Podcast: Näin Kimi Räikkönen keskeytti Mervi Kallion kesäloman

Formula 1 -sarjan kesätauko merkitsee normaalisti toimittaja Mervi Kalliolle myös levon hetkeä. Hektinen kisakalenteri antaa ani harvoin muulloin tilaisuuksia rauhoittua.

Tänä vuonna kutsu kävi työtehtäviin yllättäen myös kesken F1:n kesätauon. Kimi Räikkösen päätös lähteä ajamaan Watkins Glenin Nascar-osakilpailu muutti Kallion kesäsuunnitelmia.

Viaplay näyttää Suomessa jenkkisarjaa, ja Räikkösen kisa aukaisi ainutlaatuisen tilaisuuden. Kallio kertoi tuoreessa Hanaa-podcastissa lähtevänsä kuvaajan ja asiantuntija Toni Vilanderin kanssa Pohjois-Amerikkaan selvittämään, mistä Nascarissa on oikein kyse.

– Kesäloma jäi lyhyeksi hyvästä syystä. Päätimme, että haluamme tehdä kisan isosti ja kertoa suomalaiselle yleisölle, mistä Nascarissa on oikein kyse, Kallio kertoi ohjelmassa.

– Olen aina halunnut päästä paikan päälle. Olen aiemmin nähnyt vain muutaman kisan sieltä täältä.

Kallio kertoo, että Nascarissa fanit ja toimittajat pääsevät paljon lähemmäksi tapahtumia kuin F1:ssä. Hän aikookin käyttää Vilanderin kanssa tilaisuuden hyväksi. Tavoitteena on tehdä suomalaisille melko tuntemattomasta sarjasta helpommin ymmärrettävä.

Kallion ja Räikkösen keskusteluhetket suomalaiskuljettajan F1-vuosina olivat usein yleisölle huvittavia, kun Kallio yritti saada tunnetun niukkasanaisesta suomalaisesta kerta toisensa jälkeen jotain irti. Joskus lohkesi, toisinaan oli hankalampaa.

Kallio naurahtaa ajatukselle, että edes Nascarissa Kimi ei pääse karistamaan suomalaistoimittajaa kannoiltaan.

– Tällä kertaa saimme sovittua, että saamme haastatella suhteellisen rauhallisessa paikassa. Pitää saada tilanteesta mahdollisimman paljon irti. Katsotaan! Laitetaan Vilander asialle, jos tarve vaatii.

Watkins Glenin osakilpailu ajetaan sunnuntaina kello 22.00 Suomen aikaa.

Source Link is.fi