vapaudenriistoa, seksuaalisia tekoja ja sukupuoliyhteyksiä sisältäneestä rikoskokonaisuudesta.

Uhri oli muun muassa pakotettu mukaan miehen ja naisen välisiin akteihin. Kirjallisina todisteina käräjäoikeudessa esitettiin muun muassa videotallenne, valokuvia, otteita Messenger-keskusteluista ja lastensuojeluraportteja.

Pariskunta velvoitettiin yhteisvastuullisesti korvaamaan uhrille kivusta ja särystä yhteensä 7 500 euroa ja kärsimyksestä yhteensä 55 000 euroa eli vahingonkorvausta yhteensä 62 500 euroa.

Uhrin henkilöllisyys ja oikeudenkäynnin asiakirjat määrättiin salassa pidettäväksi 60 vuodeksi.

IS ei julkaise tekijöiden nimeä uhrin suojelemiseksi.

Source Link is.fi