Banner Before Header

Pitkät päivät eivät kasvattaneet tuttujen koronakasvojen tuloja – maskikauppias Onni Sarmaste kuitenkin tienasi puoli miljoonaa

Kohta kaksi vuotta maailmaa runnellut koronapandemia on pannut asiantuntijat myös Suomessa koville. Viikko toisensa jälkeen Suomen koronatoimia on julkisuudessa esitellyt Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) johtaja Mika Salminen.

Hänen ansiotulonsa valtion verotuksessa olivat viime vuonna 103 703 euroa. Tulot ovat suunnilleen samalla tasolla kuin edeltävänä vuonna, jolloin koronasta ei vielä ollut huolta. Pääomatuloja Salmisella ei ollut.

Kriisin hoidon ytimessä ovat olleet THL:n sekä sosiaali- ja terveysministeriön johtavat virkamiehet kuten myös sairaanhoitopiirien johtajat. He ovat antaneet kriisin hoidolle kasvot ja saaneet osakseen paitsi arvostusta myös arvostelua.

Esimerkiksi Salminen on kertonut haastatteluissa (siirryt toiseen palveluun), että hänen oli aluksi vaikea sopeutua julkiseen arvosteluun ja rooliinsa koko kansan koronakriisin kasvoina.

Näin HUSin keskeiset johtajat tienasivat

Koronavuosi ei juuri näy muidenkaan keskeisten koronakasvojen tuloissa.

Sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Kirsi Varhila tienasi ansiotuloja viime vuonna 145 130 euroa.

Tulilinjalla olleen HUSin johtajista ylilääkäri Asko Järvinen tienasi ansiotuloa 153 572 euroa, apulaisylilääkäri Eeva Ruotsalainen 116 716 euroa ja diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen 194 726 euroa.

Toimitusjohtajaa tänä vuonna sijaistanut johtava ylilääkäri Markku Mäkijärvi pääsi viime vuonna 191 482 euron ansiotuloille. Toimitusjohtajan paikalta kesällä väistyneen Juha Tuomisen ansiotulot olivat viime vuonna 212 386 euroa.

Rokotuksista julkisuuden valokeilassa ollut THL:n ylikääkäri Hanna Nohynek ansaitsi viime vuonna 97 184 euroa verrattuna edeltävän vuoden 88 218 euroon.

STM:n strategiajohtajaksi vastikään valittu Pasi Pohjola puolestaan tienasi 110 315 euroa. Ministeriön osastopäälliköksi siirtynyt Taneli Puumalainen, joka työskenteli aiemmin THL:ssä, ansaitsi viime vuonna 109 964 euroa.

THL:n pääjohtaja Markku Tervahauta ansaitsi viime vuonna 140 634 euroa.

Perustuslakivaliokunnan lausuntopyynnöt näkyivät oikeusoppineiden tuloissa

Terveyspomojen lisäksi kriisi nosti mediaan oikeusoppineet, joita esimerkiksi eduskunnan perustuslakivaliokunta käytti ahkerasti asiantuntijoinaan esimerkiksi valmiuslain käyttöönottoa ja soveltamista käsitellessään.

Perustuslakivaliokunnan lisääntyneet asiantuntijatarpeet näkyvät myös asiantuntijoiden tuloissa.

Usein kuultuna olleelle valtiosääntöoikeuden professorille Tuomas Ojaselle maksettiin eduskunnan kanslian mukaan vuonna 2019 reilut 25 000 euroa palkkioita, mutta viime vuonna summa ylitti jo 40 000 euroa.

Ojanen tienasi viime vuonna kaikkiaan 208 068 euroa, kun vielä edellisenä vuonna hän tienasi 158 452 euroa.

Myös muiden oikeusoppineiden tulot nousivat. Turun yliopiston valtiosääntöoikeuden professorina työskentelevä Veli-Pekka Viljanen tienasi viime vuonna ansio- ja pääomatuloja yhteensä 112 863 euroa. Emeritusprofessori Kaarlo Tuori tienasi yhteensä 340 559 euroa ja Olli Mäenpää 384 660 euroa.

Maskikaupoista tutun Sarmasteen tulot yli puoli miljoonaa euroa

Huoltovarmuuskeskuksen (HVK) epäonnisista maskikaupoista julkisuuteen nousseella Onni Sarmasteella oli viime vuonna 533 534 euroa verotettavia ansiotuloja.

Koronavuosi oli ainakin verotietojen valossa Sarmasteelle menestyksekäs, sillä vuotta aiemmin hän tienasi 57 183 euroa. Tulot lähes kymmenkertaistuivat.

Maskikaupat tulivat julkisuuteen Suomen Kuvalehden uutisoitua, että sopimuksia oli tehty ulosottovelkaisen liikemiehen Onni Sarmasteen yrityksen ja talousrikoksista aiemmin tuomitun kauneusklinikkayrittäjän Tiina Jylhän yrityksen kanssa.

HVK:n mukaan Sarmasteen toimittamat maskit eivät soveltuneet sairaalakäyttöön, ja HVK teki kaupasta tutkintapyynnön.

Elokuussa kerrottiin, että Sarmastetta epäillään törkeästä petoksesta. Sarmaste on kiistänyt epäilyt.

Ravintola-alan näköalapaikoilla palkat jopa nousivat

Koronavuosi on nostanut valokeilaan monia muitakin toimijoita.

Matkailu- ja ravintola-alaa puolustanut etujärjestö MaRan toimitusjohtaja Timo Lappi pääsi koronavuonna 271 478 euron ansiotuloille. Edeltävänä vuonna hänen ansiotulonsa olivat 257 928 euroa.

Ravintolarajoituksista voimakkaasti kärsineen pörssiyhtiö NoHo Partnersin tulos painui koronavuonna tappiolle ja liikevaihto romahti. Toimitusjohtajan tuloissa koronakriisi ei kuitenkaan näkynyt. Arttu-Pekka Vikström tienasi viime vuonna ansiotuloa 447 526 euroa. Nousua kertyi selvästi edeltävän vuoden 277 875 eurosta.

Pääomatuloja hän tienasi viime vuonna 48 424 euroa.

Myös ruokalähettiyhtiö Woltille vuosi on ollut vilkas. Toimitusjohtaja Miki Kuusen pääomatulot olivat viime vuonna 2 022 473 euroa ja ansiotulot 181 885 euroa.

Lue myös:

Näillä tuloilla ylsi vuoden 2020 tulokärkeen – lue Ylen uutiset veropäivästä

Katso 1 000 nimen lista eniten tienanneista ja maakuntien suurituloisimmista – peliyhtiö Supercellin jättänyt Mikko Kodisoja takoi 93 miljoonan tulot

Toimittajalta: Tulotietojen piilottaminen julkisuudelta vaikeutui – Yle etsii jälleen puuttuvat suurituloiset listalleen

Source Link yle.fi