Pysäköinnin­valvoja lätkäisi sakon muutto­auton tuuli­lasiin – parkkeerasi itse keskelle pelastus­tietä

Vantaan Kivistössä tytärtään muuttamassa ollut Matias Lahtela yllättyi, kun kesken muuttopuuhien muuttoauton tuulilasiin oli ilmestynyt parkkisakko.

Auto oli parkkeerattu tyttären uuden kotirakennuksen oven vierelle. Samoilla kohdin menee pelastustie, joka oli kuitenkin jätetty tyhjäksi, jotta mahdollisesti paikalle saapuvan pelastusajoneuvon kulku ei estyisi.

– Millä ihmeen muulla tavalla pystyt sen muuton tekemään, kuin ajamaan oven välittömään läheisyyteen? Sitten saat sakot siitä. Jotenkin niin absurdi tilanne, Lahtela ihmettelee.

Lahtela kertoo, että muuttajat olivat huomanneet pelastustien. Rakennuksen ulko-oven vierestä löytyi kaistale, johon auto mahtui niin, että pelastustie pysyi tyhjänä.

Muutto alkoi kuitenkin sillä, että auto oli hetkeksi jätettävä pelastustielle, jotta isompi muuttotavara saatiin ulos. Lahtelan mukaan sakon antaneen ParkkiPaten auto kävi tällöin tilanteessa kääntymässä. Muuttajat siirsivät auton tämän jälkeen niin, että pelastustie pysyi tyhjänä.

Sakko oli ilmestynyt tuulilasiin kuitenkin silloin, kun Lahtela oli sisällä rapussa viemässä muuttotavaraa asuntoon.

– Olisi voinut tulla ehkä sanomaan, että hän tulee sakottamaan, jos siinä pidätte autoa.

Oudon tilanteesta tekee se, että Lahtelan saadessa sakot oli ParkkiPaten auto pysäköinyt vuorostaan keskelle pelastustietä, jonka Lahtela oli itse pyrkinyt välttämään. Sakotustilanteessa otetusta kuvasta näkyy, kuinka muuttoauton viereen pysäköity ParkkiPaten auto tukkii pelastustien.

– Yritin sitä heiltä aamulla kysyä, että onko tämä ihan asianmukainen homma, kun muuttoa yrittää ihmiset tehdä, reklamaatiota yrittänyt Lahtela kertoo.

Ilta-Sanomat on nähnyt tilanteesta ParkkiPaten pysäköintivalvojan ottaman kuvan, jossa ParkkiPaten auto seisoo pelastustien keskellä.

Lahtela kertoo lähimmän parkkihallin sijaitsevan noin kilometrin päässä, eikä muuttoauton pysäköinti sinne ollut vaihtoehto.

– Tulkintani mukaan on mahdollista jättää auto oven eteen, että voi vähän aikaa tyhjentää autoa, kunhan pelastusajoneuvot pääsevät kulkemaan.

ParkkiPaten toimitusjohtaja Christian Metsäranta vastasi Ilta-Sanomien kyselyyn tapahtuneesta, ettei yritys voi kommentoida yksittäisiä valvontamaksuja tietosuojasyistä.

– Tulemme kuitenkin olemaan valvontamaksun saaneeseen yhteydessä koskien kyseistä valvontamaksua, Metsäranta lisäsi.

Source Link is.fi