Banner Before Header

Riitta, 77, on kiertänyt vuosi­kymmeniä raskaan musiikin keikoilla – taksikuski ei uskonut korviaan, kun matkan kohde paljastui

77-vuotias Riitta Rantanen toivottaa vieraat iloisesti tervetulleiksi kotiinsa Keravan keskustassa. Puheliaan ja vieraanvaraisen eläkeläisen asunto on kuin kenellä tahansa ikäisellään. Kansalaisopiston kurssit ovat juuri jääneet kesätauolle, joten hänellä on hyvin aikaa kestitä vieraita pullakahveilla ja tarinoida pöydän ääressä.

Tarinoita Rantasella riittää, ja niistä useimmat sivuavat tavalla tai toisella hänen pitkää historiaansa metallimusiikin parissa. Hän on vannoutunut ”hevidiggari”, vaikka sitä ei aina päälle päin uskoisi.

Kaikki sai alkunsa vuonna 1988, kun Rantanen oli 44-vuotias. Hän päätyi pyörittämään alun perin poikansa omistuksessa ollutta suosittua Levymesta-nimistä levykauppaa Hyvinkäällä.

– En tajunnut hölkäsen pöläystä mistään, Rantanen kertoo suhteestaan musiikkiin ja levyihin.

Rantasen farkkuliiviä koristaa lukuisat eri heavy metal -bändien kangasmerkit. Keskellä isoimpana on Rantasen lempibändi Slayer.

Vastapäätä sijaitsevan koulun oppilaat tulivat iltapäivisin koulun loputtua liikkeeseen pelaamaan ja auttoivat samalla Rantasta löytämään elinikäisen rakkauden – raskaan musiikin.

– Rupesin soittamaan sitä, mitä ne pojat halusivat. Kissiä, Mötley Crüeta, Iron Maidenia ja tämmösiä. Pikkuhiljaa opin jotakin, ja yhtäkkiä huomasin, että jukolauta, tää on mun juttu!

– En tiennyt sitä ennen, että heviä on olemassa. En ollut törmännyt siihen millään lailla. Se iski kerrasta, Rantanen kertoo.

Levykaupan pyörittäminen on vain yksi etappi Rantasen monivaiheisella työuralla. Hän jäi vuonna 2006 eläkkeelle Painonvartijoista, jossa hän toimi tiedotuspäällikkönä 26 vuoden ajan. Työpäivän päätteeksi särmätty jakkupuku vaihtui tiukkoihin mustiin farkkuihin ja bändipaitaan, korkokengät maihareihin.

Erään kerran Rantanen otti juoksujalkaa taksin Helsingin keskustasta, sillä hänen vetämänsä tilaisuus päättyi samaan aikaan kun jäähallin ovet aukesivat. Hallissa soitti australialainen hard rock -jätti AC/DC. Taksikuski ihmetteli, minne tuolloin viisissäkymmenissä ollut Rantanen oli oikein menossa.

– Hän kysyi, että kukas siellä (jäähallissa) pelaa? Vastasin, että ei siellä kukaan pelaa, kun siellä on AC/DC. Hän kääntyi ja sanoi, että kyllähän minä tiedän, että siellä on AC/DC, mutta mitä sinä siellä teet? Rantanen muistelee nauraen.

Rantasen koti on kuin kenen tahansa ikäisensä. Olohuoneessa on muun muassa huonekasveja ja kiikkutuoli.

Kerran Rantanen osallistui nuorisolle suunnattuun kilpailuun, jossa palkintona oli liput Megadethin keikalle ja tapaaminen bändin kanssa. Kohtaaminen bändin nokkamiehen, laulaja-kitaristi Dave Mustainen kanssa on jäänyt erityisesti mieleen.

Rantanen muistelee, että tuohon aikaan lehdessä oli iso juttu, kun Helsingin jäähallin edusta Nordenskiöldinkadulla ja Mannerheimintiellä täyttyi vanhemmista, jotka olivat tulleet varmistamaan jälkikasvunsa turvallisen kotimatkan konsertista.

– Kerroin Davelle, että tällaista tapahtuu, mutta minun 92-vuotias äitini ei ole koskaan mua vastassa! Voi että me naurettiin silloin, tuolloin kuusissakymmenissään ollut Rantanen muistelee hersyvästi.

Keikkoja ja festivaaleja Rantanen on kiertänyt runsaasti. Suosikkiyhtyeiksiin hän mainitsee ulkomaisista yhtyeistä Slayerin, Anthraxin ja Iron Maidenin, kotimaisista Amorphisin, Battle Beastin, Sonata Arctican ja Children of Bodomin. Haastattelun ja valokuvauksen aikanakin taustalle valikoituu soimaan Slayerin Angel of Death.

Ensimmäinen keikka ei kuitenkaan ollut heviä. Rantasen työkaverin miehen 16-vuotias poika otti pyynnöstä 44-vuotiaan Rantasen mukaansa kuuntelemaan Tina Turneria.

