Pörssisähkön hinta painuu myöhään keskiviikkona negatiiviseksi

Pörssisähkön hinnassa on viime aikoina ollut suuria vuorokausivaihteluja.

Päiväsaikaan hinta on ollut kymmeniä senttejä, mutta yöaikaan hinta on laskenut alimmillaan vain muutamaan senttiin.

Sähköpörssi Nordpoolin mukaan keskiviikkona sähkön spot-hinta Suomen hinta-alueella laskee peräti negatiiviseksi. Kello 23–24 pörssisähkö maksaa -0,19 euroa megawattitunnilta.

Tämä merkitsee käytännössä sitä, että sähkön tuotanto ylittää kulutuksen. Tähän vaikuttaa tuulivoiman runsas tuotanto.

Korkeimmillaan hinta nousee huomenna aamusta reiluun 109 euroon megawattitunnilta (eli 10,9 senttiin kilowattitunnilta). Tänään pörssisähkön Suomen aluehinta on ollut alimmillaan 79,94 euroa megawattitunnilta.

Negatiivisista hinnoista pääsevät nauttimaan ne kuluttajat, joilla on voimassa oleva pörssisähkösopimus, joka ottaa tuntivaihtelut huomioon.

Tällöin kuluttaja voi saada negatiivisista tuntihinnoista jopa hyvitystä. Käytännössä sähköyhtiön perimä sopimusmarginaali tekee tämän harvinaiseksi.

Ensimmäistä kertaa sähkön pörssihinta painui Suomessa negatiiviseksi helmikuussa 2020 runsaan tuulivoimatuotannon myötä. Kasvanut tuulivoimakapasiteetti lisää pörssisähkön hintaheilahteluja.

Source Link is.fi