Pete Parkkonen paljastaa tv:ssä, mitä tapahtui kun hän oli saanut selville suvun suuren salaisuuden – pääsi osaksi liikuttavaa tapahtumaa

Illan Vain elämää -jaksossa laulaja Pete Parkkonen, 32, kertoo tapahtumista sen jälkeen, kun hän kuuli Sukuni salat -ohjemassa tuntemattomaksi jääneestä isoisästään tv:ssä vuonna 2021.

Parkkosen vuonna 2006 kuollut isoisä Pierre Rassin -niminen asui Martiniquella ja tämä oli myös musiikille omistautunut taiteilija.

– Soittaja, säveltäjä ja tuottaja. Pieni maailma, alkaa asiat loksahtamaan paikoilleen, Parkkonen kertoo kameroille.

Parkkonen pääsi myös levittämään isoisänsä tuhkat.

– Elämä on ihmeellisempää kuin mitkään elokuvat.

Pete Parkkonen pääsi viimein tapaamaan sukulaisiaan.

Laulajalle itselleen tuntemattomaksi jääneen isoisän lisäksi Parkkonen sai aiemmin kuulla, että hänellä on myös täti.

Päästyään avopuolisonsa kanssa käymään Martiniquella, selvisi, että hänellä on myös setä.

Samoihin aikoihin paikallinen kirkko oli soittanut isoisän perheelle ja pyytänyt noutamaan vuosia aiemmin kuolleen miehen tuhkat.

– He olivat hakeneet ne ja ostanut puun, ja he olivat ajatelleet pitää muistotilaisuuden.

Parkkonen pääsi lopulta osalliseksi isoisänsä muistotilaisuutta.

– Samaa aikaa me löysimme heidät ja loppujen lopuksi olin siinä sedän kanssa, isä ja äiti oli Facetimella. Istutettiin tämä puu ja siinä vaiheessa kun tuhka tuli sieltä, se oli mun iholla, aurinko paistoi ja vettä satoi samaa aikaa, olin että mitä nyt tapahtuu.

Parkkonen sai kuulla isoisästään Sukuni salat -ohjelmassa vuonna 2021. Laulajan isä ei koskaan tuntenut omaa biologista isää.

Ohjelmassa selvisi, että Parkkonen isoisänsä oli syntynyt Ranskalle kuuluvalla, Karibialla sijaitsevalla Martiniquen saarella.

Suomeen isoisä oli saapunut vuonna 1953 osana Sirkuksessa esiintynyttä orkesteria. Seuraavana vuonna syntyi Parkkosen isä.

Lue lisää: Pete Parkkonen paljastaa, mitä tapahtui Sukuni salat -ohjelman jälkeen – täti ei ollut uskoa todeksi, kun Suomesta tuli puhelu

Source Link is.fi