Psykiatrista sairaanhoitoa on ajettu rajusti alas: Viidessä vuodessa paikat ovat vähentyneet 41 prosenttia

Vasemmistoliiton kansanedustajat pitävät ristiriitaisena sitä, että keskellä pahentuvaa mielenterveyskriisiä psykiatrista sairaalahoitoa edelleen vähennetään.

Psykiatristen sairaalapaikkojen määrä on laskenut jo vuosikymmeniä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen selvityksen mukaan pelkästään viime viiden vuoden aikana paikkojen määrä oli vähentynyt peräti 41 prosenttia ja 50 vuodessa 88 prosenttia. Saman selvityksen mukaan akuuttisairaanhoidon tarvetta ei nykyisellään kyetä turvaamaan riittävästi.

Joukko vasemmistoliiton kansanedustajia jätti hallitukselle kirjallisen kysymyksen psykiatristen sairaalapaikkojen vähenemisestä.

– Työ- tai opiskelukyvyn ylläpitoon tai palauttamiseen painottuva mielenterveyspolitiikka jättää ulkopuolelleen vakavasti, monesti lähes läpi elämänsä psyykkisesti sairaat ihmiset, vasemmistoliiton kansanedustaja Veronika Honkasalo perustelee.

”Mielenterveyspolitiikka jättää ulkopuolelleen vakavasti, monesti lähes läpi elämänsä psyykkisesti sairaat ihmiset”.

– Vakavasti psyykkisesti sairaiden ihmisoikeuksien toteutumisen kannalta on kuitenkin tärkeä puhua myös siitä, että laadukas ja riittävä hoito ei kuulu vain niille, jotka toipuvat tai ovat toipumassa mielenterveysongelmista. Tämän vuoksi psykiatrisen sairaalahoidon riittävyys on turvattava.

Avohoito ei lisääntynyt

Sairaalahoidon raju vähentäminen ilman muiden palveluiden, kuten avohoidon ja asumispalveluiden, merkittävää vahvistamista on kansanedustajien mielestä vakavasti psyykkisesti sairaiden ihmisoikeuksien kannalta hälyttävää.

– Laadukas ja tehostettukaan avohoito ei kuitenkaan pysty kaikissa tapauksissa korvaamaan psykiatrista sairaalahoitoa, vaan se on monesti etenkin akuuttihoidossa ainoa ja paras ratkaisu, Honkasalo sanoo.

– Hoidon riittämättömyys aiheuttaa myös kohtuuttomia tilanteita psyykkisesti sairaiden lähipiirille, kun hoidon saaminen on monesti täysin omaisten aktiivisuuden varassa. Moni vakavasti sairas jää myös liian yksin.

Pandemia pahensi tilannetta

Vasemmistoliiton kansanedustajat muistuttavat siitä, että koronapandemia on aiheuttanut pahentuneen mielenterveyskriisin. Se puolestaan on vaikuttanut myös vakavasti psyykkisesti sairaiden tilanteeseen.

Moni matalan kynnyksen hoitoa tarjoava paikka on joutunut rajoittamaan kasvokkain tapahtuvaa toimintaansa, kuten vertaistukea. Lisäksi pandemia ja sairastumisen pelko ovat myös lisänneet entisestään psyykkistä oireilua ja eristäytymistä.

– Onkin ristiriitaista, että keskellä pahentuvaa mielenterveyskriisiä psykiatrisen sairaalahoidon paikkojen määrää edelleen lasketaan. Mielenterveyspolitiikan viime vuosien trendit lyhytterapioineen eivät pysty vastaamaan vakavasti sairaiden tarpeisiin, Honkasalo sanoo.

Kansanedustajat kysyvät hallitukselta, miten hallitus aikoo vastata toimenpiteillä siihen, että psykiatristen sairaalapaikkojen vähentäminen vaikuttaa tällä hetkellä heikentävästi vakavasti psyykkisesti sairaiden hoitoon.

He kysyvät myös, kuinka sairaalapaikkojen vähentämisen vaikutukset paikataan, jotta vakavasti psyykkisesti sairaiden oikeus hyvään hoitoon ja ihmisarvoiseen elämään taataan koko Suomessa.

Kirjallisen kysymyksen ovat Veronika Honkasalon lisäksi allekirjoittaneet Katja Hänninen, Mai Kivelä, Pia Lohikoski, Juho Kautto, Jari Myllykoski, Matti Semi, Anna Kontula ja Johannes Yrttiaho.