Putinin allekirjoitus vahvisti: Venäjän kansallis­kaartin jäseniä on kuollut Ukrainassa

Venäjän presidentti Vladimir Putin allekirjoitti maanantaina määräyksen, jonka mukaan Ukrainassa ja Syyriassa kuolleiden kansalliskaartin jäsenien perheet saavat viisi miljoonaa ruplaa eli noin 76 000 euroa, Reuters uutisoi.

Määräyksellä Venäjä myöntää virallisesti, että kaartin jäseniä on kuollut Ukrainassa sodassa, jota Venäjä kutsuu sotilaalliseksi erikoisoperaatioksi.

Putinille suoraan vastaava kaarti luotiin vuonna 2016 taistelemaan terrorismia ja järjestäytynyttä rikollisuutta vastaan. Venäjällä sitä on kuitenkin käytetty usein hajottamaan rauhanomaiset hallituksen vastaiset protestit.

Putin on jo aiemmin ilmoittanut kompensaatioista kuolleiden sotilaiden perheille ja haavoittuneille sotilaille.

Venäjä ei ole kuitenkaan julkaissut lukuja Ukrainassa kuolleiden venäläistaistelijoiden määrästä maaliskuun lopun jälkeen.

Source Link is.fi