Banner Before Header

Skotlannista löytynyt lentolisko on odottamaton tulokas Euroopan muinaiselle taivaalle

Brittitutkijat ovat löytäneen muinaiseläinten joukkoon uuden lajin, joka avartaa kuvaa jurakauden pterosauruksista eli lentoliskoista, dinosaurusten aikalaisista. Löytönsä iän he arvioivat 165 miljoonaksi vuodeksi.

Skotlannin Sisä-Hebrideiltä Skyensaarelta löytynyt otus osoittaa, että evolutiivisen puun Darwinoptera-haaraan kuuluneiden lentoliskojen kirjo oli paljon oletettua suurempi. Niiden aikaa kesti jurakauden alusta sen loppuun, yli 25 miljoonaa vuotta, ja suku levisi nopeasti lähes kaikkialle maailmaan.

Jurakauden keskivaiheilta on niin vähän pterosauruslöytöjä, että ensimmäisten lajien evoluution jäljille on ollut vaikea päästä.

– Tällainen löytö Britanniasta oli täydellinen yllätys, sillä lajin lähimmät sukulaiset on löydetty Kiinasta, kertoo tutkimukseen osallistunut Britannian luonnonhistoriallisen museon paleontologian professori Paul Barrett.

Skyen lounaisrannikolta löydetty fossiili osoittaa, että periaatteessa kaikki pterosaurusten päähaarat kehittyivät aiemmin kuin on luultu, jo varhaisella jurakaudella, Journal of Vertebrate Paleontology -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa päätellään.

Pterosauruksia oli olemassa liitukauden loppuun asti. Asteroidin törmäys Maahan runsaat 65 miljoonaa vuotta sitten tappoi niin ne kuin dinosurukset. Vain lintujen esivanhemmat selvisivät.

Lentoliskon luiden fossiilit löytöpaikalla 3d-mallinnettuina.

3d-malllinnus Ceoptera evansaen kivettyneistä luista löytöpaikallaan. Kuva: Britannian luonnonhistoriallinen museo

Skyesta löydetyt luut – osa olka- ja siipiluista, jaloista ja selkärangasta – kuuluivat yhdelle yksilölle. Fossiili löydettiin jo vuonna 2006 luonnontieteellisen museon kenttämatkalla, mutta löydön huolelliseen tutkimiseen on mennyt aikaa.

Monet luista ovat niin tiukasti kiven sisällä, että niitä on pystytty tutkimaan vahingoittamatta vain skannaamalla, tietokonetomografian avulla.

Kolmen brittiyliopiston ja luonnonhistoriallisen museon tutkijaryhmä antoi löydölleen nimeksi Ceoptera evansae.

Sen pohjana ovat Skyensaaren gaelinkielinen nimi Eilean a’ Cheò ja latinan ptera-sana, joka tarkoittaa siipeä. Evansae on kunniannosoitus professori Susan Evansille hänen pitkästä urastaan paleontologina etenkin Skyessa.

Pterosaurusten on päätelty kehittyneen pienten dinosaurusten kaltaisen eläinryhmän lähisukulaisina myöhäisellä triaskaudella. Siirtymämuotojen puutteessa alkuperästä on kuitenkin ollut vaikea sanoa mitään varmaa.

Lentävillä eläimille tyypillisesti pterosaurusten luut ovat varsin hauraita ja kestävät huonosti aikaa, eivätkä pterosaurukset myöskään viipyilleet kivettymiselle otollisilla paikoilla, Barrett selittää.

– Melkein kaikki, mitä tiedämme pterosauruksen biologiasta ja evoluutiosta, tulee vain kahdeksalta tai yhdeksältä avainalueelta eri puolilta maailmaa myöhäiseltä jurakaudelta ja varhaiselta liitukaudelta, hän kertoo.

Siksi aiemmin on päätelty, että pterosaurusten monimuotoisuus saavutti huippunsa näinä aikoina. Ceoptera evansae mullistaa kuvaa.

