Lähes 80 prosenttia miehistä ja 60 prosenttia naisista on joskus haaveillut surmaavansa toisen ihmisen. Usein nämä fantasiat ovat hyvin yksityiskohtaisia.
Kylmääkö tämä tutkimustieto? Se on vain yksi monista, joita suomalainen aivotutkija, psykologi ja filosofian tohtori Lauri Nummenmaa nostaa esiin tiistaina ilmestyvässä kirjassaan Pahuus – Ihmisluonnon pimeä puoli (Tammi).
Hän käsittelee kirjassa pahuuden ilmentymistä ja ennen kaikkea sitä, miksi ihmiset – ja eläimet – ovat pystyviä, jopa taipuvaisia pahoihin tekoihin. Valtaosa ihmisistä kykenee pahoihin tekoihin kuten raiskauksiin, perheväkivaltaan, koulukiusaamiseen, petoksiin, mustasukkaisuuteen, valehteluun tai riitelyyn, mutta silti ihmismieli kieltäytyy ymmärtämään pahuuden luonnetta, mikä tekee aiheesta ristiriitaisen.
Nummenmaa nostaa esiin Koskelan teinisurman, jossa kaverit pahoinpitelivät hengiltä 16-vuotiaan nuorukaisen ja jättivät ruumiin ulos virumaan.
– Kun kuulemme, että viatonta ihmistä on satutettu, ensimmäinen reaktiomme on suuri ihmetys: kuinka tällainen on mahdollista? Nummenmaa toteaa kirjassa.
Lauri Nummenmaa on Suomen johtavia aivotutkijoita. Hän työskentelee Turun PET-keskuksessa.
Nummenmaa käsittelee kirjassaan niin tappamista, raiskaamista, kostoa kuin sadismiakin, ja siksi valehtelu tuntuu miedolta aiheelta sysimustien tekojen kirjoon verrattuna. Tutkija itse pitää valehtelua kuitenkin keskeisenä ilmiönä pahuudesta puhuttaessa.
– Valehtelu on taustalla näissä kaikissa pahoissa teoissa. Jotta pystytään murhaamaan tai raiskaamaan muita ihmisiä, heitä täytyy yleensä jotenkin voida huijata. Täytyy luikerrella toisen ihmisen puolustuksen läpi, ja valehtelu on siinä keskeisessä osassa: valehtelu on rikollisuuden perusta, Nummenmaa sanoo.
Nummenmaa kuvailee valehtelua ihmisten erityistaidoksi. Tutkimuksen mukaan 60 prosenttia ihmisistä valehtelee toistuvasti – joskaan kaikki valheet eivät ole isoja.
Mutta vaikka ihmiset valehtelevat itse jatkuvasti, he eivät ole kovin taitavia huomaamaan muiden valheita. Olemme siis lähtökohtaisesti valmiita pitämään toisia ihmisiä rehellisinä.
– Voin kliinisenä psykologina todeta, että ihminen on ristiriitainen olento monessa suhteessa. Olisi myös hirvittävän kuormittavaa koko ajan miettiä, onko toinen ihminen rehellinen. On paljon helpompaa luottaa siihen, että toinen puhuu totta.
Tutkimusten mukaan tilaisuus tekee varkaan ja valehtelu on todennäköisempää, kun houkutus on riittävän suuri ja riski jäädä kiinni riittävän pieni.
Pystyykö pahuutta torjumaan, eli tässä tapauksessa oppimaan tunnistamaan valehtelijat?
Valitettavasti se on erittäin vaikeaa. Tutkimusten mukaan ihmiset tunnistavat valehtelun noin 54 prosentin todennäköisyydellä, mikä on vain neljä prosenttiyksikköä paremmin kuin kolikkoa heittämällä.
Moni kuvittelee, että valehtelevan ihmisen tunnistaa esimerkiksi katseen suunnasta tai hermostuneisuudesta. Näin ei kuitenkaan ole. Muutaman vuoden ikäinen lapsi osaa Nummenmaan mukaan jo valehdella, ja myös lasten valehtelua on vaikea tunnistaa.
Nummenmaa kertoo tutkimuksesta, jossa lapsi jätettiin huoneeseen ja häntä kiellettiin etsimästä piilotettua lelua. Lasta kuvattiin tämän tietämättä, ja sen jälkeen lapsilta kysyttiin, olivatko he etsineet lelua. Sitten haastattelut näytettiin osallistujille. Juuri kukaan ei tunnistanut lasten valehtelua totuuden puhumisesta.
”Juuri kukaan ei tunnistanut lasten valehtelua totuuden puhumisesta.
Lapset saattavat toki puhua myös niin sanotusti puutaheinää, mitä ei voi laskea valehteluksi.
