Banner Before Header

Poliisi on ottanut kiinni Chicagon ampujan – Ainakin 6 kuollut ja 31 haavoittunut

Ainakin kuusi ihmistä on kuollut ja 31 loukkaantunut Chicagon esikaupunkialueella itsenäisyyspäivän paraatin yhteydessä maanantaina tapahtuneen ampumisen vuoksi.

Poliisi sai otettua kiinni epäillyn ampujan alkuillasta paikallista aikaa. Ampuja ehti olla useita tunteja vapaalla jalalla ampumisen jälkeen. Epäilty saatiin kiinni lyhyen takaa-ajon jälkeen Illinoisissa. Epäilty saatiin kiinni ilman suurempaa välikohtausta.

Poliisi kertoi aiemmin järjestetyssä tiedotustilaisuudessa löytäneensä ampumisessa käytetyn kiväärin. Poliisin mukaan vaikuttaa siltä, että paraatia ammuttiin rakennuksen katolta.

Epäilty on 22-vuotias mies. Aiemmin poliisi kertoi, että epäilty on valkoinen nuori mies.

Aiemmin poliisi kuvaili epäiltyä hieman nuoremmaksi valkoiseksi mieheksi, jolla on pitkähköt mustat hiukset. Haavoittuneista 24:n vammojen kerrottiin olevan sairaalahoitoa vaativia. Poliisin mukaan vaikuttaa siltä, että epäilty on valinnut uhrinsa sattumanvaraisesti.

Yksi kuolleista on meksikolainen, vahvistavat Meksikon viranomaiset.

Ampumavälikohtaus tapahtui vauraana alueena tunnetussa Highland Parkin esikaupungissa, kun paraatin käynnistymisestä oli kulunut noin 10 minuuttia. Chicago Sun Timesin toimittaja kertoi nähneensä tapahtumapaikalla kolme huovilla peiteltyä ruumista sekä viisi haavoittunutta ja veristä ihmistä.

Lehdelle puhuneet silminnäkijät kertoivat kuulleensa useita laukauksia.

– Kuulin 20–25 laukausta, jotka seurasivat toisiaan nopeasti. En usko, että kyse olisi voinut olla vain käsiaseesta tai haulikosta, Highland Parkissa asuva Miles Zaremski kertoi.

Ilmakuvaa poliisin eristämältä alueelta Highland Parkin keksustasta.

Ampumisen jälkeen poliisi kehotti väkijoukkoa hajaantumaan ja pysymään poissa paikalta. Ihmisten kerrotaan hakeneen suojaa muun muassa tuolien ja lastenrattaiden takaa sekä piiloutuneen huopien alle.

– Oli hiljainen, rauhallinen, ihana aamu. Ihmiset nauttivat paraatista. On pelottavaa, kun se rauha revitään yhtäkkiä pois vain sekunneissa, kuvaili tilannetta Adrienne Drell.

Hän sanoi seuranneensa paraatia, kun huomasi yhtäkkiä marssiorkesterin jäsenten lähtevän juoksemaan kesken kaiken. Drellin mukaan koko kaupunki vaikuttaa olevan paniikissa tapahtuneen vuoksi.

Highland Parkin kaupunki vahvisti verkkosivuillaan viiden ihmisen kuolleen ampumisessa.

– Viranomaiset etsivät epäiltyä. Todisteita ampuma-aseesta on löydetty. Useita poliiseja on paikalla ja he ovat eristäneet alueen Highland Parkin keskustassa, kerrottiin verkkosivuilla julkaistussa tiedotteessa.

Yhdysvalloissa on tänä vuonna kuollut ja haavoittunut joukkoampumisissa yhteensä 309 ihmistä, kertoo asiaa tilastoivat Gun Violence Archive -verkkosivusto. Tilastossa joukkoampumiseksi lasketaan ampumiset, joissa vähintään neljä ihmistä haavoittuu tai kuolee. Tekijää ei lasketa mukaan haavoittuneiden tai kuolleiden minimimäärään.

Artikkelia päivitetty kello 22.16. Lisätty poliisipäällikön antamat tuntomerkit epäillystä ampujasta.

Päivitys kello 23.10: Muutettu haavoittuneiden määrää uusien tietojen perusteella.

Päivitys 5.7. kello 00.12: Lisätty poliisin epäily siitä, että epäilty on valinnut uhrinsa sattumanvaraisesti.

Päivitys 5.7. kello 00.18: Lisätty tieto, että yksi uhreista on meksikolainen.

Päivitys 5.7. kello 01.19: Lisätty tieto, että epäillyn henkilöllisyys on poliisin tiedossa.

Päivitys 5.7. kello 02.45: Lisätty tieto Yhdysvaltojen tämän vuoden joukkoampumisien uhrien määrästä.

Päivitetty 5.7. kello 03.10: Lisätty tieto, että ampuja on otettu kiinni.

Source Link is.fi