Portugalissa pomo ei saa enää soittaa työn­tekijälle työ­ajan ulko­puolella

Uusi laki Portugalissa kieltää työnantajaa ottamasta yhteyttä työntekijään puhelimella, viestillä tai sähköpostilla työajan ulkopuolella, CNN kertoo.

”Työnantajan on kunnioitettava työntekijän yksityisyyttä”, joka sisältää vapaa-ajan, uusi laki edellyttää. Lain rikkominen voi johtaa sakkoihin. Laki hyväksyttiin Portugalin parlamentissa viime perjantaina.

Vastaavanlainen laki vuonna 2017 antoi Ranskassa yli 50 henkilöä työllistävissä yrityksissä työntekijöille mahdollisuuden olla reagoimatta työsähköposteihin työajan ulkopuolella.

Portugalin uusi laki on osa uutta etätyötä sääntelevää lainsäädäntöä. Siihen liittyy myös työntekijän mahdollisuus pyytää siirtymistä etätyöhön, mikäli se on hänen työnsä kannalta mahdollista. Tällöin työnantajan tulee tarjota etätyöhön sopivat työvälineet sekä korvata mahdolliset työntekijälle aiheutuvat lisäkustannukset, kuten esimerkiksi työstä aiheutuvat korotukset sähkö- tai kaasulaskuissa.

Koronapandemia on lisännyt etätyön määrää ja Portugalissa erityisesti pääkaupunki Lissabon on aktiivisesti pyrkinyt houkuttelemaan ulkomaalaisia etätyöntekijöitä kaupunkiin.

Tutkimus- ja konsultointiyhtiö Gartner on ennustanut, että 32 prosenttia koko maailman työvoimasta työskentelee etänä tämän vuoden loppuun mennessä. Vuonna 2019 etätyötä tekeviä oli 17 prosenttia.

Source Link is.fi