Sää muuttuu viikon puoli­välissä

Syyskuu päättyy ajankohtaan tyypillisessä säässä. Lämpömittarit kohoavat tiistain aikana 14 asteen tuntumaan maan eteläosassa. Aurinkoisinta on aivan lännessä sekä lounaassa. Pilvisyys on runsasta suuressa osassa maata.

Syyskuun loppupuolella lämpötilat pysyttelevät muuallakin maassa noin 10 asteen vaiheilla. Yölämpötilat pysyttelevät viiden asteen tienoilla, pohjoisessa lähempänä nollaa.

– Lämpötiloissa ei nähdä tällä viikolla suuria muutoksia ja ne ovat hyvin tyypillisiä ajankohtaan nähden, Forecan päivystävä meteorologi Ilkka Alanko kertoo.

Suurin muutos tapahtuu viikon keskivaiheilla, sillä sää muuttuu loppuviikkoa kohti sateisemmaksi. Idästä leviävät sateet kylmemmän ilmavirtauksen mukana viikon puolivälin jälkeen.

Sateet leviävät keskiviikkona Etelä- ja Keski-Suomeen. Runsaimmat sateet kohdistuvat erityisesti etelärannikolle. Loppuviikkoa kohden sateet vähenevät ja muuttuvat paikallisemmaksi. Hajanaisia sateita ennustetaan viikonloppuna silti eri puolille maata.

– Viikonloppua kohti on ennusteiden mukaan luvassa jatkuvampaa sadetta maan keskiosiin, mutta se ei ole erityisen voimakasta, Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Pinja Rauhamäki toteaa.

Etelässä sadekuurojen mahdollisuus säilyy koko loppuviikon ajan. Sateesta huolimatta lämpöisille syyspäiville ei tarvitse heittää vielä hyvästejä. Etelässä lämpötilat voivat kohota yhä päivisin 14 asteen tienoille.

Sää on viikonloppuna enimmäkseen pilvistä. Viikonloppuna Etelä-Suomessa lämpötila pyörii 10–12 asteen tuntumassa, Keski-Suomessa 7–10 asteessa ja Pohjois-Suomessa 4–8 asteessa.

Pidemmän aikavälin ennusteen mukaan myös lokakuu käynnistyy ajankohtaan tyypillisissä lämpötiloissa.

Source Link is.fi