Sisäministeri Mikkonen: Suomesta hakenut turvaa jo yli 20 000 sota­pakolaista – tarkkaa lukua ei kuitenkaan ole tiedossa

Yhteensä lähes 13 miljoonaa ihmistä on paennut Ukrainan sodan jaloista. Heistä yli viisi miljoonaa on siirtynyt pakolaisina Ukrainan ulkopuolelle.

Sisäministeri Krista Mikkosen (vihr) mukaan Suomesta on hakenut tilapäistä suojelua tai turvapaikkaa yli 20 000 sotapakolaista. Heistä noin puolet on lapsia.

Tarkkaa Suomeen saapuneiden määrää on hänen mukaansa kuitenkin vaikea arvioida.

– Koska monet ukrainalaiset ovat tulleet maahan viisumivapaasti ilman, että heidän on ollut tarvetta rekisteröityä, emme edelleenkään tiedä Ukrainasta saapuneiden tarkkaa kokonaismäärää, emmekä sitä, minne he ovat asettuneet, Mikkonen sanoi tänään lauantaina vihreiden puoluevaltuuskunnan kokouksessa.

Tällä hetkellä suurin osa ukrainalaisista, noin 70 prosenttia on yksityismajoituksessa ja noin 30 prosenttia keskusmajoituksessa.

Opetushallituksen mukaan jo yli 800 Ukrainasta paennutta lasta käy Suomessa koulua, opiskelee toisella asteella tai on varhaiskasvatuksessa.

Mikkosen mukaan suurin osa ukrainalaisista kouluikäisistä opiskelee suomalaisen koulun sijaan ukrainalaisessa etäkoulussa.

Mikkonen otti myös kantaa sen puolesta, että kaikki turvapaikkaa Suomesta hakevat saataisiin nopeammin töihin.

Ukrainalaisten työnteko-oikeus alkaa välittömästi hakemuksen jättämisestä, eikä heidän tarvitse odottaa oleskelulupaa tai oleskelulupakorttia. Todistus hakemuksen rekisteröinnistä riittää.

– Sama oikeus tulisi laajentaa kaikille kansainvälistä suojaa saaville. On kestämätöntä, että normaalisti turvapaikansaajat pakotetaan usean kuukauden joutilaisuuteen, ennen kuin heillä on oikeus tehdä töitä, Mikkonen sanoi.

Source Link is.fi