Seksikumppanin äkillinen pyyntö pysäytti kesken hekuman: ”Jäädyin”

Jotkut kaipaavat seksin aikana paljon puhetta ja sanoja, toiset taas eivät niinkään. Joskus hekumassa tai pian sen jälkeen sanotut sanat voivat todella painua mieleen – niin hyvässä kuin pahassakin.

Lukijamme vastasivat seksiä koskeviin kysymyksiin Ilta-Sanomien kesäkuussa teettämässä suuressa seksikyselyssä. Kyselyssä kysyttiin muun muassa, mikä on pysäyttävintä, mitä lukijoillemme on sanottu seksin aikana.

Vastauksia kysymykseen kertyi 930. Vastanneista liki sadalle oli jäänyt mieleen erityisesti se, kuinka kumppani on sanonut seksin aikana rakkaaksi tai rakastavansa. Se oli kaikista yleisin vastaus.

Myös muut kuin rakkaudentunnustukset ovat jääneet muistoihin erityisellä tavalla.

Kerta oli seksikumppanille ainutlaatuinen kokemus

Joskus sanat voivat suorastaan syleillä itsetuntoa. Näin on lukijoillemme käynyt etenkin silloin, kun seksikumppani on ilmaissut seksin olleen ainutlaatuista.

Poikaystävä totesi suhteen alussa: ”En tiedä, mitä olen viimeiset kymmenen vuotta tehnyt, jos tätä on oikea seksi.” Nainen, 25

Puuhailin reilusti vanhemman naisen kanssa ja toimitin kaiken mahdollisen. Niin siinä jäljestä kelliessä sanoi, että piti sitten 60 vuotta elää ennen kuin sai orgasmin mieheltä. Mies 54

Enpä ole aiemmin tiennyt, kuinka ihanaa on seksin harrastaminen”, kun olin juuri lopettanut silloisen uuden tyttöystäväni, nykyisen avovaimoni, kanssa rakastelun. Mies 59

Myös kehut vartalosta tai siitä, kuinka hyvältä toisen kanssa tuntuu olla siinä hetkessä, ovat jääneet mieleen ja lisänneet nautintoa.

Sun kalu tuntuu halkaisevan mut” on aika ykkösenä. Toisena se, kun on kehuttu koukuttavaksi. Mies, 42

Penikseni kokoa on joskus kehuttu jopa ”liian isoksi”, vaikka olen itse luullut sen olevan juuri sieltä pienehkömmästä päästä. Tämä vahvistaa kyllä sen, että pornosta saa ihan väärän kuvan vehkeiden koosta. Mies, 29

Kauan sitten eräs mies kehui ihoani ”niin pehmeäksi”, sen muistan vielä 30 vuoden takaa. Nainen, 48

Sä olet täydellinen mulle” tulee ensimmäisenä mieleen. Mies, 28

Kehut seksin yhteydessä – tai vastavuoroisesti ikävät kommentit – voivat nostaa tai laskea seksuaalista itsetuntoa. Seksuaalista itsetuntoa ei ole kuitenkaan tervettä rakentaa ainoastaan seksikumppaneiden mielipiteiden varaan.

Omaa seksuaalista itsetuntoa – kuten itsetuntoa ylipäänsä – voi opetella vahvistamaan.

Seksuaaliterapeutti Elina Tanskanen kertoi aikoinaan Ilta-Sanomille, että ihmiset ajattelevat seksistä, seksikkyydestä ja seksuaalisesta nautinnosta usein turhan kapeakatseisesti. Hän neuvookin jokaista tutkiskelemaan omia ajatusmalleja sekä seksuaalisuuteen liittyviä ihanteita ja uskomuksia. Tärkeintä on unohtaa vertailu – kun vertailee itseään muihin, tulee takuulla epävarma olo.

– Aloita vaikkapa miettimällä, millaista on hyvä seksi ja kuka on seksikäs, mitä ajattelet kehostasi ja sukupuolestasi, Tanskanen neuvoi jutussa.

– Voit huomata ajatustesi olevan yllättävän kapea-alaisia ja armottomia. Se on merkki siitä, että niitä on aika muokata sellaisiksi, että ne tukevat seksuaalista itsetuntoasi sen sijaan, että ne nakertavat sitä.

Outoja letkautuksia ja sattumuksia

Aina seksin aikana sanotut sanat eivät ole olleet mitään sulosointuja korville. Töksähtävät tai omituiset kommentit voivat latistaa tunnelman hetkessä tai jäädä mieleen kaihertamaan.

Kun itse keskityin nauttimaan, toinen sanoi yllättäen että pitäisi puhua tuhmia. Jäädyin siinä tilanteessa. Nainen, 29

Uusi tuttavuus tuumasi esileikkien aikaan, ettei hän pidä seksistä, mutta voin silti panna häntä. Jäi panematta. Mies, 38

Voitko edes yrittää, kun olet tuollainen lahna?” kun ratsastin miehen päällä, joka itse vaan makasi. Nainen, 42

Joskus hetken huumassa heitetyt kommentit voivat olla jopa epäilyttävän outoja – jopa niin, että seksikumppani alkaa tuntua ahdistavalta. Kuten tässä yhden illan jutussa kävi:

”Rakastan sinua todella paljon enkä halua luopua sinusta koskaan.” Mies oli saman illan baarituttavuus, joten se tuntui todella pelottavalta. Nainen, 34

Ilta-Sanomat selvitti ihmisten seksikokemuksia verkkokyselyllä 10.–13.6.2022. Kyselyyn vastasi yhteensä 1 566 ihmistä.

Source Link is.fi