– Pienet lapset saattavat ihan oikeasti kuvitella, että heidän pehmolelunsa elävät tai sängyn alla on hirviö. Silloin pieni lapsi ei valehtele. Vasta silloin, kun tietää, mikä asia on totta, siitä pystyy valehtelemaan, Nummenmaa huomauttaa.
Lisäksi ihmiset ovat erinomaisia valehtelemaan itselleen. Kun tiettyä asiaa toistaa itselleen tarpeeksi usein, siihen alkaa uskoa. Se on terveen mielen suojautumiskeino.
NIIN SANOTTUJEN mikroilmeiden asiantuntijat pystyvät väitetysti tunnistamaan valehtelun paremmin kuin muut ihmiset. Tutkimustietoa asiasta ei ole, ja todennäköisesti se ei pidä paikkaansa.
Mikroilmeitä esiintyy vain noin 20 prosentilla ihmisistä, ja heilläkin vain noin kahdessa prosentissa kasvonilmeistä.
Elokuvista tuttu silmien välähdys konnan jäädessä kiinni rikoksesta ei siis päde tosielämässä.
Polygrafi ei ole luotettava menetelmä tunnistamaan valehtelua, vaikka sellaisen kuvan voi saada sarjoista ja elokuvista.
Apua ei ole myöskään elokuvien ja poliisisarjojen tutuksi tekemästä autonomisen hermoston toimintaa mittaavasta valheenpaljastuslaitteistosta eli polygrafista. Sen suurin ongelma on se, että autonomisen hermoston toiminnan mittarit reagoivat moniin asioihin, esimerkiksi siihen, jos tutkittava liikuttaa kehoaan. Se ei siis ole tarkka.
– Tieteessä puhutaan usein katu-uskottavuudesta, eli että jokin näyttää maallikon silmään siltä, että se toimii. Kukkasin koristeltu persoonallisuustesti ei näytä kovin uskottavalta, mutta hienolle logolliselle paperille laadittu näyttää. Sama pätee tähän: polygrafi näyttää tieteelliseltä tutkimuslaitteelta, ja monet uskovat vakaasti, että valehtelu näkyy elimistön toiminnan muutoksena. Ja kyllä ne vähän toimivat, mutta niitä on helppo huijata esimerkiksi käyttämällä rauhoittavia lääkkeitä, Nummenmaa toteaa.
Huijaamista on tutkittu myös aivokuvantamisen avulla. Tutkimuksessa on havaittiin, että valehteleminen vilkastutti etuotsalohkon ja päälaenlohkon tarkkaavaisuusalueiden toimintaa. Vielä ei kuitenkaan voi sanoa, pystyykö aivokuvauksen avulla erottelemaan valheen totuudesta.
– Tiedetään, millaisia verkostoja toimii aivoissa valehtelun aikana, mutta yksittäisestä ihmisestä ei pysty luotettavasti sanomaan, valehteleeko hän vai puhuuko totta. Aivoissa ei ole yksittäistä biomarkkeria, joka liittyisi vain ja ainoastaan valehteluun. Tutkijana tietenkin toivon, että jonain päivänä päästään siihen.
Lauri Nummenmaan uutuuskirjassa tehdään syvä sukellus ihmisen pahuuteen.
Suomalaiset ovat yleisesti rehellistä kansaa, mikä todetaan myös Nummenmaan kirjassa.
– Suomessa on perinteisesti ollut korkea luottamus toisiin ihmisiin ja instituutioihin. Kun uskoo muiden olevan rehellisiä, kannattaa itsekin olla rehellinen.
Siitä ei kuitenkaan päästä mihinkään, että suurin osa ihmisistä valehtelee ainakin joskus. Ja syyllistyy kaikenlaisiin muihin pahoihin tekoihin. Hyvyyteen on vaikea uskoa, kun pahuuden kuvasto Ukrainan sodasta alkaen vyöryy jatkuvasti verkkokalvoille.
Uskooko pahuustutkija itse, että hyvä voittaa pahan?
– Kyllä maailma on mennyt viimeisen 100 vuoden aikana kaikilla indikaattoreilla parempaan suuntaan, Nummenmaa summaa.
– Tietysti heiluntaa tapahtuu. Mutta kokonaiselämänlaatu on parantunut nimenomaan ihmisten yhteispelillä. On vaikeaa sanoa, onko se pysyvää. Tärkeää on kuitenkin huomata, että ihmisillä on väkivallan lisäksi myös kyky toimia yhdessä ja tehdä yhteistä hyvää.
– Ihmisissä on molemmat puolet, ja ihminen pystyy käyttämään niitä tilanteen mukaan.