Puola kertoo ottaneensa kiinni kymmeniä Valko-Venäjältä tulleita rajanylittäjiä

Puolassa on otettu kiinni yli 50 Valko-Venäjältä maahan pyrkinyttä vuorokauden sisällä, kertoo poliisi. Puolan rajavartiolaitoksen mukaan rajan yli tuli kaksi erillistä ryhmää, eikä kaikkia rajan ylittäneitä saatu kiinni.

Aikaisemmin tänään Valko-Venäjä syytti Puolaa rajan yli yrittävien pahoinpitelystä.

Valko-Venäjän rajavartioston mukaan Puolan turvallisuusviranomaiset ovat hakanneet rajan yli Valko-Venäjältä Puolaan yrittäneitä ihmisiä.

–  Pakolaisten mukaan heidät otettiin kiinni Puolan puolella, kun he olivat yrittäneet hakea suojaa vedoten pakolaisasemaansa. Heidän saamistaan lukuisista vammoista päätellen Puolan turvallisuusviranomaiset kohtelivat heitä kaltoin ja työnsivät heidät takaisin piikkilanka-aidan taakse Valko-Venäjän rajalla, sanottiin rajavartioston lausunnossa.

Rajavartioston julkaisemissa kuvissa näkyy nuotioiden ympärillä istuvia ihmisiä. Heidän joukossaan on neljä miestä, joista osalla on verta vaatteissaan ja yhdellä vaikuttaa olevan haavoja käsissään. Rajavartioston mukaan miehet ovat kurdeja.

Valko-Venäjän rajavartioston mukaan nelikolle on annettu ensiapua.

Länsimaiden mukaan Valko-Venäjä houkuttelee ihmisiä Lähi-idästä Valko-Venäjälle lähettääkseen heitä suurin joukoin rajan yli EU:n alueelle kostoksi maalle asetetuista pakotteista.

Rajalla on yöpynyt sadoittain ihmisiä, heidän joukossaan naisia ja lapsia, hyytävässä kylmyydessä.

Source Link is.fi