Rekikoira otti hatkat kesken kilpailun Alaskassa – löytyi kolmen kuukauden jälkeen 200 kilometrin päästä

Alaskassa järjestetään vuosittain maaliskuussa Iditarod-niminen rekikoirakilpailu, jossa kahdentoista koiran valjakko ajajan kera matkaa noin tuhannen mailin eli noin 1600 kilometrin mittaisen matkan erämaassa.

3-vuotias husky-rotuinen rekikoira nimeltä Leon otti hatkat 240 kilometrin jälkeen olleella tarkastuspisteellä, kertoo Sky News. Koiraa ei löydetty. Kilpailun järjestäjät julkaisivat koirasta etsintäkuulutuksen.

Lopulta McGrathin kaupungin asukkaat havaitsivat kuvauksiin sopivan koiran vaeltelemassa. Leon saatiin kiinni lauantaina houkuttelemalla se ruuan avulla ihmisten luo. McGrath sijaitsee noin 200 kilometriä etelään tarkastuspisteeltä, josta koira katosi.

Leonin kerrotaan olevan laihassa kunnossa, mutta terveen oloinen. Se viedään eläinlääkäriin terveystarkastukseen.

Se palautetaan ranskalaiselle omistajalleen ja ajurilleen Sebastien Dos Santos Borgesille. Koira ja omistaja lentävät takaisin Ranskaan, kun koira on saanut terveystodistuksen.

Source Link is.fi