Savolaismies menehtyi huhtikuussa 2020. Takana oli yli 40 vuotta kestänyt avoliitto ja vuonna 2006 pariskunta oli tehnyt keskinäisen testamentin, jolla ensimmäisenä kuolleen puolison omaisuus siirtyy eloon jäävälle.
Kuolinpesän omaisuus sisälsi sukukiinteistön ja maa- ja metsäomaisuutta pienessä Pohjois-Savon pitäjässä. Perintö ei miljoonia ollut, mutta varmistaisi leskelle kodin ja hyvän loppuelämän.
Koska pariskunta ei ollut naimissa, niin miehen lähisukulaiset odottivat perivänsä miehen. Näin siitä huolimatta, että yhteydenpito oli vuosikymmenten ajan lähes olematonta. Vainajan perunkirjoitustilaisuudessa kuolinpesän osakkaat kokivat kuitenkin ikävän yllätyksen, sillä heidän tietoonsa tuli vasta tuolloin miehen tekemä testamentti, joka määräsi kaiken omaisuuden menevän hänen avopuolisolleen.
Kuolinpesän osakkaita eli vainajan sisarpuolia ja yhden sisarpuolen rintaperillisiä ei uusi tilanne tyydyttänyt. Merkittävin omaisuuserä oli miehen vuosikymmeniä aiemmin ostama sukutila, joka nyt päätyisi ”väärän” ihmisen haltuun. Sukulaisilla oli ollut se käsitys, että mies olisi halunnut sukukiinteistön pysyvän suvussa jatkossakin.
Kiistan kohteeksi joutuneesta sukukiinteistöstä oli savolaismies tehnyt kaupat aikanaan enonsa kanssa, joka sai kiinteistölle syytinkioikeuden eli sai asua kiinteistöllä halutessaan elämänsä loppuun saakka.
Avovaimon mukaan talo oli yhdessä hankittu, mutta koska pariskunta ei ollut naimisissa, niin kiinteistön ostajaksi oli merkitty vain mies. Testamentin kautta oli sitten varmistettu, ettei nainen jää ilman kotia, jos hän jää leskeksi.
Testamentin kumoamiseksi osa ilman perintöä jääneistä sukulaisista ryhtyi jäljittämään testamentin todistajia. Toinen todistajistakin onnistuttiin tavoittamaan ja lopulta testamentin moite eteni Pohjois-Savon käräjäoikeuteen.
Oikeudessa leski ja todistaja kertoivat testamentin allekirjoitustilaisuudesta osin eri tavalla. Todistaja oli käynyt allekirjoittamassa toisen todistajan kanssa testamentin lesken äidin luona, jonka naapurissa hän asui. Samassa tilaisuudessa oli allekirjoitettu ja todistettu myös asiamiehen laatima äidin oma testamentti.
Testamentin todistaneen naisen muistikuvat olivat toisenlaiset. Hän ei ollut omien sanojensa mukaan ollut tavannut paikalla miestä, jonka perinnöstä nyt oikeudessa kättä väännettiin. Lokakuussa 2020 tehdyllä puhelutallenteella todistaja oli ollut varma myös siitä, että hän oli allekirjoittanut vain yhden testamentin, joka oli ollut avoparin keskinäinen testamentti. Testamentin sisältöön nainen ei ollut tutustunut.
Kirjallisina todisteina oikeudenistunnossa olleiden avopuolisoiden keskinäisen ja lesken äidin testamenttien perusteella kuitenkin kävi ilmi, että testamentit oli kiistatta tehty samana päivänä, saman asiamiehen ja samojen todistajien toimesta.
Ensin Pohjois-Savon käräjäoikeus ja sitten Itä-Suomen hovioikeus katsoivat, että väärällä muistikuvalla testamenttien määrästä oli todistuksen uskottavuutta heikentävä vaikutus.
Näin ollen oikeusasteet katsoivat, ettei todistajan kertomus riittänyt yksin horjuttamaan testamentin luotettavuutta. Testamentti jäi voimaan, koska sen laatimisessa ja todistamisessa ei ollut hovioikeuden mukaan tapahtunut muotovirhettä.
Itä-Suomen hovioikeuden tänään antamaan päätökseen voi hakea valituslupaa korkeimmasta oikeudesta.