Banner Before Header

Saksa kuuluttaa ulkomaisia työn­tekijöitä apuun lento­kentilleen

Saksa perää ulkomaista työvoimaa lentokentilleen, jotka ovat ajautuneet kesälomakaudella lähelle kaaosta nopeasti lisääntyneen matkustajaliikenteen myötä.

Saksan sisäministeriön mukaan töihin tuleville tarjotaan sekä majoitusta että sopimusten mukaista palkkaa. Suunnitelmissa on 1000-2000 työntekijän palkkaaminen.

Edellytettävät turvallisuusluokitukset ovat samaa tasoa kuin esimerkiksi matkatavaroiden käsittelijöillä.

Eri puolilla Eurooppaa lentokentillä on nähty tänä kesänä pitkiä jonoja. Koronan jälkeen lisääntyneet matkustajamäärät näyttävät tulleen ainakin jossain määrin yllätyksenä sekä kenttiä operoiville yhtiöille että lentoyhtiöille.

Saksalaisten lentokenttien yhdistyksen ADV:n mukaan peräti yksi viidestä työpaikasta turvatarkastuksista, vastaanotossa ja matkatavaran käsittelyssä on nyt täyttämättä.

Lentoyhtiöiden etujärjestö IATA on varoittanut, että lentokenttien jonot voivat säilyä Euroopassa pitkään, ellei henkilöstöresursseihin kiinnitetä tarpeeksi huomiota.

Source Link is.fi