Banner Before Header

Patrik Laineen tauko venyy – myös Mikko Rantanen ja Jesse Puljujärvi sivussa

Columbuksen ykköspyssy Patrik Laine ei ollut toipunut pelikuntoon Blue Jacketsin kohdatessa perjantain kierroksella kotonaan Ottawan.

Tämä oli kolmas peräkkäinen ottelu, josta Laine oli sivussa ylävartalovamman takia.

Laineen mukaan kyseessä ei ole yksittäisessä tilanteessa aiheutunut vamma, vaan se on vaivannut häntä jo jonkin aikaa välillä enemmän, välillä vähemmän.

Ottawalle voittomaalikisan jälkeen lukemin 1–2 taipuneella Columbuksella on jäljellä enää neljä ottelua. Laine on sivussa statuksella day-to-day, mutta vielä ei tiedetä, ehtiikö hän palata kaukaloon enää tällä kaudella.

Aiemmin tällä kaudella Laine oli vatsalihasvamman takia sivussa pari kuukautta.

Tällä viikolla 24-vuotispäiväänsä viettänyt Laine on tehnyt pelaamissaan 56 ottelussa yhtä monta pistettä (26+30) ja on ensi kertaa NHL-urallaan pelaamassa piste per peli -kautta.

Puljujärvi ja Rantanen sairaina

Kevätkaudella kovaan iskuun äitynyt Edmonton löi Evander Kanen hattutempun siivittämänä kotonaan Coloradon 6–3 ja varmisti virallisesti pudotuspelipaikkansa.

Kaukalon ainoa suomalainen oli vieraiden ykkösketjussa viilettänyt Artturi Lehkonen. Kakkosvahdiksi pudonnut Mikko Koskinen seurasi ottelua jälleen Oilersin vaihtopenkiltä.

Mikko Rantanen ja Jesse Puljujärvi olivat molemmat sivussa.

Molempien poissaolon syyksi kerrottiin sairastuminen, joka ei kuitenkaan liity covid-19-tautiin.

Rantanen oli sairastelun takia sivussa jo toisesta ottelusta putkeen.

Sekä Coloradolla että Edmontonilla on jäljellä vielä neljä runkosarjapeliä, joten Rantasella ja Puljujärvellä on vielä hyvää aikaa tervehtyä ennen pudotuspelien alkua.

Tammikuun lopussa Oilersiin liittynyt Evander Kane on pelannut Edmontonissa nyt 39 ottelua ja tehnyt 20 maalia.

Colorado on varmistanut jo Läntisen konferenssin ykkössijan, mutta kolmen peräkkäisen tappion myötä Florida Panthers on tarraamassa kiinni runkosarjavoittajan Presidents’ Trophyyn.

Kyseinen palkinto on tosin viime vuosina tarkoittanut aikaista kesälomaa. Kuuden viime kauden aikana runkosarjavoittaja ei ole edennyt toista pudotuspelikierrosta pidemmälle.

Edellinen Presidents’ Trophyn ja Stanley Cupin samalla kaudella voittanut joukkue oli Chicago vuonna 2013.

Perjantain NHL-kierros

Columbus Blue Jackets–Ottawa Senators 1–2 vl. (1–0, 0–0, 0–1, 0–1)

Minnesota Wild–Seattle Kraken 6–3 (1–2, 5–0, 0–1) S: Joonas Donskoi 0+1

Edmonton Oilers–Colorado Avalanche 6–3 (0–1, 4–0, 2–2)

Arizona Coyotes–Washington Capitals x–x (0–1, x–x, x–x)

Source Link is.fi