Rysäyttikö Juuso Pärssinen itselleen heti NHL-paikan? Ylen asiantuntija mielissään: ”Valmentajana olisi helppo luottaa tällaiseen pelaajaan”

Yle näyttää lauantaina 31.12. suorana NHL-ottelun Vegas Golden Knights – Nashville Predators. Lähetys TV2:ssa, Yle Areenassa, Yle-sovelluksessa ja Ylen verkkosivuilla alkaa kello 22.05. Sunnuntaina 1.1. samaan kellonaikaan Ylen kanavilla ottelu New Jersey Devils – Carolina Hurricanes.

Kahdenkymmenen ottelun otanta kertoo jo jotakin. Nashville kutsui kolmen vuoden takaisen seiskakierroksen varauksensa Juuso Pärssisen NHL:n puolelle farmijoukkue Milwaukeesta marraskuun puolenvälin tienoilla, eikä 21-vuotias TPS-kasvatti ole jättänyt sittemmin kiveäkään kääntämättä.

Kahdenkymmenen NHL-ottelun jälkeen Pärssinen ansaitsee NHL-komennuksestaan hyvän arvosanan.

Samaan aikaan, kun moni nuori suomalaispelaaja tuskailee NHL-intensiteetin ja kamppailupelaamisen kanssa, Pärssinen on lyönyt kaukalossa kaiken sekaan ja pärjännyt kovan vaatimustason kanssa itse asiassa hyvin. Mukaan on tietenkin mahtunut myös virheitä, mutta Pärssinen on sopeutunut etenkin kamppailu- ja puolustuspelaamiseen nopeasti.

Tai jos vielä tarkennetaan: ainakin Pärssinen tekee kaikkensa, ettei vuotaisi. Tosiasia nimittäin samaan aikaan on, että Pärssisen tilillä on NHL-kutsun jälkeen enemmän miinuksia (-5) kuin kenellekään toisella Nashville-pelaajalla.

Sisääntulo oli yhtä kaikki näyttävä. Suomalaissentterin työmäärä oli korkealla ensimmäisestä vaihdosta alkaen ja uran ensimmäinen maalikin syntyi heti avausottelussa New York Rangersia vastaan näyttävän yksilösuorituksen päätteeksi. Kolmannessa ottelussa Pärssisen tehot kirjattiin lukemin 2+1.

– Kun kutsu ylös tuli, päätin, etten lähde sinne mitään kyselemään. Ei NHL:ään voi tulla vain hortoilemaan, haluan pysyä täällä. Kun lähdin Pohjois-Amerikkaan, ajatus oli, että otan NHL-paikan jossakin vaiheessa kautta, Pärssinen totesi Yle Urheilulle marraskuun lopulla.

Juuso Pärssinen debytoi tyylillä, uran NHL-avausmaali ensimmäisessä NHL-ottelussa.

Yle Urheilun jääkiekkoasiantuntija Ismo Lehkonen on ollut tyytyväinen näkemäänsä.

– Juuso tuli NHL:ään niin kuin nuoren pelaajan sinne pitää tulla, eli kaikki peliin. Hän jaksoi tehdä farmissa pienetkin asiat viimeisen päälle, ja kun NHL-ovi aukesi, hän tuli ryminällä sinne. Nashville vielä pelaa aika raskasta jääkiekkoa, mutta Juuso vetää jokaisen vaihdon kuin henkensä kaupalla, Lehkonen kehuu.

– Juuso tiesi, että hyvän ensivaikutelman voi tehdä vain kerran ja siinä hän onnistui.

”Henkensä kaupalla” on osuva ilmaus, sillä rajoilla Pärssinen edelleen kehittyvän fysiikkansa kanssa NHL-tasolla todellakin operoi. TPS:n SM-liigan loppuotteluihin kahdesti putkeen ennen Pohjois-Amerikkaan siirtymistään johdattanut Pärssinen on kolmen polvioperaation jäljiltä takamatkalla etenkin luistelun kanssa.

Alku on lupauksia antava, mutta samaan aikaan Nashvillella on runkosarjaa jäljellä 48 ottelua. Etenkin Nashvillen raskas jääkiekko vaatii nuorelta pelaajalta paljon sekä fyysisesti että henkisesti.

– Hän joutuu menemään rajoilla koko ajan. Jos luistelu olisi hieman parempaa ja kestävyystasot hieman korkeammalla, hän pääsisi helpommalla. Viime aikoina on näkynyt, että hieman raskasta on. Sen voi kuitenkin ymmärtää, koska alla on pahoja loukkaantumisia. Hän joutui niiden vuoksi antamaan hieman tasoitusta, Lehkonen toteaa.

– Pohjien kanssa on vielä tekemistä, se on selvä asia, Lehkonen jatkaa.

Nashvillen Juuso Pärssinen ja Anaheimin Max Comtois vääntävät kiekosta. Kuva: Getty Images

Lapiohommilla luottoa

Pelaaja itse tuntuu jättäneen murehtimisen hevosille. Pärssisen työmoraali on ollut jatkuvasti korkealla ja vuotaminenkin on hyytynyt viime kierroksilla, vaikka jalka vaikuttaa ajoittain painaneen. Turkulaishyökkääjä ei ole hävinnyt omaa peliään kertaakaan viiteen otteluun.

– Juuso on selkeästi ymmärtänyt, että tekemällä raskaat lapiohommat isolla sydämellä hän saa valmennuksen ja toimiston hyväksynnän. Katsoin tuossa Dallas-ottelun viikolta, niin kyllä hän joka vaihdossa laittoi kaiken tiskiin. Valmentajana minun olisi helppo luottaa tällaiseen pelaajaan.

