Banner Before Header

Sähkön hinta nousi heinä-syyskuussa jopa 60 prosenttia viime vuodesta

Tukkusähkön Suomen aluehinta liki kolminkertaistui vuodesta 2021. Lokakuussa sähkön hinta nousi entisestään.

Tukkusähkön Suomen aluehinta oli heinä-syyskuussa ennätyskorkealla. Kuva: Henrietta Hassinen / Yle

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Sähkö maksoi vuoden kolmannella neljänneksellä keskimäärin 40–60 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten, kertoo Tilastokeskus (siirryt toiseen palveluun).

Tukkusähkön Suomen aluehinta oli ennätyskorkea: 22 senttiä kilowattitunnilta. Hinta oli lähes kolminkertainen vuoden 2021 vastaavaan ajanjaksoon verrattuna.

Vähiten hinnat nousivat sähkölämmitteisten talojen asukkailla. Omakotitalossa asuva sähkölämmittäjä maksoi sähköstä heinä-syyskuussa 8,54 senttiä kilowattitunnilta. Se on 40 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten.

Eniten hinnat nousivat vähän sähköä kuluttavilla kotitalouksilla, jotka maksoivat sähköstä 12,66–15,17 senttiä kilowattitunnilta. Nousua vuodentakaiseen oli siis keskimäärin 50–60 prosenttia.

Tilastokeskuksen yliaktuaari Marianne Rautelinin mukaan sitä, miksi hinnat nousivat eniten tässä ryhmässä, voi selittää esimerkiksi se, että vähän sähköä kuluttaville kotitalouksille sähkön perushinta on merkittävä osa sähkölaskusta. Sähkölämmitteisissä omakotitaloissa asuville sen merkitys ei ole yhtä suuri.

Hinnan nousua selittänee myös se, että pienissä asunnoissa tehdään paljon kiinteitä sähkösopimuksia. Kuluttaja siis maksaa saman summan silloinkin, kun ei käytä koko sähkökiintiötään.

Sähkön siirtohinnat laskivat 1–2 prosenttia vuodentakaisesta vuoden kolmannella neljänneksellä. Sähkön kokonaishinta heinä-syyskuussa siirtomaksuineen ja veroineen oli kotitalouskäyttäjillä 16–27 senttiä kilowattitunnilta kulutusluokasta riippuen. Hinta nousi viime vuoden vertailujaksoon nähden 18–23 prosenttia.

Lokakuussa tämä nousu jatkui rajuna. Lokakuinen sähkön hinnan nousu nosti vuosimuutoksen 45–49 prosenttiin, Tilastokeskus kertoo.

Source Link yle.fi