Banner Before Header

Presidentti Niinistö HS:lle: Euroopan turvallisuusuhka nousi uudelle tasolle

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö kertoo Helsingin Sanomien haastattelussa, että turvallisuusuhka on noussut uudelle tasolle koko Euroopassa. Syynä on Nord Stream -kaasuputkissa ilmenneet laajat vauriot.

Muun muassa Saksan turvallisuusviranomaiset ovat otaksuneet, että Nord Stream -kaasuputket ovat luultavasti tuhoutuneet käyttökelvottomiksi. Jos putkia ei korjata nopeasti, suolainen merivesi virtaa niiden sisälle ja syövyttää ne.

Niinistö ei HS:n haastattelussa halunnut spekuloida sitä, kuka tai mikä mahdollisen sabotaasin taustalla on.

Hänen mukaansa turvallisuusajattelun pitäisi nousta taas vahvemmin pintaan.

Hallitus käsittelee iltakoulussa ulko- ja turvallisuuspoliittista tilannetta sekä siihen liittyviä kysymyksiä. Aiheesta järjestetään lehdistötilaisuus noin kello 20.00.

Keskustelut tänä iltana liittynevät ainakin viisumikysymyksiin, mutta myös Nord Stream -kaasuputkien tilanne on mitä luultavimmin keskusteluissa esillä.

Puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk) kertoi keskiviikkona, että vuodot Nord Stream 1 ja Nord Stream 2 -kaasuputkissa johtuvat todennäköisesti sabotaasista.

Myöskään Kaikkonen ei lähtenyt spekuloimaan mahdollisen sabotaasin tekijää.

Kaasulinja kulkee myös Suomen läheisyydessä, mutta Kaikkosen mukaan mistään epäilyttävästä toiminnasta siltä osin ei ole tietoa.

– Tapahtumat eivät muodosta Suomelle sotilaallista uhkaa, mutta kyse on vakavasta asiasta. On välttämätöntä, että asiat selvitetään ripeästi ja huolellisesti, Kaikkonen sanoi.

Kaikkonen sanoi, että muun muassa Suomen turvallisuutta koskevien kysymysten osalta asiaan palataan illalla iltakoulun jälkeen.

Lue lisää: Puolustus­ministeri Kaikkonen: Räjähdyksiä tapahtui strategisesti tärkeällä alueella – ”Eivät kaasu­putket itsestään räjähtele”

Itämeren pohjassa olevissa Nord Stream -kaasuputkissa tapahtui maanantaina räjähdyksiä ja meren pinnalle pulppuaa nyt maakaasua.

Vuotoalueiden lähelle on julistettu suojavyöhyke, sillä maakaasu voi räjähtää.

Ruotsin ja Tanskan hallitukset ovat vakuuttuneita, että putken vuotojen täytyy johtua sabotaasista.

Monet tutkijat ovat osoittaneet sormella Venäjää, mutta mitään virallista tietoa asiasta ei vielä ole.

Source Link is.fi