Rohkeista kuvistaan tunnettu Erna, 23, takoi huipputienestit – Martina Aitolehti kaksinkertaisti tulonsa

Vuonna 2020 korona kuritti monien palkkapusseja, kun pandemian poikimat rajoitukset vaikeuttivat monen suomalaisen työntekoa sekä yritystoimintaa. Heidän joukkoonsa eivät kuitenkaan lukeutuneet monet maamme tunnetuimmat hyvinvointivaikuttajat, sillä monen heistä kohdalla yritystoiminta rullasi hyvin myös vuonna 2020.

Fitnesstähtien tulokuningattareksi nousi tänäkin vuonna kuusamolaislähtöinen Ilona Siekkinen. Siekkiselle kertyi vuonna 2020 ansiotuloja huimat 285 787 euroa.

Vuonna 2019 Siekkinen tahkosi niin ikään huipputulot. Tuolloin Siekkinen kuittasi ansiotuloja 324 345 euroa ja mätkyjä hänelle kertyi maksettavaksi 2 969 euroa.

Lue lisää: Tähtivalmentajat takoivat nettivalmennuksilla jättituloja: koronavuoden liikevaihto huimat 662 000 euroa

Bikini fitness -kilpailijana julkisuuteen noussut Siekkinen tahkoaa tulonsa muun muassa Training With Ilona -verkkovalmennustensa avulla. Myös sosiaalisella medialla lienee osansa Siekkisen tuloissa, sillä nykyisin Espanjassa asuvalla nuorella yrittäjällä on esimerkiksi kuvapalvelu Instagramissa yli 89 000 seuraajaa.

Ilona Siekkinen oli fitnesstähtien tulokuningatar myös vuonna 2020.

Yli 200 000 euron vuosiansioihin kipusi myös Martina Aitolehti, joka kuittasi vuodelta 2020 huimat 214 011 euroa ansiotuloja.

Verkkovalmennusten sekä sosiaalisen median parissa työskentelevä Martina Aitolehti kaksinkertaisti tulonsa, sillä hän tahkosi vuonna 2019 91 594 euron ansiotulot sekä 1 734 euroa pääomatuloja.

Lähes vastaaviin tuloihin ylsi 23-vuotias Erna Husko. Helsingissä asuva, virolaissyntyinen Husko tienasi vuonna 2020 ansiotuloja huikeat 176 741 euroa. Hän peittosi näin ollen tuloillaan monet Suomen kirkkaimmista fitnesstähdistä.

Husko on erityisen suosittu kuvapalvelu Instagramissa, jossa hänellä on yli 324 000 seuraajaa. Lisäksi Husko myy omia verkkovalmennuksiaan ja hänet nähdään myös parhaillaan televisiossa Fitnesspäiväkirjat-ohjelman uusimmalla kaudella.

Korkealle fitnesstähtien listalla ylsi kuntosaliyrittäjänä, valmentajana ja kehonrakentajana tunnettu Jari ”Bull” Mentula. Mentulalle kertyi vuonna 2020 ansiotuloja 127 540 euron edestä. Pääomatuloja Mentula kuittasi 31 634 euroa.

Bull Mentulan tulot kasvoivat edellisvuodesta.

Mentula takoi kiitettävät tulot myös vuonna 2019. Tampereella asuvalle Mentulalle kertyi vuonna 2019 ansiotuloja yhteensä 55 525 euroa ja pääomatuloja 27 489 euroa. Mätkyjä Mentulalle kertyi 13 854 euroa.

Yli sadantuhannen euron vuosituloihin ylsi myös hyvinvointialan yrittäjä Nanna Karalahti. Karalahdelle kertyi vuonna 2020 ansiotuloja yhteensä 111 672 euroa.

Vuonna 2019 ansiotuloja Karalahdelle kertyi 107 539 euroa ja pääomatuloja puolestaan 24 955 euroa. Karalahti myy verkkovalmennuksia oman Hero-brändinsä alla. Lisäksi Karalahti nähtiin vuonna 2019 Fitnesspäiväkirjat-ohjelman uudella tuotantokaudella.

Myös Nanna Karalahdella menee hyvin.

Mukaviin tienesteihin ylsi myös kuntosaliyrittäjänä ja somepersoonana tunnettu Jooel Vatanen. Omaa PTV Gym -kuntosaliketjuaan pyörittävä Vatanen kuittasi ansiotuloja ja pääomatuloja yhteensä 69 842 euroa.

Vuonna 2019 Vatanen tienasi ansiotuloja 62 498 euroa ja pääomatuloja 2 282 euroa. Vatasen tulot ovat kuntosalibisneksen lisäksi peräisin muun muassa sosiaalisesta mediasta, omasta nettikaupasta sekä verkkovalmennuksista. Vatasen luotsaama kuntosaliketju toimii muun muassa Helsingissä, Porvoossa, Kouvolassa sekä Jyväskylässä.

Tuore bikini fitnessin maailmanmestari Pernilla Böckerman on niin ikään lukeutunut vuosi toisensa perään Suomen parhaiten ansaitseviin hyvinvointivaikuttajiin. Böckermanille, 21, kertyi vuonna 2020 ansiotuloja 93 894 euroa.

Vuonna 2019 Böckermanille kertyi ansiotuloja kiitettävät 85 848 euroa.

Pernilla Böckerman on sometähti ja tuore bikini fitnessin maailmanmestari.

Böckerman ei ole lähtenyt mukaan verkkovalmennusbisnekseen, vaan hänen pääasiallinen tulonlähteensä on sosiaalinen media. Böckermanilla on muun muassa kuvapalvelu Instagramissa huimat 204 000 seuraajaa.

Kiitettäviin tuloihin ylsi myös tanssija Tia-Maria ”Tinze” Sokka, joka on twerkkauksen kiistaton kuningatar Suomessa ja verrattain tunnettu myös maailmalla. Vuonna 2020 Sokalle kertyi ansiotuloja 56 001 euroa.

Tia-Maria ”Tinze” Sokka on Suomen twerk-taivaan kirkkain tähti.

Tampereelta kotoisin oleva Sokka on historian ensimmäinen twerk-tanssin suomenmestari. Hän voitti kyseisen tittelin vuonna 2015. Sen jälkeen hän on luonut vahvan brändin twerkkauksen saralla. Nykyään hän myy myös verkkovalmennuksia, jossa tutustutetaan ihmisiä lajin saloihin.

Lisäksi Sokka on niin ikään suosittu myös Instagramissa, missä hänellä on 315 000 seuraajaa. Vuonna 2020 Sokka solmi myös artistisopimuksen Universal Music Finlandin kanssa.

Source Link is.fi