Banner Before Header

Saksalaismies suivaantui viran­omaisen vierailusta – tulitti poliiseja asuntonsa ikkunasta

Saksassa Saarbrückenin kaupungin esikaupunkialueella Klarenthalissa oli perjantaina pitkään jatkunut poliisin ja 67-vuotiaan miehen välinen tulitaistelu.

Saksalaisen Merkur-lehden mukaan miehen ovelle oli aamupäivällä saapunut Saarbrückenin kaupungin ampuma-aseviranomainen poliisien saattamana. Mies oli ampunut yhtä poliisia ja toinen poliiseista sai vammoja lasinsiruista.

Luodista saanut poliisi kiidätettiin sairaalaan. Hän ei ole hengenvaarassa.

Ampumavälikohtauksen jälkeen mies linnoittautui asuntoonsa. Mies jatkoi paikalle avuksi hälytettyjen poliisien ampumista asuntonsa ikkunasta, poliisin kerrotaan vastanneen tuleen.

Merkur-lehden tietojen mukaan mies oli entinen metsästäjä jota epäiltiin paikallisten aselakien rikkomisesta.

Kaupungin viranomainen oli saapunut miehen asunnolle tarkoituksena takavarikoida tämän omistamat aseet. Mies oli ilmoittanut aiemmin, ettei ollut aikeissa palauttaa aseita vapaaehtoisesti.

Aamupäivällä alkanut tilanne poliisin ja miehen välillä kesti lopulta useita tunteja iltapäivään asti.

Lopulta poliisin päästyä miehen asuntoon sisään ammuskelun aloittanut mies löydettiin kuolleena asunnostaan. Tämän jälkeen poliisi tiedotti alueella vallinneen vaaran olevan ohi.

Source Link is.fi