Se ei kuitenkaan ole ainoa Skyesta löydetty ptersosauruslaji. Dearc sgiathanach oli suurin pterotaurus, joka tunnetaan koko keskisen jurakauden taivaalta, sanoivat skottitutkijat esitellessään lajin Current Biology -lehdessä toissa vuonna.

Kaksi pterosaurusta hyökkää dinosauruksen kimppuun usvaisessa maisemassa.

Paleotaiteilijan näkemys Dearc sgiathanachista hätyyttelemässä dinosaurusta. Skyesta on löytynyt kymmenittäin dinosaurusten kivettyneitä jalanjälkiä. Kuva: Edinburghin yliopisto

Vuonna 2017 löytyneen Dearc sgiathanachin gaelinkielisen nimen voi suomentaa ”siivekkääksi liskoksi”. Sen siipiväli oli arviolta yli 2,5 metriä, miltei metrin enemmän kuin Ceoptera evansaella.

– Dearch on fantastinen esimerkki siitä, miten paleontologia ei koskaan lakkaa hämmästyttämästä, tuumii tutkimusartikkelin pääkirjoittaja, Edinburghin yliopiston väitöskirjatutkija Natalia Jagielska yliopistonsa sivulla.

Fossiili löytyi vielä paremmassa kunnossa kuin Ceoptera. Tutkimuksen tekijät vertaavat sitä jopa fossiileihin, joita brittipaleontologian itseoppinut uranuurtaja Mary Anning löysi 1800-luvun alussa Etelä-Englannista.

– Dearcin luuranko on säilynyt noin 160 miljoonaa vuotta lähes täydellisenä nivelineen kaikkineen. Terävät hampaat, joilla se nappasi kaloja, kiiltävät kuin se olisi ollut elossa vain viikkoja sitten, Jagielska kuvailee.

Nuori tutkija pitää kädessään pterosauruksen fossilista irronnutta kappaletta.

Natalia Jagielska sai mahtavan aiheen väitöstutkimukselleen. Kuva: Stewart Attwood

Pterosaurukset olivat ensimmäiset selkärankaiset, jotka osasivat lentää. Linnut nousivat siivilleen vasta 50 miljoonaa vuotta myöhemmin. Lajeja tunnetaan kaikkiaan jo yli 150. Pienimmät olivat varpusten kokoa.

Dearc sgiathanach oli nykyisten jättiläisalbatrossien luokkaa ja siksi yllätys paleontologeille, mutta todelliseksi jättiläiseksi pterosaurukset kehittyivät juuri ennen tuhoaan, samaan aikaan kuin T. rex jymisti maan pinnalla. Joillakin oli kokoa kuin hävittäjälentokoneella. Taivaalla ei ole koskaan kaarrellut niitä suurempia eläimiä.

Viime vuonna Saksasta löytynyt uusi laji toi sekin uutta tietoa pterosaurusten moninaisuudesta. Paläontologische Zeitschrift -lehdessä esitellylle lajille annettiin nimeksi Balaenognathus maeuseri, ”valassuu”, koska sen tapa hankkia ravintoa toi tutkijoiden mieleen hetulavalaat.

Erittäin pitkiä, kapeita ja kaarevia leukaluita reunustivat sadat pienet koukkumaiset hampaat, joita tutkimusta johtanut Portsmouthin yliopiston professori David Martell vertasi tiheään täikampaan.

Fossiilinsa perusteella otus hankki saalista kahlaamalla matalissa laguuneissa ja käyttämällä nokkaansa suppilona. Hörppimänsä veden se puristi ulos hampaiden välistä. Sille mieluisat katkaravut jäivät loukkuun sen suuhun.

Lentoliskot olivat dinosaurusten aikalaisia. Yle Areenan podcastsarja käsittelee niitä.

Dinocast

Source Link yle.fi