Pilkattu nettimeemien tähti palasi parrasvaloihin – sai Manchester Unitedin joukkuekaveriltaan ylistyslaulun: ”Häntä nälvitään jatkuvasti”

Manchester Unitedin vaikea kausi Valioliigassa sai jatkoa maanantaina. Punaiset paholaiset hävisi kotonaan Wolvesille 0–1.

Vierasjoukkue hallitsi ottelua ja vei ottelun lisäksi nimiinsä muun muassa laukaukset maalia kohti: 6–2.

Unitedin laitapuolustaja Luke Shaw antoi ottelun jälkeen Sky Sportsille haastattelun, jossa hän ei säästellyt sanojaan. Shaw puhalteli pitkään ja kritisoi joukkueensa esitystä armotta. Hän painotti, ettei joukkue voi mennä sen taakse, että se totuttautuu uuteen valmentajaan.

– Kun katsoo joukkuettamme, meillä on uskomatonta laatua. Joskus se ei yksin riitä. Pelissä pitää olla intensiteettiä ja aggressiivisuutta. Pitää olla motivoitunut. Ulkopuolelta tarkasteltuna meillä ei varmaan ollut mitään noista kolmesta, Shaw ruoti.

Viime sesongilla huippukauden pelannut, EM-finaalissa Englannin maalin tehnyt mutta tällä kaudella vaikeuksia kohdannut Shaw vaati joukkuekavereiltaan enemmän.

– Pukukopissamme halutaan kyllä voittaa, mutta kun menemme kentälle, meidän pitää antaa 100 prosenttia ja kaikkemme. Kaikkien täytyy olla satasella mukana.

Luke Shaw arkistokuvassa.

Takavuosien suurlupaus, runsaista loukkaantumisista kärsinyt Phil Jones palasi punaisten kokoonpanoon pitkän tauon jälkeen, kun topparit Harry Maguire, Victor Lindelöf ja Eric Bailly olivat sivussa.

Jones, 29, on jo pitkään nähty useammin nettimeemeissä kuin kentällä, mutta maanantaina hän oli joukkueensa parhaimmistoa.

Manchesterilaisten legendaarinen manageri Sir Alex Ferguson sanoi aikoinaan, että Jonesista voi tulla joukkueen historian paras pelaaja.

– Haluan sanoa, että Phil Jonesin tulisi olla ylpeä itsestään. Häntä on kritisoitu vuosien ajan ja häntä nälvitään jatkuvasti. Hän on huippuammattilainen, joka on harjoitellut todella kovaa. Hän sai mahdollisuutensa ja oli ilmiömäinen. Häntä pitää arvostaa, Shaw sanoi.

Jones oli viimeksi pelannut Unitedin paidassa 708 päivää sitten.

Source Link is.fi