
Rantaloman laukut pahasti myöhässä – näin Kuluttajariitalautakunta ratkaisi vaatimuksen perheen lomanautinnon menetyksestä
Asiassa oli kiistaa matkustajien oikeudesta korvaukseen matkanjärjestäjältä.
Matka oli suuntautunut Kreikan Skiathokselle, missä oli tarkoitus snorklata. Etukäteen hankitut snorklausvälineet olivat kadonneissa laukuissa.
Matkustajat vaativat 1 701,30 euron hyvitystä lomanautinnon menetyksestä tai hinnanalennusta, koska merkittävä osa lomasta kului välttämättömyystarvikkeiden hankkimiseen Skiathoksen kaupungista kolmen kilometrin päästä.
Perhe soitti päivittäin puheluita matkanjärjestäjälle, lentoyhtiölle ja vakuutusyhtiöön. Lisäksi matkustajat kävivät lentokentällä tiedustelemassa laukkuja. Koska laukuista ei osattu kertoa kentälläkään mitään, matkustajat päätyivät hankkimaan uudet snorklausvälineet.
Matkanjärjestäjä kiisti matkustajien vaatimukset, koska kenelläkään ei tällaisessa tilanteessa ole matkalaukuista enempää tietoa kuin mitä World Tracer -järjestelmään päivitetään. Tämän vuoksi matkanjärjestäjä ei voinut auttaa.
Ruumassa kuljetettavista matkatavaroista on matkanjärjestäjän sijaan vastuussa lentoyhtiö.
Matkustajat olivat vaatineet matkanjärjestäjältä korvausta lomanautinnon menettämisen perusteella. Toissijaisesti matkustajat olivat vaatineet matkasta hinnanalennusta. Matkanjärjestäjän mukaan matkatavaroita koskevat korvausvaatimukset tulisi esittää lentoyhtiölle.
Lautakunta toteaa, että matka ei matkatavaroiden saapumisen osalta vastannut sovittua. Matkassa oli siten matkapalveluyhdistelmistä annetun lain mukainen virhe, jonka pohjalta perhe oli oikeutettu hinnanalennukseen matkasta.
Lautakunta katsoi sen sijaan jääneen toteen näyttämättä, että lomanautinnon menetys usean päivän ajalta olisi aiheutunut pääosin matkanjärjestäjästä.
Lautakunnan mukaan matkustajat ovat oikeutettuja 490 euron suuruiseen hinnanalennukseen, mikä vastaa noin 10 prosenttia matkan koko hinnasta.