Warning: PHP Request Startup: open(/var/cpanel/php/sessions/ea-php82/sess_07ea4340a3606b5d915dc3bd7b011b1b, O_RDWR) failed: Disk quota exceeded (122) in Unknown on line 0

Warning: PHP Request Startup: Failed to read session data: files (path: /var/cpanel/php/sessions/ea-php82) in Unknown on line 0
Porilainen pohatta ja kartanon­herra on oman tiensä kulkija – kiinalaiset hämmentyivät, kun kuski istahti neuvottelu­pöytään – Uutisalue

Porilainen pohatta ja kartanon­herra on oman tiensä kulkija – kiinalaiset hämmentyivät, kun kuski istahti neuvottelu­pöytään

Porilainen teollisuusvaikuttaja Timo Prihti, 77, tulee Kellahden kartanon pääovelle vieraita vastaan, farkuissa ja hieman nukkavierussa verryttelypaidassa. Täällä ei köpötellä aristokraattien Albert-tossuissa eikä jahdata fasaaneja englantilaisessa tweedissä.

Olemus on hieman varautunut, ensin jopa ujo. Ulkokuori pettää, sillä Prihti on ollut yritysjohtajana oman, kovankin tiensä kulkija.

Aikanaan Sampo-Rosenlew-konsernin pelastanut Prihti myi viime vuonna yhtiöstä uuden siivun Mahindra & Mahindralle. Tämä nosti intialaisyhtiön omistusosuuden 75 prosenttiin. Vuonna 2016 se oli jo ostanut 35 prosentin siivun.

Vieraille Prihti esittelee mieluusti eläkepäiviensä projektia. Kartanon kunnostaminen ulkorakennuksineen ja vanhoine irtaimistoineen on ollut valtava urakka.

Timo Prihti kertoo paikan päätyneen hänelle puolivahingossa. Aiempi omistaja Kari Heliövaara oli saanut sen perintönä ja kysyi, Prihtiltä, kiinnostaisiko häntä ostaa se. Kaupat syntyivät pitkän hieronnan jälkeen.

Hirrestä rakennetussa päärakennuksessa on arvokkuudestaan huolimatta kodikasta ja asutun oloista, vaikka perheen koti onkin muualla. Perheeseen kuuluvat vaimo Anneli ja lapset Jali ja Jaana.

Päärakennuksen yläkerta toimi talvisodan aikaan toipilaskotina 50 rintamamiehelle, kun Neuvostoliitto pommitti Poria. Yläkerrassa oli yhä muun muassa tekojalkoja ja sairaalasänkyjä, kun Prihti osti pahoin rapistuneen kartanon vuonna 2013.

Teollisuusneuvos Prihtiä kuvaillaan persoonalliseksi yritysjohtajaksi. Kartanon pääsalissa Prihti istahtaakin yli 200 vuotta vanhan taffelipianon ääreen ja alkaa soittaa kansansävelmien potpuria.

– En lue nuotteja, olen opetellut soittamaan korvakuulolta, Timo Prihti paljastaa.

Kartanon irtaimisto on pitkälti kartanosta löytynyttä ja kunnostettua. Osan Prihti on hankkinut oman makunsa mukaisesti, kuten on tehty myös arvokiinteistön kunnostus.

Myös pihamaalla ja sivurakennuksissa näkyy kovan työn jälki. Prihti on itse kaatanut jopa pihamaan puita. Talousrakennuksen katossa roikkuu isännän leipomia reikäleipiä. Tänä vuonna hän on ajanut sähköpyörällä jo 8 000 kilometriä. Kunto on silti viime aikoina laskenut, Prihti harmittelee ja tuntuu haluavan perustella pihalla seisovaa sähköpyörää.

Uudelleen verhoillun tuoliryhmän Prihti pelasti aikanaan roskalavalta.

Aikanaan Prihti maksoi kartanosta 500 000 euroa. Hän ei kerro, paljonko rahaa on kaikkiaan uponnut, mutta voitaneen puhua miljoonaluokan projektista.

Prihti syntyi Satakunnassa Kiikassa, nykyisessä Sastamalassa vuonna 1944 maanviljelijäperheeseen keskimmäiseksi pojaksi. Myös perheen esikoinen Aatto Prihti on tunnettu talousvaikuttaja, joka teki uraa muun muassa Sitran yliasiamiehenä. Olavi-veli ryhtyi viljelemään maata.

Koneet kiinnostivat pikkupojasta lähtien.

Aatto Prihti kertoi eräässä haastattelussa, kuinka erään kerran veljekset olivat harventamassa juurikkaita. Työ oli epämukavaa, ja pian Timo-veli karkasi ojan penkalle syömään mansikoita ja ilmoitti aikovansa suunnitella koneen, jolla työn voi tehdä.

