Riitta Uosukainen on oudon edessä puolison nukuttua pois – ”Olimme Topin kanssa 60 vuotta yhdessä”

Aviomiehensä Toivo Uosukaisen menettänyt eduskunnan entinen puhemies Riitta Uosukainen kertoo olevansa nyt oudon edessä.

– Olimme Topin kanssa 60 vuotta yhdessä. Ja naimisissa kerkesimme olla 53 vuotta.

– Eli 53 vuotta ja seitsemän vuotta ”Raakelin tähden”, Uosukainen käyttää raamatullista vertausta.

”Raakelin” seitsemän vuotta he olivat –hiukan – erossa, kun joutuivat opiskelun tai työnteon takia asumaan eri paikkakunnilla.

– Topi oli ihana, Uosukainen kuvailee miestään yhdellä sanalla.

Riitta ja Topi Uosukainen olivat naimisissa 53 vuotta.

– Kaikki lähiystävät ja lähipiiri sanoivat samaa, että hän oli hyvin harvinainen henkilö kerta kaikkiaan.

– Rankkaahan tämä on, Uosukainen, 79, tunnustaa, vaikka ääni puhelimessa onkin tutun energinen ja lämpimän valoisa.

– Tuntuu oudolta.

Uosukainen on vuosien varrella kertonut eri haastatteluissa parin läheisestä suhteesta ja kuinka he viihtyivät keskenään.

Uosukaiset kuvattiin usein erilaisissa tilaisuuksissa yhdessä. Kuvassa silloinen eduskunnan puhemies miehensä kanssa Syke 100 -tapahtuman päätösjuhlassa vuonna 1996.

Uosukaiset kotonaan vuonna 1991.

Pari oli tuttu näky myös Linnan juhlissa. Kuva vuodelta 1996.

81-vuotiaan Alzheimerin tautia sairastaneen Toivo Uosukainen menehtymisestä 28. joulukuuta imatralaisessa hoivakodissa kertoi maanantaina Imatralla ilmestyvä Uutisvuoksi.

”Hän oli Euroopan paras puhemiehen puoliso”, Riitta Uosukainen totesi Uutisvuokselle.

Toivo Uosukainen toimi aktiivisesti Imatran kunnallispolitiikassa ja oli kaupunginvaltuuston puheenjohtaja vuosina 1997-2001.

Lue lisää:

Riitta Uosukainen kertoo, miten Topin muistisairaus alkoi täysin yllättäen – omaishoitajan arjessa tunteet näkyvät: ”Olen tietoinen, että tämä on vasta alkusoittoa”

Lue lisää: Riitta Uosukaisesta tuli aviomiehensä Topin omaishoitaja – yksi hetki paljasti merkin sairaudesta, jota ei voi pysäyttää

Source Link is.fi