SAK haluaa yli 55-vuotiaille vallan päättää omasta työajastaan, ehdottaa kokeilua – Eloranta: Aika radikaalia

SAK haluaa työntekijöille lisää valtaa päättää omasta työajastaan. SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta ehdottaa kokeilua, jossa yli 55-vuotiaille palkansaajille tulisi subjektiivinen oikeus työajan lyhentämiseen omalla kustannuksellaan.

Se tarkoittaisi, että työaikaa voisi lyhentää, mutta myös palkka pienenisi.

– Nyt työajat joustavat työnantajan tarpeista, tulevaisuudessa niiden pitää joustaa myös työntekijän tarpeesta, Eloranta sanoi torstaina puheessaan SAK:n edustajiston kokouksessa.

Eloranta perusteli Ylelle, että koronakriisin hoidon jälkeen aika olisi kypsä uudelle avaukselle.

– On aika radikaalia, että ehdotamme, että ihmiset voisivat omalla kustannuksella tehdä työajan lyhennyksiä. Se ei välttämättä koske kovin paljoa SAK:laista matalapalkkaista väkeä, mutta veisi suomalaista työelämää oikeaan suuntaan, Eloranta kuvasi.

Hän uskoo, että työajan lyhentämiselle olisi kysyntää erityisesti ikääntyneempien työntekijöiden keskuudessa. Tällä hetkellä oikeus työajan lyhentämiseen ja osittaiseen hoitovapaaseen on pienten lasten vanhemmilla.

Elorannan mukaan SAK:n ehdotus voisi myöhentää eläköitymistä, parantaa työssä jaksamista sekä kohottaa työhyvinvointia ja tuottavuutta.

– On otettava rohkea ja pitkä askel kohti työntekijöiden työaika-autonomiaa. Kun työnantajat päästävät irti menneestä patruunamentaliteetista, niin he huomaavat tämän uudistuksen olevan win–win-ratkaisu, Eloranta maalaili puheessaan.

Eloranta sanoo, että työnantajapuoli on yleensä tyrmännyt vastaavat avaukset, mutta toivoo ennakkoluulottomuutta.

Myös pääministeri Sanna Marin (sd.) puhui SAK:n kokouksen aluksi. Marin korosti puheessaan, että Suomi pärjää vain koulutuksella, mutta ei ikinä halvoilla palkoilla ja työehdoilla.

SAK suhtautuu torjuvasti koronapassin laajentamiseen

Kaavailut laajentaa koronapassin käyttöä työpaikoille saavat SAK:sta kylmän vastaanoton.

Eloranta suhtautuu torjuvasti siihen, että työnantajat voisivat edellyttää työntekijöiltä koronapassia.

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) on kertonut hallituksen pohtivan (siirryt toiseen palveluun), voisiko koronapassin käyttöä laajentaa ravintoloista ja tapahtumista työpaikoille. Ilman passia ei pääsisi siis töihin.

Eloranta sanoi puheessaan SAK:n edustajistossa, että koko työelämää koskevaa koronapassia ei voi kevein perustein ja ilman perinpohjaista valmistelua ottaa käyttöön.

SAK on torjunut suoraan työnantajapuolen ehdotuksen, että passittomat voisi lomauttaa.

– Rokotustieto on luottamuksellinen terveydentilatieto, eikä yksityisyyden tietosuojaa pidä kevein perustein horjuttaa. Kysymys on myös aina siitä, mitä tietoja seuraavaksi työnantaja vaatii, jotta työtekijä saa tehdä työtään ja ansaita elantonsa.

Eloranta sanoo, että tilanne on toinen sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijöillä, jotka työskentelevät riskiryhmien kanssa. Eloranta hyväksyy, että tartuntatautilain täsmennyksellä olisi syytä edistää sote-alan henkilöstön rokotuksia.

Eloranta sanoi Ylelle, että koronapassin laajentaminen yleisesti työpaikoille on erittäin vaikeaa ja SAK:n lähtökohta on kriittinen.

– Voi olla, että tyydyttävää ratkaisua ei löydy. Mutta jos valmistelu lähtee liikkeelle, olemme totta kai siinä mukana.

Puheessaan Eloranta korosti, että jokaisen, jolla on mahdollisuus ottaa rokote tulee se ottaa.

– Jotta ei syntyisi väärää kuvaa, sanon vielä kerran. SAK kannattaa rokotuksia ja rokottautumista.

– Huuhaatiedon ja hopeavesihumpan ei saa antaa sekoittaa ihmisten mieliä. Pakko kuitenkin vain kasvattaisi vastakkainasettelua ja voisi johtaa muihin ongelmiin niin yhteiskunnassa kuin työpaikoillakin.

Eloranta vetosi, että sijoittajat painostaisivat UPM:ää

Meneillään olevista työehtoneuvotteluista Eloranta tarttui etenkin metsäyhtiö UPM:n toimintaan.

Metsäteollisuuden etujärjestö irtautui vuosi sitten työehtosopimusten tekemisestä ja ala siirtyi yrityskohtaiseen sopimiseen. Erityisesti neuvotteluista metsäyhtiö UPM:n työehdoista odotetaan vaikeita.

Eloranta moitti UPM:n työnantajapolitiikkaa ay-vastaiseksi ja arvosteli, että yritys ei halua tehdä toimihenkilöille työehtosopimusta.

– Yrityksen harjoittama yksisilmäinen, menneisyydestä kumpuava isäntävaltaan nojaava työantajapolitiikka voi aiheuttaa häiriöitä työmarkkinoille, Eloranta varoitti.

Hän vetosi yhtiön omistajiin ja asiakkaisiin, että nämä lähettäisivät ”vahvan viestin yhtiön johdolle, että ideologian toteuttaminen muiden rahoilla ei ole hyväksyttävää”.

– Monet suursijoittajat ovat myös sitoutuneet erilaisiin eettisen sijoittamisen koodistoihin, joissa työntekijöiden oikeuksien, ay-oikeuksien, kunnioittaminen on yksi keskeinen vaatimus. Ei uskoisi, että näihin joutuu Suomessa vetoamaan, mutta siihen yhtiön toimet näyttävät johtavan, Eloranta moitti.

Eloranta arvosteli myös työnantajien puheita työvoimapulasta. SAK:n tuoreesta luottamushenkilöpaneelista käy Elorannan mukaan ilmi, että rekrytointiongelmia on useammin työpaikoilla, joilla on huono maine työnantajana.

Hyvämaineisista työpaikoista 59 prosentilla on ollut rekrytointivaikeuksia, huonomaineisista 86 prosentilla, hän sanoi.

Source Link yle.fi