Ratkaisevatko ilmastokokoukset ilmastokriisin? Ei ole tarkoituskaan – ”Joystick on valtioiden käpälässä”
Hidasta ja tuskallista.
Tieteen esiin nostamiin asioihin ei reagoida.
Vuoristorataa, jossa USA:n kulloinenkin presidentti määrää tahdin.
Tällaisia ovat YK:n kansainväliset ilmastokokoukset. Ja sen vuoksi kansainvälistä ilmastopolitiikkaa arvostellaan toistuvasti tuloksettomuudesta. Ovatko ilmastokokoukset siis epäonnistuneet?
Kyllä ja ei.
– Neuvottelut eivät missään tapauksessa yksin ratkaise ilmastokriisiä. On naiivia ajatella, että se olisi edes niiden funktio, sanoo Itä-Suomen yliopiston kansainvälisen oikeuden professori Kati Kulovesi.
Ilmastosopimuksen on tarkoitus olla vain eräänlainen kehikko tai raamit. Ilmastoneuvotteluille asetettuja odotuksia ei saavuteta pelkästään kansainvälisten sopimusten rajallisilla välineillä. Valtioiden on tarkoitus tehdä itse ilmastotyö päästöjen vähentämiseksi.
Järjestelmä ei siis ole se, jota syyttää, jos panokset eivät ole tarpeeksi kovia. YK-järjestelmä on yhtä voimakas tai heikko kuin sen jäsenvaltiot.
– Joystick on valtioiden käpälässä eikä YK:n, sanoo Ulkopoliittisen instituutin FIIA:n tutkimusprofessori Antto Vihma.
Vihma muistuttaa, että odotukset kansainvälisen ilmastopolitiikan onnistumisesta tulisi suhteuttaa siihen, mistä voidaan sopia kansainvälisesti ja mistä päättää kansallisesti.
– Muussa tapauksessa vaarana on YK:n alaisen neuvottelujärjestelmän eroosio sen oletetun jatkuvan ”epäonnistumisen” takia, Vihma kirjoittaa Ulkopolitiikka-lehdessä (siirryt toiseen palveluun).
Toisaalta, ilmastotiede esimerkiksi IPCC-raporttien muodossa on toistanut ilmastonmuutoksen hillinnän tarpeellisuutta ja kiireellisyyttä jo vuosikausia. Kun kaikki maailman maat kokoontuvat yhteen päättämään asiasta, odotusarvo väistämättä kohoaa. Josko nyt?
Lopulta kokousten anti todetaan muutamista edistysaskelista huolimatta vaatimattomaksi. Puhutaan epäonnistumisesta ja vähäisestä kunnianhimosta. Syntyy hokemia, joissa epäillään YK:n toimintakykyä niin ilmastoneuvotteluissa kuin maailmanpolitiikassa laajemminkin.
Myös Helsingin yliopiston ympäristöpolitiikan professori ja BIOS-tutkimusyksikön WISE-hankkeen johtaja Janne Hukkinen tunnistaa pettymysten kierteen.
– Tämänkaltainen muutosprosessi on aivan liian hidas suhteessa siihen haasteeseen, minkä edessä olemme, Hukkinen sanoo.
Ilmastohimmeliä rakennetaan pala palalta
Mihin ilmastokokouksia sitten oikein tarvitaan?
Se on kriittisen tärkeää politiikkaa, joka nostaa joka vuosi ilmasto-ongelman esiin ja kokoaa kaikki maailman maat yhteisen tosiasian eteen, muistuttaa ilmastoneuvotteluiden konkari, valtioneuvoston kanslian strategiaosaston johtava asiantuntija Jukka Uosukainen, joka on ollut mukana ilmastoneuvotteluiden alusta asti tavalla tai toisella.
Se, että 197 maailman maata neuvottelee rauhanomaisesti keskenään on saavutus jo sinänsä.
– Ilman 30 vuoden neuvotteluja ei oltaisi tässä missä nyt ollaan; länsimaat selkeästi laskevalla uralla päästöissään ja useilla mailla hiilineutraaliustavoitteita, Uosukainen sanoo.
Voi olla, että ilman ilmastokokouksia 1,5 asteen lämpenemisen raja olisi jo mennyt rikki.
– Nyt se on vielä toteutettavissa, eivätkä kaikista kauheimmat skenaariot 4–8 asteen lämpenemisestä näytä toteutuvan, Uosukainen sanoo.
Arvostelussa jää helposti näkemättä se, että ilmastokokoukset palvelevat kansallisia ilmastoponnistuksia ja rakentavat hitaasti eri maiden välisiä yhteisiä tavoitteita.
Joka vuosi ei voi tehdä uutta Pariisin sopimusta. Maailmanlaajuista ilmastohimmeliä rakennetaan vuosittain pala palalta.
Tänä vuonna neuvotteluissa olevat palaset ovat muun muassa markkinamekanismit ja ilmastorahoitus. Ensimmäinen tarkoittaa sitä, että päästöjä voisi vähentää siellä missä se on taloudellisinta. Jälkimmäinen sitä, miten paljon länsimaat maksavat kehitysmaiden ilmastotyötä.
