Banner Before Header

Ruotsissa huhutaan: viritteleekö Therese Johaug jättiyllätystä? Ristomatti Hakola julkaisi riipaisevan tekstin – IS seuraa

Maanantai on jälleen vilkas suomalaispäivä Pekingin talviolympialaisissa.

Suomen Juulia Turkkila ja Matthias Versluis kisasivat jäätanssin vapaatanssiosuudessa 20 parhaan parin joukossa. Suomalaiskaksikko lähti päivään sijalta 16 rytmitanssin jälkeen, mutta onnistui hilaamaan itsensä sijalle 15 vapaatanssiohjelmallaan.

Lumilautailun naisten big airin karsinnassa Enni Rukajärvi ja Carola Niemelä karsiutuivat finaalista. Rukajärvi kaatui kaksi kolmesta hypystään ja jäi sijalle 22. Niemelä onnistui hieman paremmin ja oli 20:s.

Myös freestylen slopestylen karsinnassa kilpailut Anni Kärävä jäi finaalin ulkopuolelle. 21-vuotias olympialaisten ensikertalainen oli 15:s.

Kovin odotuksin kisoihin lähtenyt Rene Rinnekangas jäi miesten big airin karsinnoissa ensimmäisenä miehenä ulos finaalista – samoin kuin aiemmin slopestylessa. Myös Kalle Järvilehdolle jäi jossiteltavaa: yksi hyppy onnistui loistavasti, mutta kun kaksi muuta päättyi kaatumiseen, sijoitus oli 18:s.

Kello 15.10 Naisleijonat hakee sensaatiota jääkiekon välierässä Yhdysvaltoja vastaan. Suomi hävisi USA:lle alkulohkossa maalein 2–5.

Ilta-Sanomat seuraa Pekingin talviolympialaisia yhdessä Helsingin Sanomien, Aamulehden ja Satakunnan Kansan urheilutoimitusten kanssa. Aamulla seurantaa tekevät Ilta-Sanomien Olli Kivioja ja Helsingin Sanomien Jan Vilén.

Seuranta aukeaa alle.

Source Link is.fi