Peppi Konsteri, 18, voitti EM-kultaa: ”Sanattomaksi vetää”

Peppi Konsteri, 18, on voittanut all-eventissä kultaa keilailun naisten EM-kisoissa Tanskan Aalborgissa.

All-event, jota pelaajat itse arvostavat korkealle, huomioi kaikkien peliosioiden – myös joukkuekilpailun – henkilökohtaiset tulossarjat. Konsterin voittotulos EM-kisojen yhteensä 24 sarjasta oli 5 013 pistettä ja keskiarvo 208,9 pistettä.

Arvokisojen ensikertalainen nappasi kullan 35 pisteen erolla ennen Ruotsin Anna Anderssonia.

–  Aika sanattomaksi vetää. Ei oikeasti uskonut, että aikuisten kesken pystyy tähän samaan. Ei ole kuitenkaan missään vaiheessa ollut parasta keilaamista, epäuskoinen Konsteri kommentoi Keilailuliiton tiedotteessa.

Kilpailu ratkesi perjantaina joukkuepelin kolmeen viimeiseen sarjaan, joista Suomi haki samalla pääsyä neljän parhaan joukkoon ja mitalipeleihin. Konsterin loistovire nosti Suomen seitsemänneksi, mutta matkaa neljännen välieräpaikan lunastaneeseen Saksaan jäi 30 sarjan yhteislaskussa 63 pistettä.

Suomen joukkue on esiintynyt EM-kisoissa mallikkaasti. Maanantain parikilpailussa Konsteri otti pronssia yhdessä Ani Juntusen kanssa. Kaksikkoa oli täydentämässä Marjaana Hytönen, kun Suomi sai triokilpailusta keskiviikkona niin ikään pronssia.

Lauantaina henkilökohtainen masters-pudotuspelikilpailu päättää EM-tapahtuman. Siinä kilpailevat all-eventin 24 parasta, ja suomalaisista mukana ovat Konsteri, Juntunen, Hytönen sekä Eliisa Hiltunen.

Source Link is.fi