Kesän alussa osallistuin Helsingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan tohtoripromootioon. Tohtoripromootio koostuu juhlatilaisuuksista, joihin liittyy tarkkoja perinteitä ja pukukoodeja. Juhlallisuuksilla osoitetaan tutkimuksen ja koulutuksen arvoa.
Promootioaktissa nuoret tohtoriteli promovendit vihitään tohtoreiksi. Sen merkiksi saa oikeuden käyttää tohtorinhattua ja -miekkaa. Promootio on ennen kaikkea akateeminen näytelmä. Tohtorin arvon saa heti, kun tutkinto on hyväksytty, riippumatta siitä osallistuuko promootioon.
Tämän kesän promovendeiksi saivat osallistua ne tohtorit, jotka ovat väitelleet Helsingin yliopiston lääketieteellisestä tiedekunnasta vuosien 2016 ja 2022 välillä. Tiedekunnastavalmistuu vuosittain noin 130–150 tohtoria.
Lääketieteelliseen tiedekuntaan on tunnetusti vaikea päästä sisään. Selvisi, että myös promootioon pääseminen on vaativaa! Promootion ilmoittautumisaika käynnistyi keväisenä lauantaiaamuna kello seitsemän. Kännykän muistutuksesta huolimatta nukuin onnellisena pommiin – ja jäin kauas 120 promovendin kiintiöstä ja varasijoista. Korona-ajan juhlattomuus lienee vaikuttanut siihen, että kaikki paikat täyttyivät kirjaimellisesti minuutissa.
Koska halusin virallisen oikeuden käyttää mittatilaustyönä teetettyä tohtorinhattuani, ilmoittauduin promovoitavaksi poissaolevana. Minä ja 125 muuta poissaolevana promovoitavaa saimme osallistua promootioaktiin, mutta pääroolien sijaan meille oli takarivit salissa ja painoimme tohtorinhatun päähämme itse.
Koska en joutunut jännittämään lavalle kävelemistä, minulla oli aikaa tutkailla matrikkelia, eli kirjasta, jossa promovendit esitellään. Milloin syntynyt, mistä lukiosta kirjoittanut, mistä aiheesta väitellyt.
Sivuja käännellessä minua alkoi kiinnostaa: mistä lukioista tämän päivän tohtorit tulevat?
Innostuin matrikkelin tietosisällöstä niin, että larppasin muutamana iltana tilastotieteen peruskurssia. Naputtelin 246 promovendin lukiotiedot koneelle ja loin itselleni aineiston. Data vahvisti silmämääräisen havaintoni, että moni meistä tohtoreista on samojen lukioiden ylioppilaita.
Jos me tohtorit tulemme samanlaisista taustoista ja samoista lukioista, tohtorinhatusta vedetään turhan samankaltaisia tutkimuskysymyksiä ja tulkintoja.
Kolmen kärki erottui kirkkaasti. Promovendeista peräti 20 on kirjoittanut ylioppilaaksi Helsingin suomalaisesta yhteiskoulusta, eli SYK:sta. Viisitoista tohtoria on ponnistanut toisesta Helsingin eliittilukiosta, Ressusta. Kolmanneksi ylsi espoolainen Tapiolan lukio – minun lukioni – neljällätoista tohtorilla.
Joka viides Helsingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan promovendi on näiden kolmen lukion ylioppilaita.
Kymmenen kärkeen kuului seitsemän helsinkiläislukion ja kahden espoolaislukion lisäksi porvoolainen Linnankosken lukio, viiden promovendin vahvuudella. Myös urheilua ja musiikkia painottavien Mäkelänrinteen ja Sibelius-lukion kasvatteja löytyi yhteensä toistakymmentä.
On syytä muistuttaa, että laskuharjoitukseni on puutteellinen. Promovoitavat 246 tohtoria eivät välttämättä ole edustava otos kaikista kuuden vuoden aikana väitelleistä.
Tohtorikoulutuksen valikoituneisuutta on tutkittu Suomessa vähän. On osoitettu, että professorikunta on valikoitunutta perhetaustan ja sukupuolen suhteen. Koulutuksen periytyvyydestä on vankkaa tutkimusnäyttöä. Mitä korkeammin koulutetut vanhemmat, sitä todennäköisemmin heidän lapsensa kouluttautuu korkealle. Lukion käymisen yleisyydessä on havaittu myös selkeitä asuinalueiden välisiä eroja.
Perhetausta vaikuttaa siihen, millaisia polkuja näemme itsellemme mahdollisina. Sosiologi Mari Käyhkö on havainnut, että työläisperheistä tulevat nuoret eivät usko kykyihinsä edes yli yhdeksän keskiarvolla. Korkeakoulutuksen saavutettavuutta on pyritty edistämään osana nykyistä hallitusohjelmaa.
Minun sukuni sai ensimmäisen tohtorinsa jo 1930-luvulla. Isoisoäitini väitteli naissivistyksen periaatteiden kehityksestä. Suvun seuraavia tohtoreita piti silti odottaa kolmen sukupolven verran, kunnes 2010-luvulla valmistuivat serkkuni ja minun väitöskirjat. Sattumalta, vai saman sukutaustan myötävaikuttamana, molemmat tutkimme yhteiskunnallista eriarvoisuutta ja maahanmuuttoa.
Meistä tuli tohtoreita, raikui promootioillallisen yhteislaulu Anssi Kelan 1972-kappaletta mukaillen. Promootiopuheessa muistutettiin, että tohtorinhattu symboloi tieteen ja ajattelun vapautta. Mutta jos me tohtorit tulemme samanlaisista taustoista ja samoista lukioista, tohtorinhatusta vedetään turhan samankaltaisia tutkimuskysymyksiä ja tulkintoja.
On yhteiskunnan etu ja tieteen elinehto, että kaikissa kouluissa ja perhetaustasta riippumatta koetaan: meistä voi tulla tohtoreita.
Shadia Rask
Kirjoittaja on THL:n tutkimuspäällikkö ja Helsingin yliopiston lääketieteellisestä tiedekunnasta väitellyt filosofian tohtori.
Kolumnista voi keskustella 4.8. klo 23.00 saakka.