Banner Before Header

Sähkönsäästö väärästä paikasta voi aiheuttaa isomman laskun myöhemmin – asiantuntija varoittaa kolmesta perusvirheestä

Sähkön hinnan kallistuessa yhä useammat kotitaloudet ovat ryhtyneet energiatalkoisiin.

Asunnon sisälämpötilan lasku ja käyttöveden tarkkailu vievät ainakin omakotitalossa jo pitkälle.

Sähköä voi säästää myös kodin sähkölaitteilla. Tämä tarkoittaa valojen sammuttelua, pyykkikoneen lataamista täyteen ja sähkösaunan lämmittämistä harvemmin ja pienemmällä lämpötilalla.

Osa kuluttajista saattaa kuitenkin mennä energiansäästötalkoissa liiallisuuksiin.

Motivan energia-asiantuntija Teemu Kettusen mukaan niin sanotun maalaisjärjen käyttö on mielellään sallittua. Esimerkiksi omakotitalon riittävästä ilmanvaihdosta kannattaa pitää huolta.

– Sähkölämmitteisessä omakotitalossa ilmanvaihdon lisääminen kasvattaa sähkönkulutusta, koska se lisää lämmityksen tarvetta. Ilmanvaihto menee kuitenkin energiansäästön edelle eli siitä ei pidä tinkiä, Kettunen sanoo.

Hänen mukaansa ilmanvaihtoa voidaan kyllä pienentää silloin kun sitä ei tarvita, eli kun talossa on vähemmän ihmisiä taikka talo on tyhjillään, mutta liian alas ei pidä mennä.

Myös ikkunoiden tiivistämisessä on syytä pitää maltti mukana. Osassa ikkunoista tiivisteet on suunniteltu päästämään sisään ilmaa.

– Toisinaan korvausilma on jätetty ihan tarkoituksella tulemaan ikkunoiden raoista. Tällöin ikkunoiden tiivisteisiin on jätetty rako, myös sisäpuitteeseen, joka yleensä tiivistetään ihan umpeen, Kettunen sanoo.

– Jos asunnossa ei ole esimerkiksi korvausilmaventtiileitä, niin nämä raot on syytä jättää avoimiksi.

Liian pieni ilmanvaihto ei ole terveellistä ja se voi asettaa talon kosteudelle tai jopa homeelle alttiiksi.

Sama harkinta pätee koko asunnon lämmitykseen. Vaikka asteen pudotuksen sisälämpötilassa arvioidaan laskevan sähkölämmittäjän lämmityslaskua jopa useilla prosenteilla, liiallisuuksiin ei kannata mennä.

– On eri asia jättää esimerkiksi loma-asunto niin sanotulle peruslämmölle, koska siellä ei ole kosteuskuormaa. Omakotitalossa en uskaltaisi lähteä laskea lämpötilaa yhtä alas, Kettunen sanoo.

– Talot ovat kuitenkin yksilökohtaisia. Osa taloista kestää hyvinkin alhaista lämpötilaa, mutta sanoisin että lämpötilan voi yleensä laskea noin kahdeksaantoista asteeseen.

Yksi lämmitykseen liittyvä asia on lattialämmitys, jota pidetään varsinaisena kodin energiasyöppönä. Pesutiloissa on kuitenkin syytä pitää ainakin minimilämpö, eikä lämmitystä ole syytä kääntää kokonaan pois.

Kettusen mukaan lattialämmitys pitäisi olla päällä varsinkin silloin, kun se on tilan ainoa lämmönlähde.

– Märkätila on aina syytä pitää hieman lämpöisempänä kuin muut tilat, Kettunen sanoo.

Monissa asunnoissa on kylpyhuoneessa kaukolämpöpatterin lisäksi myös niin sanottu mukavuuslattialämmitys.

– Mukavuuslattialämmityksessä on pelivaraa, mutta senkin tarkoituksena on kuivattaa lattiapintaa. Olisin tässä suhteessa hieman varovainen enkä ottaisi sitäkään kokonaan pois käytöstä, Kettunen sanoo.

Liika nuukailu voi kostautua myöhemmin kosteusvaurioina ja tuottaa kalliin kylpyhuoneremontin.

– Kylpyhuoneiden vesieristeet eivät ole ikuisia ja mukavuuslattialämmityskin auttaa niiden pysymistä kunnossa.

Rakenteiden kestävyyden kannalta ei ole pidemmän päälle suotavaa, että lattialämmitys väännetään suihkun ajaksi täysille ja otetaan sitten pois.

Apuna voi olla ohjauspaneeli, jolla kylpyhuoneen lattian voi säätää etukäteen lämpimäksi siihen aikaan kun käy suihkussa.

Lue lisää: Selvitys: Asumismenot nousevat tänä vuonna hurjasti – yhdellä ryhmällä liki 40 prosenttia

Lue lisää: Nämä energian­säästöön liittyvät tuotteet menevät nyt kuin kuumille kiville: ”Hyöty­suhteeltaan parempia kuin sähkö­lämmitys”

Lue lisää: Markus muuttaa pois talostaan – ”Näillä sähkön hinnoilla siellä ei ole varaa asua”

Source Link is.fi