Yle on aloittanut ilmastonmuutoksen päivittyvän seurannan. Seuranta-artikkelista pääset lukemaan tärkeimmät ilmastonmuutokseen ja sen hillintään liittyvät uutiset. Artikkeliin pääset tästä! Artikkelin chat-välilehdellä voit myös esittää kysymyksiä ilmastonmuutokseen liittyen.
Ilmastokokousten lyhyt ja tuskainen historia
Vaikka ilmastonsuojelun historia näyttää kivikkoiselta, osavoittoja on aina tullut. Vaikeissakin kokouksissa on saatu aina jotain aikaan.
Ensimmäinen ilmastosopimus solmittiin YK:n ympäristö- ja kehityskokouksessa Earth Summitissa Rio de Janeirossa vuonna 1992. Se on edelleen voimassa oleva kaikkien sopimusten äiti, edelleen voimassa oleva puitesopimus.
Sitä seurasi Kioton pöytäkirja vuonna 1997.
Joidenkin teollisuusmaiden oli silloin erittäin vaikea sitoutua edes muutaman prosentin päästövähennystavoitteisiin seuraavien vuosien aikana. Kiihkeää huutokauppaa päästölupauksista käytiin yli yön. Loppukokouksessa USA:n delegaatiossa syntyi miltei käsirysy. Maa hylkäsikin pöytäkirjan myöhemmin. EU:n johdolla kuitenkin alkoi alustava päästöjen rajoittamisen aikakausi.
Kioton sopimus oli ensimmäinen oikeudellisesti sitova kansainvälinen ilmastosopimus kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisestä. Kaikkiaan 36 teollisuusmaata sitoutui siihen, myös Suomi.
Vaikka sopimuksen osapuolet vähensivät päästöjään, muut maat kasvattivat niitä niin paljon, että maailman päästöt kasvoivat 32 prosenttia vuodesta 1990 ja vuoteen 2010.
Balilla vuonna 2007 EU:n johtoasema mureni muun muassa Kiinan ja Intian todetessa, etteivät ne sitoudu pöytäkirjaan ilman USA:n mukaan tuloa.
– Näiden maiden konsultaatiot salassa sihteeristöltä saivat silloisen kokouksen puheenjohtajan Yvo de Boerin avoimesti puhkeamaan harmin kyyneliin päätöskokouksessa, Suomen neuvottelija Uosukainen kertoo.
Tällöin Uosukaisen vetämät neuvottelut ilmastonmuutokseen sopeutumisen rahastosta saatiin kuitenkin pakettiin.
– Rahasto on jakanut jo satoja miljoonia dollareita tukea kehitysmaille sopeutumiseen.
Kööpenhaminan ilmastokonferenssissa 2009 teollisuusmaat sitoutuivat 100 miljardin dollarin vuosittaiseen ilmastorahoitukseen kehitysmaille ja perustivat muun muassa Vihreän ilmastorahaston ja ilmastoteknologiakeskuksen kehitysmaiden tukemiseksi.
Tämä tarjous oli silti täysin riittämätön kehitysmaiden triljoonaluokan vaatimusten rinnalla, eikä yhteistä sitovaa pöytäkirjaa saatu aikaiseksi.
– Myrskyisässä pääistunnossa kuultiin jyrkkiä ilmauksia siitä, että teollisuusmailla on ”Afrikan lasten verta käsissään”, Uosukainen muistelee.
Lupaus 100 miljardin vuosittaisesta ilmastorahoituksesta on edelleen pöydällä ja neuvotteluissa Glasgow’ssa. Summasta uupuu nyt noin 20 miljardia dollaria.
Vihreä ilmastorahasto on jakanut 10 miljardia dollaria kehitysmaiden hankkeisiin.
Vielä Pariisin sopimuksen alla EU yritti kaikin keinoin saada läpi kaikkia maita koskevan ilmastositoumusten taakanjaon. Sen pohjana olisivat olleet historialliset päästöt, maiden elintaso ja taloudellinen kantokyky sekä olosuhteet ja rahoitustarpeet.
Tämä paperi revittiin kappaleiksi Pariisin kokousta edeltävässä ministerikokouksessa.
– On maita, esimerkiksi USA, Brasilia ja Kiina, jotka eivät missään nimessä halua toisten laskemia ilmastositoumuksia itselleen, Uosukainen sanoo.
Muun muassa Kiinan, USA:n ja Brasilian vaatimuksesta päädyttiin Singaporen ministerin esittämään kompromissiin, jossa kukin maa voisi vapaaehtoisesti ja -muotoisesti esittää oman ”parhaan” tarjouksensa yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi. Tätä maiden tarjousta sitten kiristettäisiin säännöllisesti esimerkiksi viiden vuoden välein ja kunnianhimoa nostettaisiin tiedon lisääntyessä sekä ilmastokehityksestä että muiden maiden tarjouksien pohjalta.
Tällainen Pariisin vuoden 2015 ilmastosopimuksesta myös tuli. Siinä jokainen maa määrittelee itse, mitä tekee ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Sopimuksen rikkomisesta ei seuraa mitään sanktioita.