AHL:ään Lehkonen ei enää Pärssistä laittaisi. Ei, vaikka Nashville on perinteisesti hionut varauksiaan Milwaukeessa mieluummin jopa hieman liian pitkään kuin poiminut näitä sieltä nopeasti. Toki Nashville on varannut viime vuosina siinä määrin heikosti, että nuoria pelaajia ei ole marinoitumassa putkella jonoksi asti.

Tilanne sataa suoraan Pärssisen laariin, vaikka tauko hektisestä NHL-maailmasta voisi tehdä raakileelle pelaajalle hyvääkin.

– Juuson tilanne on hyvä. Siellä ei kauheasti ole nuoria vaihtoehtoja ja toisaalta seura varmasti miettii, aletaanko tässä jossakin vaiheessa tehdä pelaajakauppoja. Ei heillä ole varaa lähettää Pärssistä alas. Uskon heidän näkevän Juuson hyvän moraalin kaverina, jonka annetaan nyt väkisin kasvaa tuossa.

Viime yönä Nashville voitti Anaheim Ducksin 6–1.

– Pärssinen ei saanut pistettä joukkueensa avausmaalista, mutta antoi näytteen osaamisestaan sen luomisessa. Kova taklaus johti harhasyöttöön, minkä jälkeen nuorukainen kiirehti maalille tekemään maalivahdille erinomaisen näköesteen.

Colton Sissons teki Nashvillen 1–0-maalin Anaheimia vastaan. Pärssinen oli maalissa mukana, vaikkei saanutkaan pistetilastoon merkintää.

Väkisin kasvattaminen ei positiivisesta Suomi-tarinasta huolimatta ole välttämättä nuoren pelaajan kehitykselle kuitenkaan se paras vaihtoehto. Etenkään tilanteessa, jossa Nashville alkaa mahdollisesti kaupata pelaajiaan ja Pärssinen vielä nousee hierarkiassa. Tällöin peluutuksenkin kautta kilpailu nousisi vieläkin kovemmalle tasolle – pelaajalle, jonka fysiikka on vielä kehitysvaiheessa.

Toisaalta Pärssinen ei ole enää poikanen. Pelaaja täyttää helmikuussa 22 vuotta.

– Se auttaa, ettei hän ole enää ihan niin nuori. Jos siellä hieman miinuksia tulee, hän saa niitä varmasti tässä vaiheessa hieman anteeksi. Hän on ostanut tuolla raivoisalla taistelulla aikaa itselleen. Myös Nashville tietää, että Juuso on joutunut vammojen vuoksi antamaan hieman tasoitusta, Lehkonen näkee ja muistuttaa heti perään NHL-arjen raakuudesta.

– Tässä tullaan NHL-arjen vaatimustasoon. Joka toinen päivä pelataan ja koko ajan pitäisi pystyä hieman kehittymään. Väsähtää ei saisi kertaakaan, ei henkisesti eikä fyysisesti. Ulos ei saisi puhaltaa kauden aikana yhtään kertaa.

Tehot tulevat myöhemmin

Lehkonen on tullut yllä avanneeksi vahvat argumentit sekä vakinaiselle NHL-paikalle että AHL-reissulle. Pärssinen on tehnyt kirjaimellisesti kaikkensa ansaitakseen paikan auringossa, mutta samaan aikaan varmaa on, ettei hyppy hetkeksi sivuun armottomasta NHL-mankelista missään nimessä ainakaan vahingoittaisi tämän kehitystä.

Pelaajalla itsellään oli jo marraskuussa asiaan selkeä näkemys.

– Siitä lähdetään, että alas ei enää mennä, Pärssinen linjasi.

Filip Forsberg teki Nashvillen 3–1-johtomaalin Anaheimia vastaan. Syöttäjäksi kirjattiin Juuso Pärssinen.

– Pärssisen suoraviivainen ja oikealla tavalla yksinkertainen pelityyli sopii hyvin NHL:ään. Anaheimia vastaan tämä sai syöttöpisteen maaliin vain ajamalla oikeaoppisesti maalille, Lehkonen tuumaa.

Pärssinen kirjasi tililleen aikaisin lauantaiaamuna kaksi syöttöpistettä, mutta tehopisteisiin Lehkonen ei kiinnittäisi huomiota. Ei, vaikka Pärssinen ei ole tehnyt 17 otteluun yhtäkään osumaa. Yhdeksän (3+6) tehopistettä 20 ottelussa on muutenkin kelpo suoritus.

Ei niitä rehellisyyden nimissä muutkaan ole tehneet. Pärssinen on 20 ottelun aikana joukkueensa kuudenneksi tehokkain hyökkääjä vain yhden pisteen perässä esimerkiksi Mikael Granlundia.

– Pelaaja ampuu itseään jalkaan, jos alkaa laskea pisteitä. Hänen tehtävä on painaa tasaisella tasolla raskaita hommia. Nashvillekin tietää, ettei Juuso ole luontaisesti mikään pistelinko. Hänestä haetaan laadukasta kahden suunnan sentteriä, joka pystyisi auttamaan ykkös-kakkoskorin jätkiä vuodesta toiseen.

NHL:n sarjataulukot tästä linkistä.

Yle näyttää lauantaina 31.12. suorana NHL-ottelun Vegas Golden Knights – Nashville Predators. Lähetys TV2:ssa, Yle Areenassa, Yle-sovelluksessa ja Ylen verkkosivuilla alkaa kello 22.05. Sunnuntaina 1.1. samaan kellonaikaan Ylen kanavilla ottelu New Jersey Devils – Carolina Hurricanes.

Source Link yle.fi