Saksan liittokansleri Scholz kiisti sekaantuneensa miljardien eurojen veropetosjupakkaan

Saksan liittokansleri Olaf Scholzia kiisti sekaantuneensa Hampurin pormestarina miljardien eurojen veropetosjutun jälkiselvittelyyn vuosia takaperin. Asiasta kertovat muun muassa Deutsche Welle ja Reuters. Scholzia kuultiin perjantaina paikallisten lainsäätäjien edessä.

Niin sanotussa CumEx-skandaalissa Saksan valtiolta käytännössä huijattiin 30 miljardia euroa harmaalla alueella liikkuneella ”verosuunnittelulla” hyödyntämällä osinkokikkailussa lainsäädännön porsaanreikiä.

Deutsche Welle kertoo, että kymmeniä henkilöitä, mukaan lukien pankkiireita, sijoittajia, asianajajia ja rahoituskonsultteja, on syytetty Saksan skandaalissa.

Scholz kohtasi perjantaina pidetyssä kuulemisessa Hampurin parlamentaarisen tutkintavaliokunnan ja todisti roolistaan Hampurin pormestarina tapahtumien aikoihin.

– En käyttänyt mitään vaikutusvaltaa Warburg-pankin veroasiassa, Scholz totesi tutkintavaliokunnalle, jonka edessä oli nyt toista kertaa.

Scholz toimi Hampurin pormestarina vuosina 2011–2018. Hampurissa Scholzin pormestariuden alaisuudessa toimineet veroviranomaiset olivat hitaita vaatiessaan paikalliselta Warburg-pankilta 47 miljoonan euron takaisinmaksua, eivätkä he vaatineet hyvityksiä ajoissa.

Pankki maksoi rahat lopulta takaisin, mutta vasta kun liittovaltion valtiovarainministeriö oli puuttunut asiaan.

– Ei ole mitään pienintäkään viitettä siitä, että olisin sopinut jostain.

Scholtz saattaa silti joutua vielä kolmannen kerran valiokunnan kuultavaksi, tutkinnassa paljastuneiden uusien seikkojen vuoksi.

Deutsche Wellen mukaan Scholzin kuulemisen painopiste on siinä, pyrkikö Scholz, tai jotkut muut hänen sosiaalidemokraattisen puolueensa johtavat jäsenet auttamaan yksityistä Hampurissa toimivaa pankkia välttymään maksamasta takaisin kymmeniä miljoonia euroja veronpalautuksia.

Scholz on kiistänyt toimineensa sopimattomasti asian käsittelyssä tai sekaantuneensa mihinkään laittomaan. Hän on kieltänyt huijausjutun Hampurin-tapahtumiin liittyvän ylipäänsä minkäänlaista poliittista ulottuvuutta.

Hampurin parlamentaarisen komitean oli määrä esittää Scholzille muun muassa kysymyksiä, jotka liittyvät hänen ja paikallisen pankin johdon kolmeen tapaamiseen vuosina 2016 ja 2017.

Scholz kohtasi Hampurin lainsäätäjät jo viime vuonna ja myönsi, että hänellä oli aikoinaan useampi tapaaminen pankin silloisen johtohahmon kanssa.

Ensimmäisessä kuulemisessa Scholz sanoi, ettei hän muistanut yksityiskohtia tapaamisten sisällöstä.

– Tämä asia on ollut esillä nyt jo kaksi ja puoli vuotta. Lukemattomia asiakirjoja on tutkittu, lukemattomia ihmisiä on kuultu. Tulos on aina sama: poliittista vaikuttamista ei ole ollut, Scholz vastasi hiljattain toimittajille.

Uusia kysymyksiä ovat herättäneet viimeaikaiset uutiset, joiden mukaan Hampurin tapahtumia tutkivat syyttäjät löysivät 200 000 euroa Scholtzin puolueeseen, sosiaalidemokraatteihin, kuuluvan paikallispoliitikon kassakaapista.

On kuitenkin epäselvää, onko löydöksellä ylipäänsä mitään tekemistä rahoitusskandaalin kanssa.

Scholz on kiistänyt tietävänsä mitään paikallispoliitikolta löytyneistä käteisvaroista tai niiden alkuperästä ja sanonut, ettei hänellä ole enää yhteyttä kyseiseen poliitikkoon.

Viime aikoina julkisuudessa esillä ollut tapaus uhkaa joka tapauksessa heikentää entisestään liittokanslerin asemaa, jota kohtaan julkinen tyytymättömyys on jo valmiiksi kasvanut Saksan energiakriisin vuoksi Venäjän hyökättyä Ukrainaan.

Scholz on aiheuttanut jo pidemmän aikaa turhautumista ja raivoa Ukrainaan liittyvillä linjauksillaan sekä Saksassa että ulkomailla. Useista länsimaista poiketen Saksa on kieltäytynyt lähettämästä Ukrainalle raskasta aseistusta taisteluun Venäjää vastaan.

Lue lisää: Saksan liittokansleri tyrmää venäläisten turistiviisumien rajoittamisen – tutkija pitää perustelua uskomattomana

Viime viikolla Scholz tyrmäsi ajatuksen venäläisiä koskevasta viisumikiellosta.

Scholtzin suosiolukemat ovat vajonneet energia- ja talouskriisin sekä ulkopolitiikan vuoksi. Nyt noin 58 prosenttia saksalaisista sanoo liittokanslerin pärjäävän hyvin virassaan, kun hänen edeltäjänsä Angela Merkelin suosiolukemat olivat keskimäärin 70 prosentin luokkaa.

Source Link is.fi