”Pitääkö teidät tappaa, että loppuu tuo leikkiminen?” – Musta­sukkainen mies vainosi ex-avo­puolisoaan piinaavalla tavalla ja lähetti ryhmä­seksi­sivustolle ilmoituksen tämän nimissä

Eron jälkeen entistä avovaimoaan tiiviisti vainonnut 45-vuotias mies on tuomittu kahdeksan kuukauden ehdolliseen vankeuteen Etelä-Savon käräjäoikeudessa.

Avopari oli eronnut alkuvuodesta 2020. Pian eron jälkeen mies oli alkanut vainota entistä avopuolisoaan niin, että sitä kesti käräjäoikeuden päätöksen mukaan lokakuulle 2021.

Tuona aikana mies oli soittanut naiselle noin 3 500 puhelua. Välillä soittelu oli ollut niin tiivistä, että puheluita oli tullut enimmillään useita satoja saman päivän aikana. Mustasukkaisuuksissaan mies oli pommittanut naista myös sadoilla asiattomilla, loukkaavilla ja uhkaavilla tekstiviesteillä.

Mies oli myös lähettänyt internetin ryhmäseksisivustolle seksinhakuilmoituksen, jossa oli hänen entisen avopuolisonsa nimi ja yhteystiedot. Ilmoitus oli sivustolla kaikkien nähtävillä. Ilmoituksen johdosta naiselle oli tullut myös yhteydenottoja.

Käräjäoikeuden mielestä ilmoitus oli omiaan aiheuttamaan naiselle kärsimystä ja kohdisti halveksuntaa tätä kohtaan. Sen mukaan kysymyksessä oli kunnianloukkaus.

Soittelun ja tekstiviestittelyn lisäksi mies tarkkaili ja seurasi entistä avopuolisoaan ja käyttäytyi tätä kohtaan uhkaavasti. Mies seurasi naista autollaan ja tarkkaili, keitä vieraita naisen asunnolla käy.

Nainen koki elämänsä niin uhatuksi, että hän ja lapset eivät usein uskaltaneet olla enää kotonaan, vaan joutuivat yötä vasten lähtemään evakkoon kodistaan. Naisen mukaan tätä kesti koko kesän 2020. Pahimpia olivat viikonloput.

Eronneella pariskunnalla on kaksi alaikäistä yhteistä lasta. Eron alkuaikoina lapset olivat joskus yökylässä isänsä luona, mutta myöhemmin hekään eivät enää halunneet tavata tätä.

Naisen oikeudelle kertoman mukaan mies oli ilmoittanut lapsille toistamiseen, ”ettei heillä ole enää isää, ja että hän tekee jotain sellaista, että joutuu vankilaan”.

Laittomana uhkauksena oikeus piti muun muassa tekstiviestiä, jolla mies uhkasi naista tappamisella. Mies viestitti naiselle, että ”pitääkö teidät tappaa, että loppuu tuo leikkiminen”.

Käräjäoikeus oli määrännyt miehen kesäkuussa 2020 laajennettuun lähestymiskieltoon, mutta tämä rikkoi sitä toistuvasti. Mies ei myöskään välittänyt siitä, että nainen oli useasti kieltänyt tätä pitämästä häneen minkäänlaista yhteyttä.

Oikeudessa mies kiisti syyllistyneensä entisen puolisonsa vainoamiseen. Hän myönsi viestittelyn, mutta kyse ei hänen mielestään ollut vainoamisesta, vaan avioeroon liittyvistä yhteydenpitoyrityksistä. Hän myönsi, että yhteydenottoja on ollut liikaa, mutta hän on syyllistynyt niillä vain lievemmin rangaistavaan viestintärauhan rikkomiseen.

Käräjäoikeus kuitenkin tuomitsi miehen vainoamisesta, lähestymiskiellon rikkomisesta, kunnianloukkauksesta sekä laittomasta uhkauksesta kahdeksan kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

Erilaisia kärsimyskorvauksia mies joutuu maksamaan naiselle yhteensä 5 400 euroa. Hänen maksettavakseen tuomittiin myös naisen puolustukselle valtion varoista maksetut noin 2 500 euron oikeudenkäyntikulut.

Hänen omat 1 800 euron suuruiset oikeudenkäyntikulunsa jäävät valtion vahingoksi.

Tuomio ei ole vielä lainvoimainen. Siihen voi hakea muutosta Itä-Suomen hovioikeudelta.

Source Link is.fi