Banner Before Header

Putinin porstuassa täysi sekasorto – Kazakstanissa valtavat mellakat johtivat hätätilaan ja hallituksen eroon

Osaan Kazakstania on julistettu kaksi viikkoa kestävä hätätila, ja maan hallitus on eronnut.

Syynä on se, kun kansa lähti laajoin joukoin kadulle protestoimaan nestekaasun huippuunsa kohonnutta hintaa.

Tuhansien ihmisten mielenosoituksia on raportoitu usealla alueella Kazakstanissa.

Poliisiauto joutui mielenosoittajien tuhoamisvimman kohteeksi Almatyssa.

Mielenosoituksista kertoivat mm. Deutsche Welle sekä Britannian yleisradioyhtiö BBC.

Monessa paikassa protestit kääntyivät väkivaltaisiksi. Mielenosoittajat mm. polttivat autoja. Poliisi joutui käyttämään kyynelkaasua ja muita voimatoimia kansanjoukkojen hillitsemiseksi.

Hätätila on voimassa mm. maan suurimmassa kaupungissa Almatyssa.

Hätätilan aikana on voimassa ulkonaliikkumiskielto öisin sekä liikkumis- ja kokoontumisrajoituksia.

Poliisit olivat täydessä mellakkavarustuksessa yrittäessään hillitä vihaisia kansalaisia.

Kazakstanin hallitus erosi mielenilmausten johdosta keskiviikkona. Presidentti Kassym-Jomart Tokajev hyväksyi hallituksen eronpyynnön. Väliaikaiseksi pääministeriksi nousee varapääministeri Alihan Smailov.

Myös esimerkiksi Saksassa nestekaasu (Autogas) on autojen yleinen polttoaine. Sen hinta on noin puolet bensiinin tai dieselin hinnasta.

Mielenosoitukset alkoivat, kun viranomaiset nostivat nestekaasun hintakattoa vuodenvaihteessa, mikä johti kuluttajahintojen voimakkaaseen nousuun. Nestekaasu on Kazakstanissa yleinen autojen polttoaine. Nestekaasu on ollut Kazakstanissa selvästi bensiiniä tai dieseliä halvempaa juuri hintakaton ansiosta.

Tokajev taipui tiistaina ilmoittamaan, että nestekaasun kuluttajahintoja alennetaan entiselle tasolle puolen vuoden kuluessa, mutta se ei riittänyt ehkäisemään levottomuuksia.

Tokajev myös twiittasi, että yhdellä mielenosoitusten pääalueella – Mangistaun maakunnassa – nestekaasun hintaa alennetaan 50 tengeen litralta. 50 Kazakstanin tengeä on euroina noin 10 senttiä.

Mielenosoitukset ja levottomuudet ovat olleet hyvin harvinaisia vuonna 1991 itsenäistyneessä Kazakstanissa. Entinen presidentti Nursultan Nazarbajev johti maata rautaisella otteella vuoteen 2019 saakka.

Source Link is.fi