Selkämerellä havaittiin massiivinen, mystinen päästö

Selkämerellä havaittiin keskiviikkona suuri päästö, kertovat Expressen-lehti ja Ruotsin yleisradioyhtiö Sveriges Radio.

Vielä on epäselvää, mitä aine on. Päästöalue on pituudeltaan 200 kilometriä ja pinta-alaltaan 77 neliökilometriä.

– Se on nykyaikana poikkeuksellisen suuri, Ruotsin rannikkovartioston lehdistösihteeri Mattias Lindholm sanoo lehdelle.

Sveriges Radion mukaan alue on Gävlen ja Härnösandin välillä. Päästö havaittiin satelliittikuvasta.

Ruotsin rannikkovartiosto lensi keskiviikkona alueen yli. Ilta-aikaan vedessä ei näkynyt juuri mitään. Uusia lentoja on tehty torstain aikana.

Ruotsin rannikkovartiosto on ottanut merestä näytteitä.

– Tiedämme, että se ei ole tavallista öljyä, koska se hohtaa, lehdistösihteeri Lindholm sanoo.

Ruotsin rannikkovartiosto on ottanut merestä näytteitä.

Syyttäjät ovat aloittaneet esitutkinnan ympäristörikoksista. Tutkinnassa pyritään selvittämään, mitkä laivat ovat olleet alueella ja mitä niihin on lastattu.

Länsi-Suomen merivartioston kenttäjohtaja Kalle Ahola kertoi Ylelle torstaina iltapäivällä, että nyt jo lähes haihtunut vana havaittiin satelliittikuvissa noin puolitoista vuorokautta sitten.

– Aineesta ei ole varmuutta tai edes epäilystä, mutta todennäköisesti kyseessä ei kuitenkaan ole mineraaliöljy, eli torjuntatoimiin ei tarvitse ryhtyä.

Ylen mukaan jälki sijaitsee suurin piirtein Porin ja Rauman välissä, Suomen ja Ruotsin puolivälissä.

Source Link is.fi