Banner Before Header

Presidenttiparin aikainen poistuminen Ahvenanmaan juhlista herätti kysymyksiä – vilkas matkaohjelma ja Kultaranta-keskustelut taustalla?

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio osallistuivat torstaina 9. kesäkuuta Ahvenanmaalla maakunnan itsehallinnon satavuotisjuhlallisuuksiin.

Pitkän päiväohjelman aikana presidenttipari vieraili yhdessä Ruotsin kuninkaan Kaarle XVI Kustaan ja kuningatar Silvian kanssamuun muassa Bomarsundin linnoituksen raunioilla ja Kastelholman linnassa.

Iltapäivällä juhlavieraat osallistuivat keskustelutilaisuuksiin, joissa puhuttiin Ahvenanmaan itsehallinnosta ja demilitarisoinnista.

Presidentti Niinistö piti iltapäivän päätteeksi tiedotustilaisuuden ja puhui alkuillan suuressa yleisöjuhlassa Maarianhaminan keskustassa.

Presidentti Niinistö ja rouva Haukio poistuivat Ahvenanmaalta heti yleisöjuhlan jälkeen ennen juhlaillallista, jolle osallistuivat muun muassa Ruotsin kuningas Kaarle XVI Kustaa ja kuningatar Silvia.

Ennakkotietojen mukaan Suomen presidenttiparin odotettiin osallistuvan juhlaillalliselle ja seuraavan myös puoli yhdeksältä alkaneen juhlakonsertin. Ruotsin kuningaspari oli ilmoittanut poistuvansa juhlasta illallisen jälkeen.

Lopputuloksena oli, että presidentti Niinistö ja rouva Haukio poistuivat Ahvenanmaalta ennen Ruotsin kuningasparia, joka jäi kuuntelemaan vielä juhlakonsertin alkusävelet.

Tasavallan presidentin kanslian mukaan satavuotisjuhlan järjestäjiä ja Ruotsin kuninkaallista hovia oli etukäteen varoitettu, että presidenttipari saattaa joutua lähtemään juhlasta aikaisemmin pois.

– Siellähän presidentti Niinistö oli koko päivän julkisesti esiintymässä ja lähdön mahdollisesta aikaistumisesta oli sekä isäntiä että hovia varoitettu etukäteen. Ei siis huolta, kommentoitiin presidenttiparin poistumista Ylelle.

Mitään tarkempaa syytä presidentti Niinistön ja rouva Haukion aikataulukiireille ei ole kerrottu.

Elokuussa 74 vuotta täyttävä Niinistö sairasti huhtikuun lopulla koronan ja joutui keuhkokuumeen vuoksi sairaalahoitoon.

Nato-hakemus on pitänyt Niinistön kiireisenä

Presidentti Niinistö isännöi 12.–13.6. turvallisuuspolitiikan Kultaranta-keskusteluja, joihin osallistuvat muun muassa Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg ja Norjan pääministeri Jonas Gahr Støre.

Keskustelut alkavat sunnuntai-iltana presidentti Niinistön ja pääsihteeri Stoltenbergin puheenvuoroilla sekä keskustelulla Ukrainan sodasta, ajankohtaisesta turvallisuustilanteesta ja Suomen jäsenyydestä puolustusliitto Natossa.

Niinistöllä ja Stoltenbergillä on jo ennen Kultaranta-keksusteluja kahdenvälinen tapaaminen, jonka päätteeksi he pitävät lehdistötilaisuuden.

Kultaranta-keskustelut jatkuvat tiiviisti maanantaina ja päättyvät presidentti Niinistön päätössanoihin myöhään iltapäivällä.

Presidentti Niinistö on ollut viime viikkoina ja kuukausina kiireinen Suomen Nato-jäsenhakemukseen liittyneissä tapaamisissa ja keskusteluissa.

Niinistö tapasi Yhdysvaltain presidentin Joe Bidenin 19. toukokuuta Washingtonissa yhdessä Ruotsin pääministerin Magdalena Anderssonin kanssa.

Niinistö ja Andersson matkustivat Washingtoniin välittömästi Niinistön Ruotsiin 17.–18. toukokuuta tekemän virallisen valtiovierailun jälkeen. Suomi ja Ruotsi jättivät Nato-hakemuksensa 18. toukokuuta.

Niinistö pehmittää Suomen tietä Natoon

Niinistö on ollut tiiviisti yhteydessä pääsihteeri Stoltenbergin kanssa, kun Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğan on heittänyt kapuloita Suomen ja Ruotsin Nato-rattaisiin.

Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyden toivotaan etenevän, kun Nato-maiden johtajat kokoontuvat huippukokoukseen Madridiin kesäkuun lopulla.

Tasavallan presidentin kanslia tiedotti tänään presidentin puhelindiplomatian jatkumisesta. Niinistö keskusteli tällä kertaa Kroatian presidentin Zoran Milanovićin kanssa. Milanović on uhannut estää Naton laajentumisen.

Tiedotteen mukaan presidentti Niinistö ja presidentti Milanović keskustelivat Euroopan turvallisuustilanteesta ja Suomen hakemuksesta puolustusliitto Naton jäseneksi.

– Presidentti Milanović otti keskustelussa esiin huolensa Bosnia-Hertsegovinan tilanteesta, tiedotteessa kuitattiin Kroatian presidentin esiintyminen.

Voit keskustella tästä artikkelista 11.6.2022 kello 23 saakka.

Lisää aiheesta:

Sauli Niinistö Ahvenanmaan satavuotiaan itsehallinnon juhlallisuuksissa: ”Arvostamme Ahvenanmaan autonomiaa”

Sauli Niinistö pääsi kotiin sairaalasta: ”Korona hellitti, keuhkokuume iski”

Kroatian häirikköpresidentti ei pysäytä Suomen Nato-jäsenyyttä, mutta uhittelun taustalla on vakava kiista, joka heiluttaa Bosniaa

Source Link yle.fi