– En ollut koskaan ollut keikalla. Se oli minusta hirveän kivaa.

Slayerin Angel of Death sai Rantasen innostumaan.

Ensimmäinen hevikeikka puolestaan oli Judas Priest Helsingin jäähallissa. Rantanen istui paikallaan jännittyneenä, kun pimeältä lavalta alkoi kuulua Harley Davidsonin kaasutusääni.

– Savu haisee, sydän hakkaa. Seuraavassa hetkessä valtava kaiutinpatteristo räjäyttää suoraan kohti istuinpaikkaani ensimmäisen biisin ensitahdit. Paineaalto salpaa hengityksen. Säikähdän, mutta sitten alkaa ilkikurisesti naurattaa. Onhan se vähän sama kuin sotilas kaatuu saappaat jalassa, että meikä isoäiti kuolee sydäriin hevikonsertissa, Rantanen kuvailee.

Pian hänestä tuli vakioasiakas Tavastia-klubilla, jossa hän on omien sanojensa mukaan käynyt keikoilla ”miljoonia kertoja”.

Myös Tuska-festivaali on tullut Rantaselle tutuksi. Varsinkin sen jälkeen, kun 65-vuotiaat ja eläkeläiset ovat päässeet sisään ilmaiseksi. Usein hän otti Tuskaan mukaan omat lapsenlapsensa.

– Sitten, kun ne rupesivat tekemään mukuloita, se jäi, ja mummi jäi yksin käymään konserteissa. Olen hirveän paljon käynyt yksin.

Riitta Rantanen on aktiivinen seniori. Hän käy useilla kansalaisopiston kursseilla, ja viimeisimpänä hän on innostunut kuvataiteesta.

Ikimuistoisimmaksi ja parhaaksi keikakseen hän nimeää Kauhajoen Nummirockissa vuonna 1998 soittaneen Slayerin.

– Se oli jotenkin niin… siinä oli Pantera perään vielä. Ne jotenkin täydensivät toisiaan ja ne oli tosi kovat siihen aikaan. Siellä oli silloin myös Dream Theater, joka oli taas ihan erilaista musaa, mutta sitäkin oli kiva kuunnella. Ja Children of Bodom oli tosiaan myös.

– Se oli elämys, se koko Nummirock. Oli mieletön kesäpäivä, aurinko täysillä paistaa, kävellään siellä. Mulla on just sellaiset vaatteet kuin haluan, tukka nurinpäin ja mustaa huulipunaa, Rantanen muistelee ylpeänä.

Keikka- ja festarireissuillaan puhelias ja avoin Rantanen on jutellut lukuisten itseään merkittävästi nuorempien metallifanien kanssa. Alkureaktio Rantasta kohtaan on usein ollut hämmennys, joka on Rantasen tarinoinnin myötä muuttunut ihailuksi.

– Haluan sut mun anopiksi, Rantanen paljastaa erään nuoren miehen kerran todenneen hänelle juttutuokion päätteeksi.

Viikonloppuna Rantasen voi bongata lempimusiikkinsa ääreltä Hyvinkään Rockfestissa. Liiviä hän ei välttämättä pue ylleen, koska ei halua erottua joukosta.

Rantanen on käynyt jonkin verran keikoilla myös ulkomailla. Erityisesti Jore Marjarannan ja Ben Granfeltin Guitar Slingers -yhtyeen keikolle hän on matkustanut Saksaa myöten.

– Oli ihanaa, kun Jore tiesi, että olen Saksassa, ja hän järjesti minut jonon ohi. Yhtäkkiä hän sanoi kappaleen loputtua, että haluan esitellä teille yhden ihmisen Suomesta, Riitta, se on käynyt 77 keikalla. Ja yleisö taputti.

Nykyään Rantasella on takanaan jo 108 Guitar Slingersin keikkaa. Saldo on saavutettu määrätietoisella tekemisellä, joka on välillä vaatinut uhrautumista esimerkiksi yöunista kesken työviikon.

– Ystäväni kanssa kävimme töiden jälkeen kotona Hyvinkäällä vaihtamassa vaatteet, autolla mentiin takaisin Helsinkiin, neljän aikaan aamuyöstä suut messingillä ajettiin takaisin kotiin Hyvinkäälle, ja 7.06 lähti taas juna Helsinkiin töihin.

Viikonloppuna Rantanen laittaa jälleen maiharit jalkaan ja tukan pystyyn. Suuntana on Hyvinkään lentokentällä järjestettävä Rockfest, jonka ohjelmistossa on useita hänen suosikkibändejään. Erityisen kovasti hän odottaa lauantaina esiintyvää Iron Maidenia.

Sitä Rantanen ei ole vielä päättänyt, pukeeko hän farkkuliivin ylleen festareille. Hänen täytyy ensin selvittää, mikä festareilla on yleinen ”pukukoodi”. 77-vuotias Rantanen ei nimittäin halua liiaksi erottua joukosta.

Source Link is.fi