Banner Before Header

Poliisi: Murhasta epäilty Petri Pirinen on ”varsin yksinäinen henkilö”

Poliisi etsii yhä 38-vuotiasta Petri Juhani Piristä, jota epäillään Tuusulassa viime perjantaina tapahtuneesta murhasta.

Epäillyn henkirikoksen uhriksi joutui mies.

Rikoskomisario, tutkinnanjohtaja Tero Tyynelä kertoo IS:lle, että uhrin löysi sivullinen pian tapahtuneen jälkeen.

– Hänet on löydetty menehtyneenä pikaisesti tapahtuman jälkeen, Tyynelä kertoo.

Tyynelä ei paljasta tarkkaa tekopaikkaa. Rikos ei tapahtunut kuitenkaan Pirisen asunnossa, joka sijaitsee Tuusulassa.

IS:n tekemän selvityksen mukaan Pirinen on ollut aiemmin tekemisissä virkavallan kanssa, mutta häntä ei ole tuomittu törkeistä rikoksista viimeisten kymmenen vuoden aikana.

– Hänellä ei ole tämmöisiä taustalla, Tyynelä sanoo.

Poliisin saaman käsityksen mukaan Pirinen on viihtynyt pitkälti omissa oloissaan.

– Semmoinen tieto on, että hän on varsin yksinäinen henkilö. Hänellä ei ole hirveästi sosiaalisia kontakteja, Tyynelä sanoo.

Poliisin mukaan Piristä ei kannata lähestyä, vaan tiedot hänestä olisi syytä ilmoittaa hätäkeskuksen numeroon 112.

Poliisin tiedossa ei ole, että Pirisellä olisi tuliaseita.

– On mahdollista, että teräaseita on. Niitähän saa joka paikasta, Tyynelä sanoo.

Source Link is.fi