Sointu Borg kertoo podcastissa, millaisia seurauksia kohukirjan julkaisemisella oli – erityisesti yksi asia aiheutti valtavaa ahdistusta

Yrittäjä ja vuoden 2021 Diili-kilpailun voittaja Sointu Borg, 30, vierailee Rohkaisuryyppy-podcastissa, jota juontavat Ina Lähteenmaa ja Lidia Bogale. Uuden podcast-jakson aikana Borg keskustelee juontajien kanssa muun muassa hänen Röyhkeästi rohkea – Kuinka haistattaa asialliset vitut? -esikoiskirjastaan, joka julkaistiin keskiviikkona 7. syyskuuta.

Otsikoihin nousi erityisesti Borgin kirjassa mainitsema väite, jonka mukaan hän ei saanut Diili-kilpailun voiton jälkeen hänelle luvattua kehitysjohtajan pestiä. Ohjelman keulahahmona on Jaajo Linnonmaa.

– Ohjelmaan oli otettu kärkikasvoksi Jaajo Linnonmaa, joka sitoutui työllistämään voittajan. Hän ei olisi saanut rekrytoida ihmistä pestiin, jota ei ole olemassa, Borg totesi suoraan IS:lle.

Mikäli linkki ei näy, voit katsoa Linnonmaan julkaisun täältä.

Nyt podcast-vierailunsa aikana Borg kommentoi itse kirjastaan noussutta jälkipyykkiä. Itsevarmuudestaan ja suorasanaisuudestaan tunnettu yrittäjä kertoo, ettei hänelle tullut yllätyksenä, että hänen kirjansa herätti joissakin vahvoja tunnetiloja. Borg ei silti voi kieltää, etteikö se olisi kolauttanut häntä millään tavalla.

– Mä myönnän, että kun toi kirja tuli ulos, tiesin että tulee suuttumusta ja pettymystä vastapuolelta. Tunnen syyllisyyttä ja joudun sanomaan itselleni, että ‘’Sointu sä et oo tehny mitään väärää, vaan oot sanoittanut oman totuutesi ja pitänyt omia puoliasi, etkä oo tehny mitään suurta syntiä’’. Mutta se ajatus on niin syvälle ohjelmoitu, Borg avaa.

Kun Borg ja juontajat keskustelevat rohkeasta elämisestä peloista huolimatta, yrittäjä paljastaa, että hän ymmärtää pelon ja ahdistuksen voiman. Borg palaa takaisin tilanteeseen, joka jännitti häntä suunnattomasti kirjasta nousseen kohun jälkeen.

– Mä ymmärrän kun se pelko ja ahdistus on kovaa. Mulla oli viimeksi silloin, kun kirja julkaistiin ja tulin Sanomatalon tiloihin ja tiesin, että täällä tiloissa on läsnä samoja ihmisiä, joita oon kritisoinut. Olin aika paskat housuissa tuolla aulassa ja se ahdistus oli niin paha, että mietin, että saanko mun kahta jalkaani liikkumaan, Borg muistelee.

Vaikka Borg ei nimeä kyseisiä hänen kritisoimiaan henkilöitä, Sanomatalolla tiedetään olevan ainakin Suomipopia juontavan Linnonmaan työpaikka. Borg paljastaa, että tuostakin tilanteesta hän selvisi samalla tavalla, kuten hän käsitteli kirjastaan heränneitä vastareaktioita: seisomalla sanojensa takana.

– Mä oon tän reitin ottanu, tulee mitä tulee. Seison selkä suorassa, ja vaikka tämä eskaloituisi miten vaan, mä vain menen. Jos mä en mee, opetan itselleni sen, etten toimi niin miten sanon, Borg kertoo.

Sointu Borg kannustaa ihmisiä harjoittelemaan itsevarmuutta.

Linnonmaa itse kommentoi kirjan väitteitä jo aiemmin Instagram-julkaisussaan, jossa hän muun muassa pyysi julkisesti Borgilta anteeksi.

– Erityisen itsetutkiskelun paikka mulle Soinnun kirjaa lukiessa oli, että hän koki minun jättäneen hänet kuvausten jälkeen oman onnensa nojaan ja etten pitänyt häntä prioriteettina, Linnonmaa muun muassa kirjoitti.

Rohkaisuryyppy-podcastia voit seurata Suplasta.

Supla ja Ilta-Sanomat ovat molemmat osa Sanoma-konsernia.

Source Link is.fi