Oikeusoppineen Kuloveden mielestä sopimus on ”ihan hyvä”, FIIA:n Vihman mukaan ”perinteinen valtiosopimus”, neuvottelujen konkarin mielestä ”erittäin heikko ja hankala”.
– Mailla on täysi vapaus tehdä, mitä tekevät. Haasteellisia kokouskierroksia on luvassa kymmenien vuosien ajan, Uosukainen sanoo.
Osa valtioista kyllästyy jahkailuun ja yritykset ryhtyvät toimeen
Mutta Pariisissa tehtiin myös läpimurto. Ja sen seurauksena ilmastotyössä näyttää tapahtuneen merkittävä käänne.
Ilmastotoimet etenevät eri puolilla maailmaa ihan toisessa tahdissa kuin vielä viisi vuotta sitten, jolloin Pariisin sopimus laadittiin.
Siellä kaikki maailman maat sitoutuivat ensi kertaa vähentämään päästöjään. Pariisissa murrettiin asetelma, jossa kehitysmaat ja teollisuusmaat poikkesivat toisistaan: päästöjen vähentämisen on aiemmin ajateltu koskevan ainoastaan teollisuusmaita.
– Pariisin sopimuksella on ollut tosi tärkeä merkitys. Kun on selkeät kansainväliset tavoitteet, ne ovat ohjanneet ilmastopolitiikkaa kansallisesti, kansainvälisen oikeuden professori Kulovesi sanoo.
Pariisin sopimuksessa tavoitteena on globaali hiilineutraalius vuonna 2050, mutta sopimuksen muiden tavoitteiden valossa tämän on käytännössä tapahduttava monessa maassa paljon aiemmin.
Esimerkiksi Suomessa Sanna Marinin hallitus on asettanut tavoitteeksi, että Suomi on hiilineutraali vuonna 2035. USA ja EU tavoittelevat hiilineutraaliutta Pariisin sopimuksen mukaisesti vuonna 2050. Kiina ja Saudi-Arabia vasta vuonna 2060.
Suomen tavoite ei ole Pariisia kunnianhimoisempi, vaan ilmastopaneelin analyysin mukaan juurikin maamme osuus Pariisin sopimuksen tavoitteiden mukaisesta globaalista hiilibudjetista kahden tai tiukemman 1,5 asteen tavoitteen mukaisesti.
Monet valtiot, kaupungit, kunnat ja yritykset ovat asettaneet itselleen hiilineutraaliustavoitteen sopimuksen jälkeen. Sopimus on saanut suuret rahoittajat ja liikeyritykset liikkeelle kohti vähähiilisiä investointeja ja tuotteita.
– Jotkut vaan tekevät, vaikka Glasgow’ssa ei saavutettaisi yksimielisyyttä. Jos Yhdysvallat on hidas, se häpäistään julkisesti, ympäristöpolitiikan professori Hukkinen sanoo.
Toisaalta, poliittisista lupauksista huolimatta konkreettiset toimet ovat toistaiseksi jääneet vähiin. Näin myös Suomessa, jossa syksyn budjettiriihessä puolueet jumiutuivat riitelemään ilmastotoimien toteutuksesta.
– Yksityinen sektori ja finanssimaailma alkavat liikehtiä. Sitä myötä kenties valtioidenkin voi olla helpompi tehdä sitoumuksia. Kapitalismista ei voi tietää, mihin suuntaan se menee. Jos menee hyvin, poliitikot rupeavat juoksemaan yritysten linjausten perään, Hukkinen sanoo.
Poliitikot ovat kuunnelleet huonosti tieteen ääntä
Ilmastoneuvotteluja seuratessa ei heti uskoisi, että ilmastonmuutoksen hillinnällä on kova kiire. Hiilidioksidin määrä ilmakehässä kasvaa hälyttävästi ja ilmastonmuutos näkyy jo luonnossa ja ihmisten arjessa. Ilmastotavoitteiden ja toimien välillä ammottaa suuri kuilu.
Ihmisten ilmakehään laskemista kasvihuonekaasupäästöistä puolet on tupruteltu sinä aikana, kun jokin ilmastosopimus on ollut voimassa.
Mutta joku osa tutkijoiden viesteistä on mennyt kuitenkin perille.
Vielä 1990-luvulla ajateltiin, että ilmastonmuutos on pieni ympäristöongelma. Nyt on oivallettu, että ilmastonmuutoksella on tärkeä vaikutus kehitykseen, talouteen ja ihmisten arkipäiväiseen elämään.
– Se ei ole enää jokin pieni siivu, joka voidaan hoitaa sitten, kun kaikki muut asiat on hoidettu, Kulovesi sanoo.
Silti ilmastoagendan tärkeimmästä asiasta ei ilmastokokouksissa enää edes neuvotella – nimittäin päästövähennysten tekemisestä.
Voit keskustella aiheesta 30.10. klo 23:een saakka.
Lue myös:
Bidenin USA palasi saman tien Pariisin ilmastosopimukseen – Mikä merkitys sillä on?
Toimitukselta: Ylen uusi live-seuranta kertoo tärkeimmät ilmastouutiset, toivoa unohtamatta