Konetta ei silloin syntynyt, mutta sen sijaan Prihti nousi leikkuupuimuri- ja metsäkoneyrityksen omistaja-johtajaksi.

– Koneet kiinnostivat pikkupojasta lähtien. Kaikennäköisiä vehkeitä purettiin ja joskus saatiin koottuakin, Timo Prihti muistelee.

Sodasta astman tuonut isä sairasteli, ja veljekset oppivat jo lapsena tekemään paljon työtä. Vuonna 1954 hankitulla Ferguson-traktorilla Prihti kynti peltoja. Yksisiipisestä aurasta jäi leveät pientareet, jotka hän käänsi lopuksi hevosella.

Kartanon puistossa oleva huvimaja on Engelin suunnittelema.

– Eivät vanhemmat varsinaisesti ankaria olleet, mutta työnteko oli tärkeää. Isä sanoi kerran, että siirtäkää vaikka halkopinon paikka, jos ei muuta tekemistä ole, niin ettette laiskistu.

Prihti lähti Laviaan oppikouluun. Pyörällä sotkettiin aamuisin 35 kilometriä. Ja illalla takaisin. Talvella veljet asuivat Laviassa majapaikassa. Koneinsinööriksi hän valmistui vuonna 1969, ja meni suoraan töihin Rosenlewille.

Vuonna 1988 Rauma-Repola osti Rosenlewin osakekannan. Siitä kolme vuotta myöhemmin tärkein kauppakumppani Neuvostoliitto hajosi, mikä puolitti liikevaihdon. Markkinat olivat myllerryksessä, ja yhtiö haki uusia kumppaneita kiivaasti.

Viljaa aina tarvitaan, ei niitä jyviä varpaiden välissä riivitä.

– Siitä ei tullut mitään, ja vaihtoehtona alkoi olla koko liiketoiminnan alasajo. Ajattelin, että kai tässä nyt täytyy kumminkin yrittää. Viljaa aina tarvitaan, ei niitä jyviä varpaiden välissä riivitä.

Prihtillä oli omaa pääomaa noin 200 000 markkaa. Hän päätti ottaa suuren riskin ja lähti hakemaan lainaa pankeista. Jättiyhtiö Rauma Oy:ksi muuttunut omistaja oli asettanut Rosenlew-Puimurit Oy:n hinnaksi reilut 60 miljoonaa Suomen markkaa.

Prihtin suunnitelmaa pidettiin aikanaan Porissa ”hullun hankkeena”, kirjoittaa Ensio Hytönen kirjassa Sammon takojat – Sampo-Rosenlew Oy 1991–2020. Hytönen toimi yrityksen hallituksen jäsenenä 2000-luvun alusta vuoteen 2013.

Avellanin sukuhautoja. Kellahden säteri kuului Avellan-suvulle 1700-luvulta alkaen.

Prihti kiersi pankkeja – keskellä pankkikriisiä – kunnes laina järjestyi Osuuspankista ja valtion luotottajilta. Pankinjohtajat ”suunnilleen lähtivät karkuun, kun olin tulossa”, hän muistelee.

Vuonna 1991 tehtaanjohtajaksi edennyt Prihti perusti Sampo-Rosenlew Oy:n ostettuaan puimuriliiketoiminnan. Sampo-nimi oli perua leikkuupuimureista, joista ensimmäinen, Sampo 657, oli valmistunut 1957.

Yrityksen arvo on 30 vuoden aikana noussut merkittävästi, sillä kahden yrityskaupan yhteenlaskettu arvo on 60 miljoonaa euroa. Prihtin perheen nettoama raha pistettiin takaisin vahvistamaan yrityksen tasetta. Prihtit jäivät yhä vähemmistöosakkaiksi.

Sampo-Rosenlewin koneet valmistetaan yhä Porissa lukuun ottamatta osaa komponenteista ja hydrauliikkaa. Viime vuonna puimureita valmistui 400 ja metsäkoneita noin sata.

Prihti alkoi muuttaa konepajassaan yrityskulttuuria. Kirjan mukaan yrityksessä alettiin puhua kolmesta ässästä: siisteys, selkeys ja sitouttaminen. Prihti vaikuttaa olleen asioiden johtaja – jolle keskustelu ja kuuntelu eivät olleet vahvuuksia – mutta myös lojaali esimies. Toimitusjohtaja liikkui yhä pyörällä töihin – 50 kilometriä päivässä.

Eräs Prihtin tunteva henkilö kertoo, sanoo ”Timo on tehnyt säästäväisyydestä taiteenlajin”. Samalla hän kertoo myös, että Prihti on ollut arvostettu ja reilu pomo henkilöstön keskuudessa.

