Poliisi varoittaa kokoontumisesta, johon ”saattaa liittyä väki­vallan uhkaa”

Lounais-Suomen poliisi kertoo saaneensa tiedon, että Loimaan seudulla järjestetään viikonloppuna nuorten kokoontuminen. Kokoontumiseen liittyy mahdollisesti ikäviä lieveilmiöitä.

– Ennakkotietojen perusteella siihen saattaa liittyä väkivallan uhkaa, poliisi kertoo tiedotteessa.

Poliisi kertoo seuraavansa asiaa, varautuvansa ja tarvittaessa puuttuvansa asiaan paikan päällä. Kyse ei ole virallisesta yleisötilaisuudesta, koska järjestäjä ei ole tehnyt asiasta ilmoitusta poliisille.

Poliisi toivoo, että kodeissa keskusteltaisiin nuorten illanviettotavoista eli oltaisiin kiinnostuneita siitä, missä nuoret viettävät aikaa ja mitä siellä tapahtuu.

Source Link is.fi