Banner Before Header

Selviytyjät-kisaaja kauhistui omaa peilikuvaansa putoamisen jälkeen – avautuu karisseista kiloistaan

Selviytyjät Suomi -ohjelma eteni taas yhden askeleen lähemmäs loppuhuipennustaan, kun 11. kilpailija äänestettiin ulos heimoneuvostossa. Tällä kertaa lähtöpassit sai tangokuningattarenakin tunnettu Eija Kantola.

Eija sai heimoneuvostossa kaikkien muiden äänet, paitsi luottokumppaninsa Paulin.

– Kyllä me vähemmistössä oltiin Paulin kanssa. Luojan kiitos Paulilla oli kolikoita ja se voitti koskemattomuuskilpailuja, muuten Paul olisi pudonnut aika aikaisin. Sitten mä olisin jäänyt aika yksin, ja olisi pitänyt katsoa uusia liittoja. Ihmeen hyvin Paulin kolikkojen ja koskemattomuuden avulla sinniteltiin tähänkin asti, Eija sanoo haastattelussa putoamisensa jälkeen.

Kisan huippuhetkeksi Eija nostaa sen, kun vain hän ja Paul tiesivät miehen kolmesta kultakolikosta. Muu heimo ajatteli äänestävänsä Paulin kisasta, mutta todellinen valta olikin Paulilla ja Eijalle.

– Kukaan muu ei voinut kuvitellakaan, että Paulilla voisi olla kolikoita. Me oltiin pelin päällä ja meillä oli valta pudottaa ihan kuka vaan. Se tuntui hetken aikaa hirveen hyvältä, mutta kyllä se aika helposti Vikiin meni, Eija kertoo.

Kun Eija ja Viki kohtasivat pudonneiden huvilalla, Viki halusi tietää, miksi valinta osui juuri häneen.

– Mä selitin, että ei olisi kannattanut ampua mua siinä yhdessä kilpailussa niin paljon ja laittaa sitä mun nimeä siihen lappuun niin usein. Pieni kosto oli siinä.

– Mä olin ihan tyytyväinen, että tää mun ja Vikin ”sota” vähän niin kuin loppu, ja että mä voitin sen. Se toi mulle hyvän fiiliksen. Mutta kyllä me tuossa halattiin, kun nähtiin, ei huonoja fiiliksiä! Eija nauraa.

Eija tunnustaa, että pudotuksen jälkeen olo on aika helpottunut.

– Päällimmäisenä on tyytyväinen ja helpottunut olo! Ja kiva, kun sai pestä tukan ja käydä suihkussa. Kun peiliin katsoi, niin ei se kauhean kauniilta näyttänyt. Se näytti just siltä, kun ollut 30 päivää viidakossa. Ehkä kun saa vähän tukkaa laitettua ja lilaa luomeen, tämä tästä iloksi muuttuu. Kiloja oli lähtenyt vähän. Ei sortsit kirranneet enää yhtään.”

Selviytyjät Suomi sunnuntaisin klo 19.30 Nelosella ja Ruudussa. Nelonen ja Ilta-Sanomat kuuluvat samaan Sanoma-konserniin.

Source Link is.fi