Kun astumme varastohalliin, isäntä istahtaa jälleen hallin perällä olevan soittimen ääreen. Hallissa on varsin värikäs kokoelma vanhaa esineistöä, kirnuja, työkaluja, pullo- ja lippiskokoelma, hevosvankkureita. Tilan täyttää hetkeksi urkujen jylhä sointi.

Isä-Timon T-mallin Ford.

Prihtien autokokoelmaan kuuluu myös muun muassa pojan Jalin Bentley.

Prihtistä liikkuu lukuisia anekdootteja, joissa häntä kuvataan nuukuuteen asti säästäväiseksi hahmoksi. Samoin lukuisia tarinoita on siitä, kuinka Prihtin harrastuksiin on kuulunut vieraiden ja läsnäolijoiden yllättäminen eri tavoin.

Prihti isännöi yhä ulkomaisia vieraita ja viihdyttää näitä musisoimalla esimerkiksi harmonikalla – joskus vaikka vieraiden kotimaan kansallishymnillä.

Eräs tarina, yksi monista vastaavista, kuuluu näin: Vuonna 2010 kiinalaisdelegaatio matkasi Poriin. Prihti päätti hakea vieraat Fiat-Ducato-pikkubussilla. Neuvotteluhuoneessa kiinalaiset supattivat hämmentyneinä, sillä kuski istui pöydässä vastapäätä arvovaltaisinta vierasta.

Kerran Prihti tarjoili edesmenneen valtiosihteerin Raimo Sailaksen ryhmälle pistaasipähkinöitä pusseista, jotka oli ottanut teheranilaisesta hotellista.

Vaikka delegaatiolle kerrottiin toistuvasti, kuka on firman omistaja, nämä eivät uskoneet. Lopulta toimitusjohtaksi siirtynyt Jali veti flappitaulun isänsä viereen, kirjoitti ”OWNER” ja piirsi nuoleen isäänsä. Vasta näin asia tuli selväksi ja neuvottelut saattoivat alkaa.

Kerran Prihti tarjoili edesmenneen valtiosihteerin Raimo Sailaksen ryhmälle pistaasipähkinöitä pusseista, jotka oli ottanut teheranilaisesta hotellista. Myyntikokouksissa hän grillaili Porin halpahallista hankkimiaan makkaroita ja tarjosi itse poimittuja sieniä sekä marjoja. Säästöaikoina hän on tarvittaessa luopunut siivoojista ja ostanut työntekijöille omia harjoja.

Prihti solmi kauppoja erityisesti Keski-Aasian maihin. Rahoitusta kaupoille saatiin Japanista. Vienti aukeni myös Algeriaan ja Turkkiin. Vuonna 2010 yhtiö perusti yhteisyritys CMA-Sammon leikkuupuimureiden valmistukseen Algeriassa. Sampo-Rosenlew on valmistanut leikkuupuimureita myös muun muassa amerikkalaiselle John Deerelle.

Prihti kärsii selkävaivoista, mutta kertoo tekevänsä yhä töitä useimmiten aamusta iltaan.

2010-luvulle tultaessa myynti oli painunut, ja Prihtit miettivät jälleen tarpeeksi vahvan kumppanin etsimistä. Kirjassa kerrotaan, kuinka Jali Prihtin yllätykseksi hän sai puhelun pankki- ja poliitikkokonkari Ulf Sundqvistilta. Tämä oli jättiyhtiö Rothschild & co:n neuvonantaja, ja ilmoitti saaneensa viestin intialaisyhtiöltä. Se näki kaupassa mahdollisuuden päästä kansanväliselle puimuri- ja metsäkonepuolelle.

– Kun ajatellaan, miten markkinat kehittyvät, niin kysyntää on puimureille Intiassa ja Afrikassa vielä enemmän kuin pohjoisessa.

Elämänmuutos yritysjohtajasta eläkeläiseksi oli rankka.

Jätettyään toimitusjohtajan tehtävät Prihti oli hetken mukana paikallispolitiikassa. Vuonna 2012 hänet valittiin Porin kaupunginvaltuustoon. Noihin aikoihin ajoittui myös vaikea elämänvaihe. Parikymmentä vuotta täysin raittiina olleelle Prihtille alkoholi alkoi maistua liikaa. Elämänmuutos yritysjohtajasta eläkeläiseksi oli rankka. Lisäksi Prihti sai aivoinfarktin.

Nykyään Prihti tarkkailee terveyttään tiukasti. Koko ikänsä hoikkana pysytellyt isäntä tarjoaa vieraanvaraisesti lounasta – itse tehtyä omenapiirakkaa ja hirvipihviä – mutta ei syö itse. Prihti kertoo syövänsä iltaisin, koska silloin kuluu vähemmän kaloreita. Hetken mietityttää, ovatko kyseessä terveyssyyt, satakuntalainen kurinalaisuus tai huumori, nuukuus vai vähän kaikki?