Banner Before Header

SDP vaatii sote-alan ”perusteet­tomien palkka­erojen” poistoa ja palkkauksen tarkastelua

SDP vaatii, että perustettavien hyvinvointialueiden henkilöstön ”perusteettomat palkkaerot” poistetaan lain mukaisesti harmonisoimalla alemmat palkat vähitellen ylimpien palkkojen tasolle.

Aluevaaliohjelmansa Oulussa tänään julkistaneen SDP:n mukaan palkkaharmonisointiin on varattava riittävä rahoitus. Puolueen mielestä palkkamallin pitää mahdollistaa myös korkeampien palkkojen maksaminen alueilla, joissa muuten on vaikea saada työvoimaa.

Pääministeri Sanna Marinin (sd) mukaan palkkaharmonisoinnin rahoitus on sovittu osana sote-uudistuksen kokonaisuutta.

– Sen mukaisesti etenemme. Tietenkin palkkaharmonisaatiota alueilla tulee tapahtumaan, Marin sanoi IS:lle.

Hyvinvointialueiden palvelukseen siirtyy kunnilta ja kuntayhtymiltä yli 170 000 työntekijää, kun sote-uudistus toteutuu vuoden 2023 alussa. Työntekijöiden palkat ovat eri suuruisia.

KT Kuntatyönantajien mukaan palkkojen yhteensovitus niin sanottuun kärkipalkkaan nostaa julkishallinnon kustannuksia vähintään 500 miljoonalla eurolla vuodessa.

Marin ei vastannut kysymykseen, kuinka paljon SDP on valmis varaamaan rahaa palkkojen harmonisointiin.

Lisäksi SDP vaatii aluevaaliohjelmassaan pidemmällä aikavälillä laajempaa tarkastelua sosiaali- ja terveysalan palkkaukseen ja työoloihin.

Eikö ole riski, että syntyy sutta ja sekundaa, kun sotkeudutte työmarkkinoihin?

– Tietenkään hallitus tai yksittäiset puolueet eivät käy palkkaneuvotteluita tai työehtoneuvotteluita. Nämä kysymykset ratkaistaan työmarkkinapöydissä ja tietenkin tuleva liittokierros ensi keväänä tulee olemaan merkittävä monellakin tavalla, Marin sanoi.

Marin totesi, että hallitus ”ei tietenkään” ole osapuoli palkkaneuvotteluissa.

– Mutta me olemme rakentamassa näitä hyvinvointialueita ja tulevilla valtuutetuilla on paljon valtaa siihen, millä tavalla työehdot ja -olot alueilla toteutuvat, Marin sanoi.

SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Niina Malm lisäsi, että SDP:lle tärkeää on palkkatasa-arvo ja palkkojen läpinäkyvyys.

Source Link is.fi